Internet
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
Internet on parasta ja pahinta mitä meille on tapahtunut.
Suomen tunnetuin tietoturva-asiantuntija kertoo kirjassaan, mitä jokaisen meistä tulee tietää internetin uhkista ja mahdollisuuksista.
Internet-vallankumous on vasta alussa, ja teknologia tulee lähiaikoina mahdollistamaan uskomattomalta tuntuvia asioita. Netti tuo meille merkittäviä uusia hyötyjä, mutta samalla kylmääviä riskejä. F-Securen tutkimusjohtajana työskentelevä Hyppönen on perehtynyt 30-vuotisella urallaan syvällisesti internetin pimeään puoleen: nettirikollisuuteen, tietoturva-aukkoihin, kohtalokkaisiin ohjelmointivirheisiin ja vakoiluun. Netin merkitystä avaavien tapausesimerkkien ohella Hyppönen kertoo lennokkaasti matkastaan Commodore 64:lla ohjelmoineesta teinistä yhdeksi maailman johtavista tietoturva-asiantuntijoista. Internet on todellisen sisäpiiriläisen näkemys netistä – siitä mitä se merkitsee meistä jokaiselle ja mitä on luvassa seuraavaksi.
Mikko Hyppönen on Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja palkituin tietoturva-asiantuntija. Hän on toiminut myös useissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä, kirjoittanut New York Timesiin ja Wirediin ja luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa. Hyppösen TED-puheen on nähnyt yli 2 miljoonaa ihmistä ja se on käännetty 40 eri kielelle.
© 2021 WSOY (Ljudbok): 9789510464427
© 2021 WSOY (E-bok): 9789510464434
Utgivningsdatum
Ljudbok: 5 oktober 2021
E-bok: 5 oktober 2021
Böcker som liknar Internet
- Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä Hannu Sokala, Juha-Pekka Raeste
- Faktojen maailma: Asiat ovat paremmin kuin luulet Hans Rosling, Ola Rosling, Anna Rönnlund
- Sapiens: Ihmisen lyhyt historia Yuval Noah Harari
- Veikkauskratia Senja Larsen
- Putinin trollit: Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta Jessikka Aro
- Pysyvästi merkitty Edward Snowden
- Globalisaatio koetuksella: Miten pärjää Suomi? Sixten Korkman
- Hans Rosling: Kuinka opin ymmärtämään maailmaa Fanny Härgestam, Hans Rosling
- Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman Rutger Bregman
- Tekoäly ja minä: Ihmisenä tekoälyn aikakaudella Petteri Järvinen
- Astu matematiikan maailmaan Samuli Siltanen
- Paranoidi optimisti: Näin johdin Nokiaa murroksessa Risto Siilasmaa, Catherine Fredman
- Daavid ja Goljat: Altavastaajat, sopeutumattomat ja jättejä vastaan taistelemisen taito Malcolm Gladwell
- Tesla – Modernin luoja Richard Munson
- Leimahduspiste: kuinka pienet asiat saavat aikaan suuria muutoksia Malcolm Gladwell
- Elon Musk - Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana Ashlee Vance
- Steve Jobs Walter Isaacson
- Nexus: Tietoverkkojen lyhyt historia Yuval Noah Harari
- Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin Stephen Hawking
- Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin Petteri Taalas
- Talous ja humanismi Sixten Korkman
- Mitä tapahtuu huomenna viestinnälle? Ellun Kanat Oy
- Digiajan tietosuoja: Turvaa henkilötietosi, torju identiteettivarkaudet ja suojaudu urkinnalta Petteri Järvinen
- Tekoäly: Ihminen ja kone Antti Merilehto, Mika Aaltonen
- 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka Osmo Soininvaara
- Kuinkas tässä näin kävi?: Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua Björn Wahlroos
- Elon Musk Walter Isaacson
- Digitalisaatio: Murroksen koko kuva Aleksi Neuvonen, Jaakko Lindgren, Roope Mokka, Antti Toponen
- Tekoäly 123: Matkaopas tulevaisuuteen Jukka Kolari, Aleksi Kallio
- Mitä tekoäly on?: 100 kysymystä ja vastausta Hannu Toivonen
- Me olemme Bellingcat: Tiedustelupalvelu verkossa Eliot Higgins
- Tietoisuus, tekoäly ja robotit Pentti O. A. Haikonen
- Puuttuvat puoli miljoonaa: Väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus Risto Murto
- Talous ja utopia Sixten Korkman
- Yksi elämä, yksi planeetta: Näkemys ihmeellisen maailmamme tulevaisuudesta David Attenborough
- Hyvän historia: Ihmiskunta uudessa valossa Rutger Bregman
- Datakapitalismi kriisien maailmassa Timo Harakka
- Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen Risto Isomäki
- Suomen pahimmat bisnesmokat: Tarinoita huippujohtamisesta Markku Kuisma, Pekka Seppänen
- Putinin sisäpiirissä: Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan Catherine Belton
- Puhelin soi öisin: Mitä opin globaalina yritysjohtajana Juhana Rossi, Olli-Pekka Kallasvuo
- Talouden ilmestyskirja: Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja Aki Kangasharju
- Raha ei ole sitä mitä luulet Hannu Sokala
- Miten sijoitan pörssiosakkeisiin Seppo Saario
- Journalismin kuolema: Mitä medialle oikein tapahtui? Katleena Kortesuo
- Spelet Elle Kennedy
- Medusa Lars Kepler
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- Kriget Pascal Engman
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Blackout Sofie Sarenbrant
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- De fenomenala fruntimren på Grand Hôtel Ruth Kvarnström-Jones
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Rabatt på Storytel Books
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Rabatt på Storytel Books
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Jag har en
kampanjkod