null
31 jan. 2020
Oli mieleenpainuva kirja. Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan.
”Elämänmyönteisin, rohkaisevin ja rohkein tarina, jonka olen koskaan lukenut.” – Graeme Simsion
”Tatuoin numeron hänen käsivarteensa. Hän tatuoi nimensä sydämeeni.”
Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Leirillä Lale todistaa kauheita tapahtumia – mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa. Oman henkensä uhalla käyttää asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vannottaa Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin.
Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta, rakkaudesta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Heather Morris on kotoisin Uudesta-Seelannista ja asuu nykyään Australiassa. Vuonna 2003 hänelle esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla ”saattoi olla kertomisen arvoinen tarina”. Päivä jona hän tapasi Lale Sokolovin muutti heidän kummankin elämän. Heidän ystävyytensä kasvaessa Lale lähti itsetutkistelun matkalle ja uskoi Heatherille elämänsä syvimmät yksityiskohdat holokaustin ajalta. Heather kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja muokkasi siitä esikoisromaaninsa Auschwitzin tatuoija.
© 2019 Aula & Co (Ljudbok): 9789527269725
© 2019 Aula & Co (E-bok): 9789527269640
Översättare: Pekka Tuomisto
Utgivningsdatum
Ljudbok: 4 februari 2019
E-bok: 25 januari 2019

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 7923 betyg
Tankeväckande
Sorglig
Bladvändare
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Visar 10 av 7923
null
31 jan. 2020
Oli mieleenpainuva kirja. Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan.
Jenni
25 apr. 2020
Liikuttava ja kiinnostava. Etenee hyvin ja kuuntelu on helppoa. Lukija on täys 10!!
Juhani
22 dec. 2019
Fantastinen
Marika
2 feb. 2020
Kertomus on hyvä ja mukaansa tempaava, mutta käsikirjoitusmaisuus tekee siitä turhan valjun. Loppuosa harppoo turhan paljon.
Susanna
2 maj 2020
Huonosti kirjoitettu. Tekstistä puuttui tunnetta, kuvailua, yksityiskohtia... kaikkea sitä, mikä erottaa Kirjailijan kirjoittajasta.
Inkeri
26 jan. 2020
Pitkän harkinnan jälkeen kuuntelin. Uskomattoman upea!
Leea
30 dec. 2019
Aivan mahtava
Pasi
11 maj 2020
Vaikuttava kirja, suosittelen. Lukija hyvä, mutta äänityksessä hieman epätasaisuutta. Editoinnin huomaa toisinaan äänenvoimakkuuden muutoksina, joka häiritsee muutaman kerran kuuntelukokemusta.
Riikka
20 jan. 2020
Todella hyvä. Kuuntelin kahdessa päivässä. Koukuttava, jännä. 6/5
Maiju
30 jan. 2020
Lähes uskomaton ja lopulta positiivinen tarina tempaa mukaansa, mutta elokuvakäsikirjoitustausta kuului liian selvästi. Lisäksi suomentaja oli mennyt paikoin siitä, mistä aita on matalin. Lukija oli itsessään hyvä, mutta miksaus oli paikoin kamalaa kuunneltavaa: äänen tasoerovaihtelut (voimakkuus, korkeus) häiritsivät kuuntelukokemusta. Samoin lukijan rytmitys oli ajoittain hukassa, ja taukoja ja painotuksia tuli virkkeissä ihan vääriin kohtiin. Kokonaisuutena siis hätäisesti tehdyn oloinen teos, vaikka aineksia olisi ollut paljon parempaan.

Svenska
Sverige