Varpunen

119 Arviota

4.2

Pituus
19T 27M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Minä Jaakob, ei-kenenkään-poika, ei-kenenkään-isä, ei-kenenkään-rakastama, orja, huora, persepoika, eunukki, murhaaja, sutenööri, mahdollisesti juutalainen, mahdollisesti syyrialainen, mahdollisesti Niilin lietettä, työläinen, työnjohtaja, rampa, keuhkotautipotilas, hylätty omistusesine, kulunut ajopuun kappale, jonka vetäytyvä vuorovesi on jättänyt rannalle, ainoa asukas kuolevan keisarikunnan hylätyn provinssin autiossa kaupungissa, kirjoitin muistiin tämän elämäntarinani. Tarina ei tule saamaan päätöstään, sillä kukapa minun loppuni kirjoittaisi ylös?

Jaakob asuu bordellissa. Hänen syntyperäänsä ei kukaan tiedä. Jaakob on varpunen, joka laulaa ilman syytä ja pyrähtää pakoon vaikeuksista. Hänen maailmansa on keittiö, yrteille tuoksuva puutarha, äänekäs ja vaarallinen taverna sekä salaperäinen yläkerta, jossa sudet - prostituoidut ja orjat - hoitavat asioitansa.

Jaakob viettää päivänsä keittiössä kuunnellen rakastetun ”äitinsä” Euterpen tarinoita, juosten asioilla kokin puolesta ja vältellen bordellin vaaroja. Myöhemmin hän raataa tavernassa, kunnes hänet lopulta johdatetaan arvoitukselliseen yläkertaan. Mutta kuten pieni varpunen, hän pakenee mielikuvituksessaan raakaa todellisuutta ja antaa laulullaan toivoa myös muille.

James Hynesin vaikuttava ja elämää ylistävä romaani sukeltaa Espanjaan Rooman valtakunnan viimeisiin vuosiin Carthago Novan armottomille kaduille ja kujille, missä väkivalta ja rakkaus elävät rinta rinnan. Jaakob - Varpunen - muistelee vanhana miehenä elämäänsä ja muistuttaa meitä siitä, millä tavalla suuri ja loistava imperiumi rakennettiin kukoistukseensa.

© 2024 Sitruuna (Äänikirja): 9789524090018
© 2024 Sitruuna (E-kirja): 9789524090025

Kääntäjät: Risto Mikkonen

Julkaisupäivä

Äänikirja: 1. lokakuuta 2024
E-kirja: 1. lokakuuta 2024

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Varpunen

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Hotelli Tulagi
    Hotelli Tulagi Heikki Hietala
  2. Päivä jona Nils Vik kuoli
    Päivä jona Nils Vik kuoli Frode Grytten
  3. Pimeän jälkeen
    Pimeän jälkeen Haruki Murakami
  4. Sade
    Sade Ulla-Lena Lundberg
  5. Izak
    Izak Joel Elstelä
  6. Poltetut varjot
    Poltetut varjot Kamila Shamsie
  7. Kahdeksas elämä (Brilkalle)
    Kahdeksas elämä (Brilkalle) Nino Haratishvili
  8. Seitsemännen portaan enkeli
    Seitsemännen portaan enkeli Frank McCourt
  9. Näkymättömät: Barrøy 1
    Näkymättömät: Barrøy 1 Roy Jacobsen
  10. Tuhkat
    Tuhkat Heikki Hietala
  11. Missä tuhka kukkii
    Missä tuhka kukkii Que Mai Nquyen Phan
  12. Kartanpiirtäjä
    Kartanpiirtäjä Kamila Shamsie
  13. Vettä elefanteille
    Vettä elefanteille Sara Gruen
  14. Unelma kellosta
    Unelma kellosta Fredrik Persson
  15. Toiveet ja kohtalo
    Toiveet ja kohtalo Niklas Natt och Dag
  16. Viulisti
    Viulisti Harriet Constable
  17. Marina
    Marina Carlos Ruiz Zafón
  18. Leo
    Leo Ulla-Lena Lundberg
  19. Hänen olivat linnut
    Hänen olivat linnut Marja-Liisa Vartio
  20. Kaikki särkyneet paikat
    Kaikki särkyneet paikat John Boyne
  21. Silkkiin kääritty kivi
    Silkkiin kääritty kivi Mikael Niemi
  22. Näkemiin taivaassa
    Näkemiin taivaassa Pierre Lemaitre
  23. Little Been tarina
    Little Been tarina Chris Cleave
  24. Monan katse
    Monan katse Thomas Schlesser
  25. Kulkija Venetsiassa
    Kulkija Venetsiassa Eero Hämeenniemi
  26. Irlantilainen maalaislääkäri
    Irlantilainen maalaislääkäri Patrick Taylor
  27. Jumala joka kivessä
    Jumala joka kivessä Kamila Shamsie
  28. Siskokset
    Siskokset Jonas Hassen Khemiri
  29. Tikapuut
    Tikapuut Jevhenija Kuznjetsova
  30. Unohdettujen muistojen valokuvaamo
    Unohdettujen muistojen valokuvaamo Sanaka Hiiragi
  31. Sonaatti Miriamille
    Sonaatti Miriamille Linda Olsson
  32. Hybris
    Hybris Jukka Hakala
  33. Amerikan maa
    Amerikan maa Jeanine Cummins
  34. Loistavat vuodet
    Loistavat vuodet Pierre Lemaitre
  35. Norma
    Norma Sofi Oksanen
  36. Marraskuun mies
    Marraskuun mies Asko Sahlberg
  37. Harhailevat tähdet
    Harhailevat tähdet Tommy Orange
  38. Kruuna vai klaava
    Kruuna vai klaava Jeffrey Archer
  39. Kane ja Abel
    Kane ja Abel Jeffrey Archer
  40. Tuulen varjo
    Tuulen varjo Carlos Ruiz Zafón
  41. Tarkoin vartioitu talo
    Tarkoin vartioitu talo John Boyne
  42. Sirkusjuna
    Sirkusjuna Amita Parikh
  43. Kirjansitoja
    Kirjansitoja Pip Williams
  44. Totta vai tarua: 14 novellia
    Totta vai tarua: 14 novellia Jeffrey Archer
  45. Vuorten laulu
    Vuorten laulu Que Mai Nguyen Phan
  46. Kadonneiden sanojen kirja
    Kadonneiden sanojen kirja Pip Williams
  47. Lumeenkylväjät
    Lumeenkylväjät Tina Harnesk
  48. Tiananmenin varjot
    Tiananmenin varjot Lai Wen
  49. Brooklyn
    Brooklyn Colm Tóibín
  50. Villijoutsenet: Kolmen kiinattaren tarina
    Villijoutsenet: Kolmen kiinattaren tarina Jung Chang
  51. Davidin uni
    Davidin uni Anthony Doerr
  52. Laululinnut
    Laululinnut Christy Lefteri
  53. Meren hautausmaa
    Meren hautausmaa Aslak Nore
  54. Hämmästys
    Hämmästys Richard Powers
  55. Demon Copperhead
    Demon Copperhead Barbara Kingsolver
  56. Auringonkuori
    Auringonkuori Anni Kuu Nupponen
  57. Sankarien sukua
    Sankarien sukua Sasha Vasilyuk
  58. Valo valtameren yllä
    Valo valtameren yllä M. L. Stedman
  59. Kadotettujen puiden saari
    Kadotettujen puiden saari Elif Shafak
  60. Ystävistä parhain
    Ystävistä parhain Kamila Shamsie
  61. Viisto valo: novellilajitelma
    Viisto valo: novellilajitelma Heikki Hietala
  62. Isoäiti tanssi sateessa
    Isoäiti tanssi sateessa Trude Teige
  63. Luutohtorin tytär
    Luutohtorin tytär Amy Tan
  64. Okalinnut
    Okalinnut Colleen McCullough
  65. Poika
    Poika Fernando Aramburu
  66. Amadoka I: Romana
    Amadoka I: Romana Sofija Andruhovytš
  67. Alkumeri
    Alkumeri Richard Powers
  68. Tuhon lapset
    Tuhon lapset Pierre Lemaitre
  69. Käsi jota kerran pitelin
    Käsi jota kerran pitelin Maggie O'Farrell
  70. Sielunpiirtäjän ilta
    Sielunpiirtäjän ilta Joel Haahtela
  71. Rouva Dalloway
    Rouva Dalloway Virginia Woolf
  72. Juoksuhiekka
    Juoksuhiekka Henning Mankell
  73. Elämäni paimenena: Kertomus erilaisesta elämäntavasta
    Elämäni paimenena: Kertomus erilaisesta elämäntavasta James Rebanks
  74. Tunnit
    Tunnit Michael Cunningham
  75. Toveri lapsi
    Toveri lapsi Leelo Tungal
  76. Hayati, rakkaani
    Hayati, rakkaani Amani Al-mehsen
  77. Albion
    Albion Anna Hope
  78. Keittiöjumalan vaimo
    Keittiöjumalan vaimo Amy Tan
  79. Niin kauan kuin on elämää
    Niin kauan kuin on elämää Jevhenija Kuznjetsova
  80. Suden mieli
    Suden mieli Laura Hult
  81. Luodetuulen maa
    Luodetuulen maa Tapio Koivukari
  82. Mahdoton elämä
    Mahdoton elämä Matt Haig
  83. Haltialapset
    Haltialapset Lisa Wingate
  84. Päivien piiri
    Päivien piiri Ken Follett
  85. Lucrezian muotokuva
    Lucrezian muotokuva Maggie O'Farrell
  86. Ilon ja onnen tarinat
    Ilon ja onnen tarinat Amy Tan
  87. Kiovan korva
    Kiovan korva Andrei Kurkov
  88. Taapelitaivas
    Taapelitaivas Anu Kolmonen
  89. Maalla merellä ilmatilassa
    Maalla merellä ilmatilassa Maritta Lintunen
  90. Kirjoittamassa
    Kirjoittamassa Anneli Kanto
  91. Mestarinna
    Mestarinna Lauren Groff

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu