Suomalaiset vankilapaot: Rikollisten nerokkaat suunnitelmat

241 Arviota

3.7

Kesto
11T 19M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

True Crime

Rikollisten nerokkaat suunnitelmat.

Kirja paljastaa aiemmin salattujen asiakirjojen avulla, kuinka etenivät Suomen legendaarisimmat vankilapaot ja niitä seurannut pankkiryöstöjen aalto.

Vuonna 1988 Turun Kakolasta karkasi kolme erittäin vaarallista vankia: Hammar, Orajärvi ja Tenhunen. Pakomatkan aikana vaaralliset vankikarkurit ryöstivät pankkeja niin Suomessa kuin Ruotsissa. Vain kaksi heistä palasi elävänä vankilaan.

Suomen Houdinina itseään pitänyt Jari Kolivaara piti pilkkanaan koko vankeinhoitolaitosta päätähuimaavilla paoillaan. Neuvokas vankikarkuri onnistui pakenemaan Riihimäen keskusvankilasta apunaan omatekoinen avain ja sellirakennuksesta muurin yli pingotettu köysi. Pako tapahtui vain kaksi päivää sen jälkeen, kun mies oli palautettu edellisen paon jäljiltä takaisin vankilaan. ”Mies on huono pysymään tallessa” kommentoi Helsingin poliisin rikoskomisario Taisto Tammi.

Pakokuningas Jan Stefan Moilanen pakeni suomalaisista muurivankiloista seitsemän kertaa. Miehen pakomatkojen aikana pankkiryöstöt piinasivat rahalaitoksia epidemian lailla. Tämä kekseliäs, veijarimainen ja taitava vankikarkuri löi uuteen laitokseen saapuessaan vartijoiden kanssa vetoa, että muurit eivät häntä kauaa pitele.

Kirja kertoo myös yksityiskohtaisesti Volvo-Markkasen ja pakkolaitosvanki Salmisen hiuksia nostattavasta paosta Helsingin keskusvankilan kattojen yli. Vankiselleissään heillä oli ase ja dynamiittia.

Näiden tarinoiden päähenkilöiden tuomiot olivat lähes poikkeuksetta mittarin yläpäästä. Ei ollut mitään hävittävää.

Kirjan tekijöillä on vankka asiantuntemus aihepiiristä. Kirjoittaja Janne ”Nacci” Tranberg tuli itse tunnetuksi Suomen etsityimpänä rikollisena. Apuna kirjan toimittajana on ollut Suomen eturivin rikosjournalisteihin kuuluva Rami Mäkinen.

Janne Tranberg (s. 1974) on entinen jengijohtaja, nykyinen vankeusvanki ja menestyskirjailija. Tämä on hänen neljäs kirjansa.

Rami Mäkinen (s. 1971) on rikoskirjailija ja -toimittaja, joka on palkittu muun muassa Ilta-Sanomien ja Suomen Tietotoimiston journalistipalkinnoilla.

© 2024 CrimeTime (Äänikirja): 9789523827981
© 2024 CrimeTime (E-kirja): 9789523827998

Julkaisupäivä

Äänikirja: 18. huhtikuuta 2024
E-kirja: 18. huhtikuuta 2024

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Suomalaiset vankilapaot: Rikollisten nerokkaat suunnitelmat

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Elinkautisen jälkeen
    Elinkautisen jälkeen Lauri Johansson
  2. Suomen dopingin kummisetä
    Suomen dopingin kummisetä Jyrki Tepsa
  3. Prosenttimiehen paluu
    Prosenttimiehen paluu Tapani Bagge, Jari Eklund
  4. Pistooli Guccin laukussa: Räppi ja rikollisuus Suomessa ja Ruotsissa
    Pistooli Guccin laukussa: Räppi ja rikollisuus Suomessa ja Ruotsissa Janne Raninen, Janne Huuskonen
  5. Jengipomon monta elämää
    Jengipomon monta elämää Seppo Lampela, Riku Aalto
  6. Huumekaupan alkeet: Käsikirja säätäjille, hustlaajille ja riskinottajille
    Huumekaupan alkeet: Käsikirja säätäjille, hustlaajille ja riskinottajille Elise Pietarila, Omos ”Opa” Okoh
  7. Helvetti sisältä: 15 vuotta Ruotsin suurimmassa rikollisjärjestössä
    Helvetti sisältä: 15 vuotta Ruotsin suurimmassa rikollisjärjestössä Lasse Wierup, Daniel Olsson
  8. Huumepoliisin matkassa - Vanhamyrkky
    Huumepoliisin matkassa - Vanhamyrkky Timo Lehtonen
  9. Soluttautuja 2: Tositarinoita alamaailmasta ja peitepoliisin elämästä
    Soluttautuja 2: Tositarinoita alamaailmasta ja peitepoliisin elämästä Dennis Drejer, René Dahl Andersen
  10. Mibi – Paha poliisi
    Mibi – Paha poliisi Jeanette Björkqvist
  11. Essokauppiaan päiväkirja
    Essokauppiaan päiväkirja Olli Suominen
  12. Pahan matkassa: Kuinka soluttauduin prosenttijengiin
    Pahan matkassa: Kuinka soluttauduin prosenttijengiin Dave Wedge, Ken Croke
  13. Verikosto – Mustalaisjohtajan elämä
    Verikosto – Mustalaisjohtajan elämä Rami Mäkinen, Vartti Isberg, Omos ”Opa” Okoh
  14. Niin pitkälle kuin kongia riittää
    Niin pitkälle kuin kongia riittää Petri Nurmi
  15. Kommandopipoja ja Jatimaticeja: Suomen suuret ryöstöt
    Kommandopipoja ja Jatimaticeja: Suomen suuret ryöstöt Kenneth Eriksson
  16. Kovat kadut: Ammattirikollisten jäljillä
    Kovat kadut: Ammattirikollisten jäljillä Kenneth Eriksson, Jeanette Björkqvist
  17. Immu – Nousut, laskut ja sudenkuopat
    Immu – Nousut, laskut ja sudenkuopat Mika Ilmén
  18. Elämäni Helvetin enkelinä
    Elämäni Helvetin enkelinä George Christie
  19. Ruotsin mafia: Prosentti-, vankila- ja siirtolaisjengit lahden takana
    Ruotsin mafia: Prosentti-, vankila- ja siirtolaisjengit lahden takana Lasse Wierup, Matti Larsson
  20. Prosenttijengit: Moottoripyöräjengit ja järjestäytynyt rikollisuus Suomessa
    Prosenttijengit: Moottoripyöräjengit ja järjestäytynyt rikollisuus Suomessa Mika Mölsä
  21. Kuin veljet – Totuus Suomen katujengeistä
    Kuin veljet – Totuus Suomen katujengeistä Anne Kantola, Jecaterina Mantsinen, Omos ”Opa” Okoh
  22. Prosenttimies: Bikerin tarina
    Prosenttimies: Bikerin tarina Tapani Bagge, Jari Eklund
  23. Katiska II: Huumevyyhti jatkuu
    Katiska II: Huumevyyhti jatkuu Kia Kilpeläinen, Rami Mäkinen
  24. Lusu: Rikollispomon kaksoiselämä
    Lusu: Rikollispomon kaksoiselämä Sini Ahlqvist, Jesse Mäntysalo, Satu Krautsuk
  25. Viron mafia
    Viron mafia Antto Terras
  26. Kasvokkain gangsterin kanssa
    Kasvokkain gangsterin kanssa Shaun Attwood
  27. Huumepoliisin jalanjäljissä: Helsingin poliisin huumerikostutkintaa viideltä vuosikymmeneltä
    Huumepoliisin jalanjäljissä: Helsingin poliisin huumerikostutkintaa viideltä vuosikymmeneltä Yrjö Ketonen
  28. Ikuiset jäljet: Jengiläisenä Brasilian slummeissa
    Ikuiset jäljet: Jengiläisenä Brasilian slummeissa Juha Vasku
  29. Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia
    Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia Kale Puonti
  30. Vilhunen
    Vilhunen Aki Linnanahde
  31. King of the street: Alaston kertomus mallimaailmasta, addiktioista ja selviämisestä
    King of the street: Alaston kertomus mallimaailmasta, addiktioista ja selviämisestä Filip Muhonen, Tomi Salakari
  32. Myrkky
    Myrkky Jari Aarnio, Vepe Hänninen
  33. Rikollinen elämäni: Omaelämäkerta lain väärältä puolelta
    Rikollinen elämäni: Omaelämäkerta lain väärältä puolelta J.K. Tamminen
  34. Tony Halme. Uho, tuho ja perintö
    Tony Halme. Uho, tuho ja perintö Mikko Marttinen
  35. Soluttautuja: Huumepoliisin nousu ja tuho
    Soluttautuja: Huumepoliisin nousu ja tuho Casper Fauerholdt, René Dahl Andersen
  36. Niko Ranta-aho
    Niko Ranta-aho Aki Linnanahde
  37. Huumekartellit kuuntelussa
    Huumekartellit kuuntelussa Diamant Salihu
  38. Miika Mehmet: Väkivallan perintö
    Miika Mehmet: Väkivallan perintö Seppo Lampela, Miika Mehmet
  39. Dead End: Päätepysäkki
    Dead End: Päätepysäkki Janne ”Nacci” Tranberg
  40. Henkka Aflecht - Rötöskeikat: Joissa toteutus petti pahasti
    Henkka Aflecht - Rötöskeikat: Joissa toteutus petti pahasti Henry Aflecht
  41. Satu – Alamaailman rautarouva
    Satu – Alamaailman rautarouva Kale Puonti
  42. Huumesyyttäjä Rikosvastuun toteuttaja
    Huumesyyttäjä Rikosvastuun toteuttaja Anna- Riikka Ruuth
  43. Väkivallan virkamies
    Väkivallan virkamies Jussi Wahe
  44. Tallinnan terminaattori: Olev Annuksen tarina
    Tallinnan terminaattori: Olev Annuksen tarina Sami Lotila
  45. Tom Sjöberg – Rööperin katupoika
    Tom Sjöberg – Rööperin katupoika Lamppu Laamanen, Tom Sjöberg
  46. Game Plan: Kimmo Gustafssonin tarina
    Game Plan: Kimmo Gustafssonin tarina Ari Väntänen
  47. Olin Ruotsin etsityin rikollinen
    Olin Ruotsin etsityin rikollinen Gunnar von Sydow, Toni Tuunainen
  48. Rahaan kahlitut
    Rahaan kahlitut Kenneth Eriksson, Petri Rainiala
  49. Kannibaali
    Kannibaali Pelle Tagesson
  50. Late: Suomen pelätyimmän rikollisen tarina
    Late: Suomen pelätyimmän rikollisen tarina Jarkko Sipilä, Lauri Johansson
  51. Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina
    Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina Marko Erola, Jorma J. Mattila
  52. Ihan tavallinen kokaiinikauppias
    Ihan tavallinen kokaiinikauppias Riku Siivonen, Bob Malmi
  53. Nyrkkisankarin paluu
    Nyrkkisankarin paluu Jarkko Stenius
  54. Kultainen vasikka: Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa
    Kultainen vasikka: Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa Janne Huuskonen, Mikko Gustafsson
  55. Häiriintynyt
    Häiriintynyt Mika Lätti
  56. Sörkkä: Kuritushuoneen päiväkirja
    Sörkkä: Kuritushuoneen päiväkirja Kari Palin
  57. Törkeä petos – Rikostarinoita Suomesta
    Törkeä petos – Rikostarinoita Suomesta J. K. Tamminen
  58. Härkä: Vangista vahvimmaksi
    Härkä: Vangista vahvimmaksi Timo Kangasluoma, Mika Törrö
  59. Tape: Tapani Valkonen omin sanoin
    Tape: Tapani Valkonen omin sanoin Sami Lotila
  60. Kyttä: Kuinka soluttauduin poliisiin
    Kyttä: Kuinka soluttauduin poliisiin Valentin Gendrot
  61. Rööperi: Lestinheittäjät, gangsterit ja kovanaamat
    Rööperi: Lestinheittäjät, gangsterit ja kovanaamat Harri Nykänen, Tom Sjöberg
  62. Rujo: Väkisin elossa
    Rujo: Väkisin elossa Mikko Rupponen
  63. Veitsen terällä
    Veitsen terällä Arno Kotro, Christer Lybäck
  64. Tallinnan tappajat: Viron veriset vuodet
    Tallinnan tappajat: Viron veriset vuodet Antto Terras
  65. Kokaiinirannikko
    Kokaiinirannikko Nacho Carretero
  66. Kilo: Kokaiinin tappava tie Kolumbian viidakosta maailmalle
    Kilo: Kokaiinin tappava tie Kolumbian viidakosta maailmalle Toby Muse
  67. Kakolan karkurit: Dynamiitti-Laineesta Lauri Törniin
    Kakolan karkurit: Dynamiitti-Laineesta Lauri Törniin Toni Lehtinen
  68. Megaliiga
    Megaliiga J. K. Tamminen
  69. Rikolliseksi kasvatettu: Volvo-Markkasen pojan tarina
    Rikolliseksi kasvatettu: Volvo-Markkasen pojan tarina Sakari Markkanen, Kimmo Laakso
  70. Amerikkalainen painajainen: Vuoteni USA:n vankiloissa: vuoteni USA:n vankiloissa
    Amerikkalainen painajainen: Vuoteni USA:n vankiloissa: vuoteni USA:n vankiloissa Tapani Koivunen
  71. Mafia: Syntymästä kuolemaan
    Mafia: Syntymästä kuolemaan Federico Varese
  72. Jengisotien kasvot
    Jengisotien kasvot Jens Liljestrand, Evin Cetin
  73. Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina
    Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina Paula Salomaa
  74. Pahan arkkitehdit: Tosikertomus Helsingin alamaailmasta
    Pahan arkkitehdit: Tosikertomus Helsingin alamaailmasta Janne ”Nacci” Tranberg, Rami Mäkinen
  75. Heroiinipäiväkirja
    Heroiinipäiväkirja Nikki Sixx, Ian Gittins
  76. Määränpäänä Medellinin kartelli
    Määränpäänä Medellinin kartelli Jani Perkonmäki
  77. Piirin pomona Pikkuroballa: Pussihousut III
    Piirin pomona Pikkuroballa: Pussihousut III Jussi-Pekka Lämsä
  78. Tositarinoita Kakolasta
    Tositarinoita Kakolasta Joona Haarala, Marena Ahonen, Anu Salminen

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu
Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous