Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen koulunkäyntiin.
Kahden vaikuttajanaisen omakohtainen kirja koulukiusaamisesta, sen jättämistä jäljistä ja siitä, miten väkivallan kierre katkaistaan.
Alviina Alametsä selvisi Jokelan koulusurmasta 15-vuotiaana. Samanikäisenä Linda-Maria Roine haaveili kouluampumisesta lopettaakseen kokemansa kiusaamisen. Molemmille kouluväkivalta maksoi melkein hengen.
Kun Alametsä ja Roine kohtasivat, löytyi yhteys heti. Kumpikin on tehnyt tahollaan ja tavallaan työtä kouluväkivallan ehkäisemiseksi.
Kirjassaan kaksi valovoimaista vaikuttajaa kirjoittaa kokemastaan kouluväkivallasta ja ratkaisuista, joilla kiusaamisen kierteestä voitaisiin päästä eroon.
Alviina Alametsä (s. 1992) on europarlamentaarikko ja Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka on työskennellyt muun muassa syrjinnän kitkemiseksi ja mielenterveyspalveluiden edistämiseksi.
Linda-Maria Roine (s. 1993) on Mercedes-nimellä esiintyvä rap-artisti, joka tunnetaan myös palkituista kirjoistaan Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään (2019, yhdessä Venla Pystysen kanssa) ja Mercedes Bentso – Totuus ja tunnustus (2020).
© 2022 Johnny Kniga (Ljudbok): 9789510478431
© 2022 Johnny Kniga (E-bok): 9789510478424
Utgivningsdatum
Ljudbok: 11 oktober 2022
E-bok: 11 oktober 2022

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 56 betyg
Tankeväckande
Sorglig
Informativ
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige