Kliv in i en oändlig värld av stories
Itämeren myrskyisä historia
Itämeri on ollut jo vuosisatojen ajan tärkeä väylä niin kaupan kuin uusien aatteidenkin näkökulmasta – hyvässä ja pahassa. Roomalaiset kutsuivat merta Mare Barbarumiksi, barbaarien mereksi. Itämeren vesillä ovat seilanneet myös legendaariset viikingit ja myöhemmät sotakuninkaat. Nyt merellä ovat vastakkain Nato ja Venäjä. Ajatus Itämerestä rauhan merenä on aina ollut väärä.
Itämeri on valitettavasti myös yksi maailman saastuneimmista meristä. Tälläkin historialla on vuosikymmenien mittaiset juuret. Toisen maailmansodan jälkeen Itämereen pumpattiin idän ja lännen välisessä mittelössä määrättömästi jätteitä.
Paha meri, hyvä meri kertoo yhtäältä elintärkeän merialueen historiasta mutta pohtii myös, millainen Itämeren tulevaisuus on niin poliittisesti kuin ekologisestikin.
Valtiotieteen lisensiaatti Ari Turunen on tietokirjailija, joka on erikoistunut tapa- ja kulttuurihistoriaan. Hänen teoksiaan on käännetty yhdelletoista kielelle. Aula & Co on julkaissut aiemmin Turusen teokset Tuoksujen atlas ja Teette niin kuin minä sanon.
Petri Laukka on filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija sekä sanomalehti Kalevan pääkirjoitustoimittaja. Vapaa-ajallaan hän soittaa bassoa rockbändissä ja pelaa jääkiekkoa.
© 2024 Aula & Co (Ljudbok): 9789523644717
© 2024 Aula & Co (E-bok): 9789523644755
Utgivningsdatum
Ljudbok: 14 juni 2024
E-bok: 12 juni 2024
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige