3.8
Talous & liike-elämä
Miksi jotkut saavat enemmän kuin toiset? He ovat neuvotelleet taidokkaammin. Uuden neuvotteluvallan avulla opit, mistä neuvotteluissa on kysymys, ja sinusta tulee huippuneuvottelija.
Neuvottelutaitoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Työelämä on muuttunut: neuvottelujen kohteena ovat palkkioiden lisäksi usein myös työtehtävät, ja sekä suomalaiset start-upit että suuryritykset neuvottelevat maailman isojen pelureiden kanssa yrityskaupoista. Toisaalta elämä on täynnä arkisia neuvottelutilanteita taloyhtiön hallituksen kokouksista autokauppojen tekoon. Uusi neuvotteluvalta kertoo, miten onnistut kaikissa elämäsi neuvotteluissa.
Sami Miettinen ja Juhana Torkki kirjoittivat vuonna 2008 neuvottelutaidon perusteoksen Neuvotteluvallan. Nyt he ovat päivittäneet oppinsa brexitin, Nokian myynnin sekä milleniaalien esiinmarssin jälkeiseen aikaan Uudeksi neuvotteluvallaksi, jossa sijansa saavat niin Bengt Holmström ja Risto Siilasmaa kuin Trump ja Putinkin. Kirja sisältää selkeät opit eri neuvottelutyyleistä sekä runsaasti uusia neuvottelumestareiden haastatteluja, jotka huipentuvat Martti Ahtisaaren neuvottelutyylin analyysiin. Se opastaa, miten pääset optimaaliseen neuvottelutulokseen ja rakennat itsellesi vankan neuvottelumaineen.
Sami Miettinen (KTM, MBA) on investointipankkiiri ja neuvottelemisen asiantuntija. Hän on toteuttanut lukuisia kansainvälisiä yrityskauppoja Suomessa ja Lontoossa sekä osallistunut Pörssiklubin naisjäsenyysneuvotteluihin.
Juhana Torkki (TT) on Suomen kysytyimpiä puhetaidon kouluttajia. Hän on kirjoittanut teokset Puhevalta ja Tarinan valta sekä suomentanut Senecan teoksen Elämän lyhyydestä.
© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510444795
© 2019 WSOY (E-kirja): 9789510445297
Julkaisupäivä
Äänikirja: 29. elokuuta 2019
E-kirja: 28. elokuuta 2019

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 563 arvioon
Informatiivinen
Inspiroiva
Ajatuksia herättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/563
Sami
27. maalisk. 2020
Hei, olen toinen kirjailija, Sami Miettinen. Kiitos ajastasi. Mikäli koit hyötyväsi kirjan asiantuntijahaastatteluista ja teemoista, löydät kirjan lopussa luvattuja laajennuksia #neuvottelija - yhteisöstä. Liity mukaan!- Sami Miettinen
OP
28. tammik. 2022
PerusOopus elämästä selviämiseen. Pitäisi olla opetusohjelmissa ennen työelämään siirtymistä. Hyödyllinen teos tod.näk. jokaiselle 👍
Salla
30. tammik. 2020
Mielenkiintoinen ja käytännönläheinen kirja, joka tarjoaa runsaasti ajateltavaa ja vinkkejä erilaisiin neuvottelutilanteisiin. Erityisen mukavaa on, että kirjassa nostetaan esimerkeiksi lukuisia suomalaisia huippuneuvottelijoita.
Marjut
28. toukok. 2020
Vaikka käsittelee neuvottelua, sopii myös aloittelijan kurkistusikkunaksi yrityselämään ja politiikkaan. Myös lukijasta tykkäsin.
Ismo
28. helmik. 2024
Erittäin hyvää oppia neuvotteluista.
Rami
18. helmik. 2022
Vaikeasti sisäistettävä.
Juha
10. jouluk. 2021
Kun asiasta tietää niin siitä on helppo kirjoittaa. Mielenkiintoinen kirja ja aihe. Tekijät toivat asiat hienosti esille ja tarinan kerronta kulki sujuvasti.
Matti
25. marrask. 2022
Sai ymmärtämään kuinka tärkeä on osata neuvotella niin yritysmaailmassa kuin ihmissuhteissa yms. Se on taito, jota voi kehittää ja kannattaa kehittää!
N
30. lokak. 2022
Sisällöltään välillä sekava, mutta täyttä asiaa. Hyvä kirja avaamaan eri neuvottelujen keinoja ja rooleja.
Kristian
13. marrask. 2022
Kirja oli todella informatiivinen ja toi paljon uutta ajateltavaa. Mielestäni esimerkit olisivat saaneet vain olla paljon lähempänä käytännön arkea, eikä Ahtisaaren rauhanneuvotteluja tai kansainvälisen yrityskaupan neuvotteluja.
Suomi
Suomi