Veikkauskratia

206 Arviota

4.3

Kesto
10T 12M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Tietokirjallisuus

"Suomalaisen yhteiskunnan tähän asti vakavin moraalinen haaksirikko" - Helsingin Sanomat.

Kirja kertoo suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisen vääristymän tarinan, jossa 900 000 ihmistä läheiset mukaan lukien kärsii pelihaitoista.

Suomi muuttui tv-loton kotikatsomosta rahapelikoneiden täyttämäksi minikasinoiden maaksi. Samalla valtionyhtiö Veikkauksesta tuli hyvien tekojen varjolla vähäosaisilta peliongelmaisilta piiloveroa keräävä koneisto.

Maassa pelataan väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten maailmassa. Rahapeleihin suomalainen laittaa moninkertaisesti enemmän varoja kuin osakkeisiin ja rahastoihin.

Pelaajat häviävät toista miljardia euroa rahapeleihin ja niin kutsuttuun yhteiseen hyvään, mutta peliongelmien haittojen kustannuksia ei tunneta. Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen summa voi olla jopa tuhat euroa vuodessa suomalaista veronmaksajaa kohden.

Kirja vetää yhteen Veikkauksen ympärillä käytyä julkista keskustelua ja uutisointia. Äänessä ovat asiantuntijat ja muutosta haluavat kansalaiset: pankkiiri, poliitikko, tutkija, kansalaisaktivisti sekä rahapeliriippuvaisen äiti.

Mikä sai heidät reagoimaan ja miksi he käyttävät aikaansa tilanteen muuttamiseen? Onko toiminta pyyteetöntä vai vetääkö taustalla naruja ulkomaisen peliyhtiön agentti?

Kirja on tarkoitettu jokaiselle, jota kiinnostaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja hyvän elämän perusteet. Viime kädessä kirja haastaa lukijansa miettimään nopeasti digitalisoituvan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perimmäisiä arvoja. Pyhittääkö tarkoitus keinot?

© 2021 Senjalarsen (Äänikirja): 9789529452071
© 2021 Senjalarsen (E-kirja): 9789529448609

Julkaisupäivä

Äänikirja: 21. lokakuuta 2021
E-kirja: 20. lokakuuta 2021

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Veikkauskratia

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä
    Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä Hannu Sokala
  2. Internet
    Internet Mikko Hyppönen
  3. Rikos ja rahastus: Suurimmat sijoitushuijaukset meillä ja maailmalla
    Rikos ja rahastus: Suurimmat sijoitushuijaukset meillä ja maailmalla Karo Hämäläinen
  4. Me olemme Bellingcat: Tiedustelupalvelu verkossa
    Me olemme Bellingcat: Tiedustelupalvelu verkossa Eliot Higgins
  5. Puuttuvat puoli miljoonaa: Väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus
    Puuttuvat puoli miljoonaa: Väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus Risto Murto
  6. Digiajan tietosuoja: Turvaa henkilötietosi, torju identiteettivarkaudet ja suojaudu urkinnalta
    Digiajan tietosuoja: Turvaa henkilötietosi, torju identiteettivarkaudet ja suojaudu urkinnalta Petteri Järvinen
  7. Talouden ilmestyskirja: Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja
    Talouden ilmestyskirja: Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja Aki Kangasharju
  8. Väärää talouspolitiikkaa: Talouden kriisit ja opilliset kiistat
    Väärää talouspolitiikkaa: Talouden kriisit ja opilliset kiistat Sixten Korkman
  9. Tesla – Modernin luoja
    Tesla – Modernin luoja Richard Munson
  10. Datakapitalismi kriisien maailmassa
    Datakapitalismi kriisien maailmassa Timo Harakka
  11. Journalismin kuolema: Mitä medialle oikein tapahtui?
    Journalismin kuolema: Mitä medialle oikein tapahtui? Katleena Kortesuo
  12. Tekoäly ja minä: Ihmisenä tekoälyn aikakaudella
    Tekoäly ja minä: Ihmisenä tekoälyn aikakaudella Petteri Järvinen
  13. Putinin sisäpiirissä: Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan
    Putinin sisäpiirissä: Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan Catherine Belton
  14. Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle
    Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle Björn Wahlroos
  15. Totaalinen poliisivaltio: Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniiin
    Totaalinen poliisivaltio: Tutkimusmatka Kiinan valvontakoneiston uumeniiin Geoffrey Cain
  16. Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta
    Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta Björn Wahlroos
  17. Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin
    Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin Petteri Taalas
  18. Mihin menet Suomi?: Pelon aika Euroopassa
    Mihin menet Suomi?: Pelon aika Euroopassa Mika Aaltola
  19. Putinin trollit: Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
    Putinin trollit: Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta Jessikka Aro
  20. Valtion yhtiöt: Nousu ja tuho
    Valtion yhtiöt: Nousu ja tuho Markku Kuisma
  21. Rahan ruhtinaat: Matka pankkiirien suljettuun maailmaan
    Rahan ruhtinaat: Matka pankkiirien suljettuun maailmaan Joris Luyendijk
  22. Kuinkas tässä näin kävi?: Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua
    Kuinkas tässä näin kävi?: Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua Björn Wahlroos
  23. Talous ja humanismi
    Talous ja humanismi Sixten Korkman
  24. Daavid ja Goljat: Altavastaajat, sopeutumattomat ja jättejä vastaan taistelemisen taito
    Daavid ja Goljat: Altavastaajat, sopeutumattomat ja jättejä vastaan taistelemisen taito Malcolm Gladwell
  25. Jalkapallon musta kirja: Kuningaslaji ja rahan mahti
    Jalkapallon musta kirja: Kuningaslaji ja rahan mahti Hannu Aaltonen
  26. Hans Rosling: Kuinka opin ymmärtämään maailmaa
    Hans Rosling: Kuinka opin ymmärtämään maailmaa Fanny Härgestam
  27. Faktojen maailma: Asiat ovat paremmin kuin luulet
    Faktojen maailma: Asiat ovat paremmin kuin luulet Hans Rosling
  28. Putinin sisäpiiri: Nyky-Venäjän lyhyt historia
    Putinin sisäpiiri: Nyky-Venäjän lyhyt historia Mihail Zygar
  29. Velkakirja
    Velkakirja Simo Sipola
  30. Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman
    Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman Rutger Bregman
  31. Maantieteen vangit: Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta
    Maantieteen vangit: Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta Tim Marshall
  32. Leimahduspiste: kuinka pienet asiat saavat aikaan suuria muutoksia
    Leimahduspiste: kuinka pienet asiat saavat aikaan suuria muutoksia Malcolm Gladwell
  33. Pörssi-ilmiöitä
    Pörssi-ilmiöitä Petri Ukkola
  34. Raha ei ole sitä mitä luulet
    Raha ei ole sitä mitä luulet Hannu Sokala
  35. Uusi keisari Xi Jinping
    Uusi keisari Xi Jinping Stefan Aust
  36. Salaliittoteorioiden ihmemaassa: Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa
    Salaliittoteorioiden ihmemaassa: Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa Pasi Kivioja
  37. Astu matematiikan maailmaan
    Astu matematiikan maailmaan Samuli Siltanen
  38. Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset
    Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset Jarno Limnéll
  39. Spotify: Miten maailma valloitetaan
    Spotify: Miten maailma valloitetaan Jonas Leijonhufvud
  40. Miksi Suomi pysähtyi?: Suuntaviittoja uuteen talouskasvuun
    Miksi Suomi pysähtyi?: Suuntaviittoja uuteen talouskasvuun Risto Murto
  41. Barrikadeilta pankkimaailmaan: Eräänlaiset päiväkirjat 1952-1992
    Barrikadeilta pankkimaailmaan: Eräänlaiset päiväkirjat 1952-1992 Björn Wahlroos
  42. Sodankäynnin taito
    Sodankäynnin taito Sunzi
  43. Globalisaatio koetuksella: Miten pärjää Suomi?
    Globalisaatio koetuksella: Miten pärjää Suomi? Sixten Korkman
  44. Putinin pahin vihollinen: Aleksei Navalnyin tarina
    Putinin pahin vihollinen: Aleksei Navalnyin tarina Kalle Kniivilä
  45. Elon Musk
    Elon Musk Walter Isaacson
  46. Kiina Xi Jinpingin aikakaudella
    Kiina Xi Jinpingin aikakaudella Niko Vartiainen
  47. Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia
    Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia Markku Henriksson
  48. Steve Jobs
    Steve Jobs Walter Isaacson
  49. Minä yksin: Donald Trump ja Valkoisen talon hullut päivät
    Minä yksin: Donald Trump ja Valkoisen talon hullut päivät Philip Rucker
  50. Pinnan alta: Miksi edessämme on vahvan talouskasvun aika
    Pinnan alta: Miksi edessämme on vahvan talouskasvun aika Mika Maliranta
  51. Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii
    Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii Antero Holmila
  52. Koordinaatiokaaos: - ja miten se kellistetään pelottomalla johtajuudella
    Koordinaatiokaaos: - ja miten se kellistetään pelottomalla johtajuudella Ari Turunen
  53. Puhelin soi öisin: Mitä opin globaalina yritysjohtajana
    Puhelin soi öisin: Mitä opin globaalina yritysjohtajana Juhana Rossi
  54. Freezing order: Tositarina rahanpesusta, salamurhista ja hengenvaarallisesta kamppailusta Vladimir Putinia vastaan
    Freezing order: Tositarina rahanpesusta, salamurhista ja hengenvaarallisesta kamppailusta Vladimir Putinia vastaan Bill Browder
  55. Taistelu totuudesta: Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti?
    Taistelu totuudesta: Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti? Markus Tiittula
  56. Tekoäly: matkaopas johtajalle
    Tekoäly: matkaopas johtajalle Antti Merilehto
  57. Alijäämämyytti: Modernin rahateorian mahdollisuudet
    Alijäämämyytti: Modernin rahateorian mahdollisuudet Stephanie Kelton
  58. Ilkeitä ongelmia - Tarinoita politiikasta
    Ilkeitä ongelmia - Tarinoita politiikasta Eija-Riitta Korhola
  59. Viherpesuopas: Miten merkitys muuttuu markkinoinniksi
    Viherpesuopas: Miten merkitys muuttuu markkinoinniksi Jani Niipola
  60. Minne menet, Italia?
    Minne menet, Italia? Anton Monti
  61. Nexus: Tietoverkkojen lyhyt historia
    Nexus: Tietoverkkojen lyhyt historia Yuval Noah Harari
  62. Öyhökratia: Ketä kuunnellaan, kun kaikki puhuvat
    Öyhökratia: Ketä kuunnellaan, kun kaikki puhuvat Jussi Pullinen
  63. Sijoittaja: Mitä Hannes Kulvik oppi ahneudesta ja miten sinäkin voit vaurastua levottomilla osakemarkkinoilla
    Sijoittaja: Mitä Hannes Kulvik oppi ahneudesta ja miten sinäkin voit vaurastua levottomilla osakemarkkinoilla Terho Puustinen
  64. Omistajan tahto: Kuinka se syntyy? Miten sitä käytetään?
    Omistajan tahto: Kuinka se syntyy? Miten sitä käytetään? Harri Saukkomaa
  65. Käänne: Suomen lamaantuminen ja uusi nousu
    Käänne: Suomen lamaantuminen ja uusi nousu Aki Kangasharju
  66. Yhtiövalta alustatalouden aikakaudella: Evolutionaarinen taloustiede & yhtiöt yhteiskunnallisina toimijoina
    Yhtiövalta alustatalouden aikakaudella: Evolutionaarinen taloustiede & yhtiöt yhteiskunnallisina toimijoina Matti Ylönen
  67. Ahne Ruotsi: Kuinka kansankodista tuli superrikkaiden paratiisi​
    Ahne Ruotsi: Kuinka kansankodista tuli superrikkaiden paratiisi​ Andreas Cervenka
  68. Elon Musk - Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana
    Elon Musk - Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana Ashlee Vance
  69. Uudet silkkitiet: Tulevaisuuden maailmanhistoria
    Uudet silkkitiet: Tulevaisuuden maailmanhistoria Peter Frankopan
  70. Suuren pelin paluu: Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa
    Suuren pelin paluu: Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa Hiski Haukkala
  71. Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee
    Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee Keir Giles
  72. Pysyvästi merkitty
    Pysyvästi merkitty Edward Snowden
  73. Lyhyt historia lähes kaikesta
    Lyhyt historia lähes kaikesta Bill Bryson
  74. Voitto tai kuolema: Venäjän salainen dopingohjelma
    Voitto tai kuolema: Venäjän salainen dopingohjelma Grigori Rodtšenkov
  75. Onnellisten tasavalta
    Onnellisten tasavalta Olli Rehn
  76. Demokratian iltahämärä: Autoritaarisuuden viettelevä kiusaus
    Demokratian iltahämärä: Autoritaarisuuden viettelevä kiusaus Anne Applebaum
  77. Vieras laji: Kuinka lohesta tuli miljardibisnes
    Vieras laji: Kuinka lohesta tuli miljardibisnes Simen Sætre
  78. Kauppapaikkana Kiina: Opas liiketoimintaan Kiinassa
    Kauppapaikkana Kiina: Opas liiketoimintaan Kiinassa Hannamiina Tanninen
  79. Suuri harppaus huipulle: Kiinan tie urheilun supervallaksi
    Suuri harppaus huipulle: Kiinan tie urheilun supervallaksi Mikko Knuuttila
  80. Pitkä tie Natoon
    Pitkä tie Natoon Risto E. J. Penttilä
  81. Tähtäimessä osakkeet: Kuinka kääntää tappiotkin voitoiksi
    Tähtäimessä osakkeet: Kuinka kääntää tappiotkin voitoiksi Heikki Keskiväli
  82. Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla
    Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla Markku Jokisipilä
  83. Ihmiskunnan tulevaisuuden historia: Miljoonan vuoden näkökulma
    Ihmiskunnan tulevaisuuden historia: Miljoonan vuoden näkökulma William MacAskill
  84. Luomiskertomus: Matkalla luovuuden tulevaisuuteen
    Luomiskertomus: Matkalla luovuuden tulevaisuuteen Henri Hyppönen
  85. Paha valta: Kuinka se muuttaa meitä kaikkia
    Paha valta: Kuinka se muuttaa meitä kaikkia Brian Klaas
  86. Puhevalta: Kuinka kuulijat vakuutetaan
    Puhevalta: Kuinka kuulijat vakuutetaan Juhana Torkki

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Tilaa nyt

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous