Astu tarinoiden maailmaan
Verikarkelot on karmaiseva, hyytävästi ihon alle menevä jännitysnäytelmä. Kirja jatkaa suoraan siitä, mihin sarjan edellinen osa Pimeän sylissä päättyi.
Sarjamurhaaja Jon-Olav Farbergin poltettu ruumis löytyi pian sen jälkeen kun 13-vuotias Amanda katosi. Bergmann on varma, että Farberg on yhä hengissä, vaikka esimiehet ja kollegat Oslon pääpoliisiasemalla ovat toista mieltä. Hänen kollegansa Susanne Bech löytää Oslon seksikortteleissa sijaitsevasta hotellihuoneesta nauhoitteen ja peiliin huulipunalla kirjoitetun viestin. Jäljet johtavat Liettuaan, kohti tsaarienaikaista uskonlahkoa, jonka opinkappaleiden mukaan murhaaja voi pelastaa sielunsa silpomalla Oinaan tähtimerkissä syntyneen tyttölapsen. Juuri sellaisen kuin Amanda.
Gard Sveen (s. 1969) työskentelee neuvonantajana Norjan puolustusministeriössä. Hänen esikoisteoksensa Raskaat varjot voitti parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2014 ja Norjan tärkeimmän dekkaripalkinnon Rivertonprisenin vuonna 2013 ensimmäisenä esikoiskirjailijana Jo Nesbøn jälkeen. Sveen asuu Oslon lähellä sijaitsevassa Ytre Enebakk -kylässä.
© 2021 Storyside (Äänikirja): 9789152157565
© 2017 Bazar (E-kirja): 9789522794925
Kääntäjät: Virpi Vainikainen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 24. syyskuuta 2021
E-kirja: 8. kesäkuuta 2017
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi