Terve, Tomppa!
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Tomppa sairastaa.
Tomppa pääsee äidin kanssa hauskalle toriretkelle. Mutta kun Tomppa ja äiti palaavat kotiin, ei Tompalla olekaan enää hyvä olla. Nenä on tukossa eikä nukkumisesta tule mitään. Tomppa joutuu pysyttelemään kotona päivän ja vielä toisenkin, kunnes olo tuntuu taas mukavalta.
Tomppa-kirjoissa kuvataan pienen lapsen jokapäiväistä elämänpiiriä ja arkea, tunteita ja tunnelmia empaattisesti ja lämpimästi. Lapsiperheiden tilanteet ovat tunnistettavasti läsnä ja lapsen on helppo samastua Tomppaan. Arki näyttäytyy realistisena mutta silti ihmeellisenä.
Värimaailma on lämmin ja kirkas, ja kuvista välittyy myös suomalainen luonto vuodenaikoineen. Sarjassa eri sukupolvien maailmat kohtaavat antoisalla tavalla ja erityisesti mummilla on iso rooli kirjoissa. Lapsilukija tietää myös odottaa, että touhuissa ovat mukana Tompan rakkaat lelut: Martti-mato, Hiirikoira, kissa KII ja Possu. Uusimmissa myös Tompan pikkusisko Kerttu.
Tomppa-kirjoja on luettu jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen Tomppa-kirja, Meidän Tomppa , ilmestyi 1993. Kirjoja on myös käännetty monille eri kielille.
Kristiina Louhi on rakastettu ja palkittu kuvittaja ja kirjailija, jonka kuvakirjat ovat kuuluneet suomalaisten lapsuuteen jo vuosikymmenien ajan. Tomppa tunnetaan hyvin myös maailmalla, sarjaa käännetään pohjoismaisten kielten lisäksi mm. japaniksi, koreaksi, hollanniksi ja unkariksi.
© 2022 Tammi (E-kirja): 9789520439699
Julkaisupäivä
E-kirja: 4. tammikuuta 2022
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi