Kliv in i en oändlig värld av stories
New York -trilogian ensimmäinen osa.
New York, rikos, kirjallisuus ja nykyihmisen identiteettikriisi – nämä yhdistävät Paul Austerin ylistetyn trilogian kolme romaania toisiinsa.
Jännityskirjailija ottaa vastaan yksityisetsivän tehtävän ja joutuu keskelle juttua, joka on hämmentävämpi kuin hän olisi itse pystynyt keksimään. Hän ajautuu elämän ja kuoleman leikkiin, jossa panttina on oma identiteetti. Paul Austerin kiitetty esikoisteos Lasikaupunki kiehtoo ja hämmästyttää edelleen.
"Kuin Kafka olisi innostunut salapoliisitarinoista ja kirjoittanut oman, ikuisesti kieppuvan versionsa niistä." Washington Post
Paul Auster (s. 1947 -2024) opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. Suurimman osan elämästään hän vietti New Yorkissa. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän teki mitä moninaisimpia töitä mm. öljytankkerilla, puhelinkeskuksessa ja Ranskan maaseudulla. Austerin tuotanto käsittää romaaneja, muistelmia, esseitä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Lisäksi hän teki käännöksiä ranskasta englantiin. Austerin kirjallinen kuuluisuus alkoi 1980-luvun puolivälissä julkaistusta New York -trilogiasta, joka on kolmen omintakeisen salapoliisiromaanin sarja. Hän oli yksi Yhdysvaltain arvostetuimmista nykykirjailijoista.
© 2024 Tammi (Ljudbok): 9789520400736
© 2024 Tammi (E-bok): 9789520400729
Översättare: Jukka Jääskeläinen
Utgivningsdatum
Ljudbok: 17 juli 2024
E-bok: 17 juli 2024
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige