Kliv in i en oändlig värld av stories
4.1
Biografier
He olivat natseja on toimittaja Katarina Baerin kertomus isovanhemmistaan, ennen muuta isoisästään, josta tuli lapsuuden ja nuoruuden dramaattisten maailmanhistoriallisten tapahtumien myötä Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsen, aatteellinen ja aktiivinen natsi.
Tarina alkaa baltiansaksalaisen Baerin perheen elämästä 1900-luvun alussa. Onnelliselta vaikuttanut tulevaisuus saa uuden suunnan ensimmäisen maailmansodan kauhujen myötä. Sekä vanhempien että lasten kohtalot kääntyvät kohti 1920- ja 1930-lukujen Saksan vaiheita.
Baer kertoo tarinaa sekä aikalaisten että omasta 2010-luvun näkökulmastaan ja ajautuu 1900-luvun mysteereistä kauheimman äärelle. Jää kalvava kysymys: miten oma isoisä saattoi olla mukana siinä kaikessa, vaikka ilmiselvästi oli tietoinen myös natsismin hirveimmästä lopputuloksesta, holokaustista?
He olivat natseja on vangitseva, riipaiseva ja syvästi inhimillinen selonteko menneisyydestä, josta ei itse ole voinut päättää, mutta joka leimaa myös tulevien polvien elämää. Kirja on myös huolestuttavan ajankohtainen nyky-Euroopan kulttuuristen ristiriitojen maailmassa.
Vuonna 2013 HS julkaisi sunnuntaisivuillaan samasta aiheesta Baerin artikkelin ”Vaari oli natsi”.
© 2024 Teos (Ljudbok): 9789523635111
Utgivningsdatum
Ljudbok: 30 april 2024
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige