1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandetVangitseva psykologinen jännitysromaani vallan väärinkäytöstä ja parisuhteiden synkimmistä salaisuuksista ei päästä lukijaa otteestaan.
Minna on akateeminen pätkätyöläinen, jota uhkaa niin työttömyys kuin muutto mummolaan asunnon puutteessa. Lopulta Minna keksii mainostaa tutkijantaitojaan somessa, ja pian edessä on erikoinen tehtävänanto. Jyväskylän paikallinen julkkis, kansainvälisesti arvostettu tieteilijä Suvi Ekberg on keskellä repivää huoltajuuskiistaa. Ekberg palkkaa Minnan seuraamaan ex-puolisoaan Espanjan Fuengirolaan ja tarkkailemaan tämän ja pariskunnan tyttären välejä. Työkeikka on loistava tilaisuus paeta niin lokakuun ankeutta kuin stalkkaavaa entistä miesystävää, ja Minna ottaa tehtävän mielellään vastaan. Espanjassa selvitystyö saa kuitenkin hämmentäviä piirteitä, ja huomaamattaan Minna päätyy vastakkain odottamattoman vihollisen kanssa. Kuka Ekbergin suhteessa käyttää valtaa – ja keneen? Hiljalleen Minna alkaa tuntea myös oman turvallisuutensa uhatuksi. Onko hänen henkensä vaarassa?
Tarkkanäköinen jännitysromaani tarkastelee vallankäytön monia muotoja.
Liisa Näsi on kirjailija ja kustannustoimittaja, joka on työskennellyt myös lastensuojelussa ja perhetyössä. Näsin kirjoissa kurkistetaan perheiden julkisivun taakse ja käsitellään vaikeita aiheita lämmöllä.
© 2023 SAGA Egmont (Ljudbok): 9788727060606
© 2023 SAGA Egmont (E-bok): 9788728565681
Utgivningsdatum
Ljudbok: 9 augusti 2023
E-bok: 15 maj 2023
Vangitseva psykologinen jännitysromaani vallan väärinkäytöstä ja parisuhteiden synkimmistä salaisuuksista ei päästä lukijaa otteestaan.
Minna on akateeminen pätkätyöläinen, jota uhkaa niin työttömyys kuin muutto mummolaan asunnon puutteessa. Lopulta Minna keksii mainostaa tutkijantaitojaan somessa, ja pian edessä on erikoinen tehtävänanto. Jyväskylän paikallinen julkkis, kansainvälisesti arvostettu tieteilijä Suvi Ekberg on keskellä repivää huoltajuuskiistaa. Ekberg palkkaa Minnan seuraamaan ex-puolisoaan Espanjan Fuengirolaan ja tarkkailemaan tämän ja pariskunnan tyttären välejä. Työkeikka on loistava tilaisuus paeta niin lokakuun ankeutta kuin stalkkaavaa entistä miesystävää, ja Minna ottaa tehtävän mielellään vastaan. Espanjassa selvitystyö saa kuitenkin hämmentäviä piirteitä, ja huomaamattaan Minna päätyy vastakkain odottamattoman vihollisen kanssa. Kuka Ekbergin suhteessa käyttää valtaa – ja keneen? Hiljalleen Minna alkaa tuntea myös oman turvallisuutensa uhatuksi. Onko hänen henkensä vaarassa?
Tarkkanäköinen jännitysromaani tarkastelee vallankäytön monia muotoja.
Liisa Näsi on kirjailija ja kustannustoimittaja, joka on työskennellyt myös lastensuojelussa ja perhetyössä. Näsin kirjoissa kurkistetaan perheiden julkisivun taakse ja käsitellään vaikeita aiheita lämmöllä.
© 2023 SAGA Egmont (Ljudbok): 9788727060606
© 2023 SAGA Egmont (E-bok): 9788728565681
Utgivningsdatum
Ljudbok: 9 augusti 2023
E-bok: 15 maj 2023
Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 35 betyg
Bladvändare
Förvirrande
Nagelbitare
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige