Swallow the Sun
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
- 170 Arviota
4.6
- Pituus
- 9T 27M
- Kieli
- Suomi
- Formaatti
- Kategoria
Tietokirjallisuus
Surun sanansaattajien suorapuheinen tarina. Vuonna 2000 perustetun Swallow the Sunin raskastunnelmainen metallimusiikki on niittänyt menestystä niin kotimaisilla levylistoilla kuin kiertueilla ympäri maailman. Alakuloa on myös bändin omassa tarinassa, sillä monet sen sävelistä ovat nousseet tosielämän syvästä surusta. Yhtyeen historiikissa johtohahmo Juha Raivio puhuu ensi kertaa liki ylitsepääsemättömän vaikeista asioista, raastavimpana puolisonsa kuolemasta. Vaikka Raivio on Swallow the Sunin sydän ja sielu, kyse ei ole yksinpelistä. Ääneen pääsevät myös kaikki muut yhtyeessä vaikuttaneet hahmot, jotka ovat tuoneet sen sointiin oman panoksensa ja tehneet Swallow the Sunista aidosti omaleimaisen yhtyeen.
© 2024 Like (Äänikirja): 9789511486305
© 2024 Like (E-kirja): 9789511486220
Julkaisupäivä
Äänikirja: 10. tammikuuta 2024
E-kirja: 19. tammikuuta 2024
Samankaltaisia kirjoja kuin Swallow the Sun
- Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina Matti Riekki
- Amorphis Markus Laakso
- Stam1na - Muistipalatsi Ari Väntänen
- Melankolian mestari: Miika Tenkula Nefertiti Malaty
- Chris Cornell: Elämä Corbin Reiff
- Tunnustan: Omaelämäkerta Rob Halford
- Kingston Wallin perintö Kimmo Aroluoma
- Stone Ari Väntänen
- Guns N' Roses: Viimeiset jättiläiset Mick Wall
- Rainbow in the Dark: omaelämäkerta Mick Wall, Ronnie James Dio, Wendy Dio
- Kohtalona Black Sabbath Geezer Butler
- Roudari: Iron Maidenin kyydissä 1978-84 Steve "Loopy" Newhouse
- Pohjoisen laulut: Suomalaisen hevimetallin matka maailmalle Toni-Matti Karjalainen
- Scream for me Finland!: Kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 1980-luvun Suomessa Mikael Huhtamäki
- Lemmy: Omaelämäkerta Lemmy Kilmister, Janiss Garza
- Jumalten vasara: Saaga Led Zeppelinistä Stephen Davis
- HIM - Synnin viemää Juho Juntunen
- Lordiary Maria Jyrkäs, Mr. Lordi
- The 69 Eyes Timo Kalevi Forss
- Lemmy: The Ace of Spades Mick Wall
- Smack Jarkko Jokelainen
- Faith No More: Narrikuninkaat Adrian Harte
- Bruce Dickinson: omaelämäkerta. What does this button do? Bruce Dickinson
- Eruption – Eddie van Halenin tarina Paul Brannigan
- Turmion kätilöt: En tahdo unohtaa koskaan Elina Järvi
- Kingston Wall: Petri Wallin saaga Viljami Puustinen
- Hanoi Rocks - All Those Wasted Years Ari Väntänen, Andy McCoy, Michael Monroe
- Folk Metal Big 5: Suomalaiset folk metal -jättiläiset Markus Laakso
- Timo Tolkki: Hymni elämälle : Stratovarius-kitaristin tarina Timo Tolkki, Anssi Eriksson
- Viikate: 25 mollivuotta Asko Alanen
- Bändilaboratorio: Tarinoita Lepakkoluolasta Marco Kosonen
- Lynyrd Skynyrd: Etelän vapaat linnut Janne Rönkkö
- Muistikuvia: Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa Jouni Hynynen
- Roudarit Lamppu Laamanen
- Ekat 21 vuotta: Kuinka minusta tuli Nikki Sixx Nikki Sixx
- Sing Backwards and Weep Mark Lanegan
- Raskas Suomi: Suomalaisen metallin tarina Jukka Kittilä, Juuso Määttänen, Ari Elo
- Razzle: Hanoi Rocks -legendan tarina Ari Väntänen
- Happoa lapsille Flea
- Läjä Äijälä: Kulttibändien kuningas Katariina Vuori
- Paleface – Protestilaulaja Miska Rantanen
- Tositarinoita Dave Grohl
- Ozzy Osbourne - Omin sanoin Dave Thompson
- Dire Straits: Elämäni bändissä John Illsley
- Set the Night on Fire: Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa Jeff Alulis, Robby Krieger
- Veljeni Jimi Hendrix: Legendan tarina1942-1970 Leon Hendrix, Adam Mitchell
- Kesytön Jim Morrison: Legendan elämä 1943-1971 Jerry Hopkins
- Dark Desert Highway: Eaglesin tarina Mick Wall
- Alexi Laiho – Kitara, kaaos & kontrolli Petri Silas
- Wigwam Mikko Meriläinen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi