Valkaman perhe

Painokset

2

8 Arviota

3.4

Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Klassikot

Ester Lilieroos, nuori ja kaunis kotiopettajar, ei ensin tahdo lämmetä nimismies Verner Arnoldin lähestymisyrityksille. Verner ei kuitenkaan anna periksi ja hukuttaa Esterin lahjoihin ja huomionosoituksiin. Lopulta myös Ester ihastuu.

Ensialkuun tuoreen avioparin elämä vaikuttaa kuin kiiltokuvalta. Pikkuhiljaa kaikki alkaa kuitenkin muuttua. Verner nimittäin juo, ja humalassa miehestä paljastuu kuin toinen puoli. Pian Ester alkaa pelätä omaa miestään.

Osmo Lajulan "Valkaman perhe" on voimakas pienoisromaani alkoholismista, mielenterveysongelmista ja perheväkivallasta 1900-luvun alun Suomessa. Aihe on ajankohtainen myös tänä päivänä.

"Esterin poskien puna oli kalvennut niinkuin punainen ruusu vaalenee ollessaan auringossa, saamatta kylliksi virkistävää kosteutta. Valkeiden, laihojen käsien selkämyksissä näkyivät selvästi jänteet. Mutta kaunis oli Ester vieläkin. Hän oli kuin hento kukka, jolta suurempi kasvi auringon lämpymän säteen siimestää. Ester odotti ja pelkäsi. Kunhan vain Arnold ei tulisi juovuksissa kotiin."

Osmo Lajula on Otto Lajulan (1874–1935) kirjailijanimi. Lajula työskenteli toimittajana niin Helsingin Sanomissa, Mikkelin Sanomissa kuin myös Kotkan Sanomissa. Hän julkaisi tietokirjallisuutta, proosaa ja näytelmiä.

© 2020 Saga Egmont (E-kirja): 9788726072570

Julkaisupäivä

E-kirja: 19. helmikuuta 2020

Muut painokset

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Valkaman perhe

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Sinun ei pidä tuntea häpeää siitä mitä tapahtui
    Sinun ei pidä tuntea häpeää siitä mitä tapahtui Maria Lundberg
  2. Huomenna ei tarvitse pelätä
    Huomenna ei tarvitse pelätä Lina Stoltz
  3. Ensin kuoli ihmisyys
    Ensin kuoli ihmisyys Mika Mikkola
  4. En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi!
    En ikinä ymmärrä enkä anna anteeksi! Lina Stoltz
  5. Valon pohja
    Valon pohja Sari Vuoristo
  6. Ei enää koskaan tavallinen tyttö: Selviytyjän tarina väkivallasta, hyväksikäytöstä ja törkeistä seksuaalirikoksista
    Ei enää koskaan tavallinen tyttö: Selviytyjän tarina väkivallasta, hyväksikäytöstä ja törkeistä seksuaalirikoksista Kate Östman
  7. Kaksiavioinen – Tositarina elämästä valheessa
    Kaksiavioinen – Tositarina elämästä valheessa Mary Turner Thomson
  8. Maijan tarina: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana
    Maijan tarina: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana Johanna Hurtig, Mari Leppänen
  9. Hetki, joka muutti kaiken
    Hetki, joka muutti kaiken Tarja Tuominen
  10. Kääntöpuolella lapsuus
    Kääntöpuolella lapsuus Sisko Koskiniemi
  11. Vaikenemisen hinta
    Vaikenemisen hinta Eva Rusz, Charlotte Sirc, Mimmi Kovacevic
  12. Asuntola
    Asuntola Toni Heinänen
  13. Sinä päivänä hän lähti
    Sinä päivänä hän lähti Iina Reinikainen
  14. Olin hänen omaisuuttaan – Tositarina parisuhdeväkivallasta
    Olin hänen omaisuuttaan – Tositarina parisuhdeväkivallasta Leone Milton, Carola Jansson
  15. Äiti, tule kotiin!: Tarina pienen lapsen surusta
    Äiti, tule kotiin!: Tarina pienen lapsen surusta Katarina Malmberg
  16. Sellainen kuin tahdon olla
    Sellainen kuin tahdon olla Lina Stoltz
  17. Saanhan olla minäkin: Lastensuojelu Venäjällä
    Saanhan olla minäkin: Lastensuojelu Venäjällä Katariina Bröms
  18. Mielisairaalaan suljettu
    Mielisairaalaan suljettu Ann Cusack, Joe Cusack, Carol Minto
  19. Viimeinen vuosi
    Viimeinen vuosi Leena Vilkka
  20. Kiusatut: Kertomuksia koulusta
    Kiusatut: Kertomuksia koulusta Elina Välimäki
  21. Vihreän verhon takana
    Vihreän verhon takana Riitta Lielahti
  22. Riistetty – Saliman tie pakkoavioliitosta vapauteen
    Riistetty – Saliman tie pakkoavioliitosta vapauteen Pia Rendic
  23. Vihan morsian
    Vihan morsian Jessika Devert
  24. Jälkeen Kasperin
    Jälkeen Kasperin Arja Sihvola
  25. Ei minusta tarvitse välittää: Tuhkimotarinoita naisten päihderiippuvuudesta
    Ei minusta tarvitse välittää: Tuhkimotarinoita naisten päihderiippuvuudesta Hannele Nykänen
  26. Tahdon uuden elämän: Irti väkivaltaisesta parisuhteesta
    Tahdon uuden elämän: Irti väkivaltaisesta parisuhteesta Hannele Rauta
  27. Hengissä, yhä
    Hengissä, yhä Sanna Kiiski, Meri Eskola
  28. Viininpunaista
    Viininpunaista Eija Jansson
  29. Sumutus: Se sano mua hulluksi
    Sumutus: Se sano mua hulluksi Sofia Larsson
  30. Sinun parhaaksesi: Psykopaatista selviytyminen
    Sinun parhaaksesi: Psykopaatista selviytyminen Pia Johansson, Anna Carsall
  31. Kansakoulukatu 25, Porin Toejoki: Lapsuuteni muistelmat
    Kansakoulukatu 25, Porin Toejoki: Lapsuuteni muistelmat Petri Lilja
  32. Joka kolmas suomalainen – Sairaanhoitajasta syöpäpotilaaksi
    Joka kolmas suomalainen – Sairaanhoitajasta syöpäpotilaaksi Kari Häkkinen
  33. Plastiikkakirurgi
    Plastiikkakirurgi Leone Milton
  34. Matka varjoihin
    Matka varjoihin Maria Rautio
  35. Isän kaksoiselämä
    Isän kaksoiselämä Andrea Hunter
  36. Lapsen suru: Hyvin hyvä puhua kuolemasta
    Lapsen suru: Hyvin hyvä puhua kuolemasta Eija Tuukkanen, Inke Dahl
  37. Poisannettu
    Poisannettu Anne-Maarit Koivuniemi
  38. Odotus
    Odotus Liisa Rinne

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu