Luku
1. syysk. 2023
Hyvin kerrottua tarinaa. Kale oli hyvä poliisi ja kirjailijana näyttäisi olevan kiitettävää tasoa.
3.9
Elämäkerrat
Tositarinaa Helsingin huumepoliisista
Entinen poliisi ja nykyinen kirjailija Kale Puonti muistelee uransa mielenkiintoisimpia haasteita kirjassaan Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia
Huumausaineiden ympärillä pyörii Suomessa miljoonabisnes, jota virkavalta yrittää parhaansa mukaan kuihduttaa. Suomalaiset huumekauppiaat ovat harvoin tv-sarjoista tuttujen suurrikollisten kaltaisia, vaan usein kyse on tavalla tai toisella epätoivoisiin tilanteisiin joutuneista ihmisistä.
Yli 30 vuotta huumepoliisina Helsingissä työskennellyt Kale Puonti on koonnut kirjaansa uransa erikoisimpia, tragikoomisimpia ja merkittävimpiä huumejuttuja. Puonti kertoo tarinoita huumeiden kaupasta, salakuljetustavoista, rikollisista ja olosuhteista, jotka johtivat heidän kiinnijäämiseensä. Lain väärälle puolelle ovat eksyneet muun muassa huumeiden käyttöä tutkinut yliopistotutkija, eläköitynyt taidemaalari, helsinkiläinen vaatekauppias ja venäläinen mummo, jolla oli kiinniotettaessa mukanaan tavallista tuhdimmat meetvurstileivät.
Kale Puontin Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia näyttää, kuinka kansainvälinen huumerikollisuus rantautui Suomeen ja kuinka poliisin valvonta on vuosien varrella kehittynyt.
Kale Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Tammikuussa 2024 ilmestyvä Joni on vakuuttavan realistisen Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjan kuudes osa. Aiemmin sarjasta ovat ilmestyneet osat Manni, Milo, Saarni, Aribo ja Fadi, ja neljästä ensimmäisestä on myyty tv- ja elokuvaoikeudet.
Puonti tunnetaan paitsi dekkaristina myös tietokirjoistaan, kuten Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia sekä Satu - Alamaailman rautarouva, joka on käännetty ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Lisäksi Puonti on tuttu katsojille MTV3:n Rikospaikka-ohjelman vakiokasvona ja kuuntelijoille podcastin tekijänä. Immun ja Kalen rötöskatsaus -podcast on saavuttanut jo 100 000 kuuntelun rajan, ja suositusta Ammattina rikos -podcastista on tehty kolme tuotantokautta.
© 2023 Bazar (Äänikirja): 9789523768307
© 2023 Bazar (E-kirja): 9789523768291
Julkaisupäivä
Äänikirja: 31. elokuuta 2023
E-kirja: 31. elokuuta 2023
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 352 arvioon
Informatiivinen
Ajatuksia herättävä
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/352
Luku
1. syysk. 2023
Hyvin kerrottua tarinaa. Kale oli hyvä poliisi ja kirjailijana näyttäisi olevan kiitettävää tasoa.
Riku
10. syysk. 2023
Kiitos Kale! Hyvä, että itse myös kirjasi luit👍 Ihan tuli vanhat ajat ja jutut positiivisesti mieleen🫡
Y
2. syysk. 2023
Hyvää tietoa ja hyvä lukija.
Wenamechinsoma
1. syysk. 2023
Wenomechainsoma
Tero
6. syysk. 2023
Tyylikästä valkopesua. Yksikään Aarnion alainen ei tiennyt mitään tai osallistunut mihinkään? Kaikki asiat hoidettiin oikein ja jokainen pidätys tai pidättämättä jättäminen ovat menneet oikein?Jos todella huumepoliisin virkamiehet ovat olleet kuvatun kaltaisia ammattilaisia, niin onko uskottavaa että kukaan ei missään kohtaa epäillyt oman pesän rikollisia?
Soi
8. syysk. 2023
Mielenkiintoinen.
Miksa
9. syysk. 2023
Hyvä Kale, sekä tarinat että luku. Lisää tätä osastoo !
Laura
16. syysk. 2023
Todella sujuvaa kerrontaa ja hyvin luettu.
Tomi
6. syysk. 2023
Hiton hyvä taas kalelta👍
Antti
1. syysk. 2023
👍👍👍👍👍
Suomi
Suomi