Kliv in i en oändlig värld av stories
4.1
Biografier
”Mähän voisin tulla kosketinsoittajaksi?”
Pauli Hanhiniemi kertoo Kolmannen naisen synnystä, alkuvaiheista ja rock elämää opettelevien nuorukaisten haahuilusta 80-luvun Alavudella ja keikkareissuilla pitkin Suomea.
”Ne lähtisivät keikoille ties minne asti. Kokisivat jännittäviä ja hupaisia kommelluksia. Kertoilisivat niitä sitten ja naureskelisivat keskenään jutuille, joita ei muille kerrottaisi. Tutustuisivat tyttöihin. Iskisivät naisia. Kasvattaisivat parransängen. Ruskett... No eivät ehkä ruskettuisi, mutta heihin tarttuisi reissumiesten taikaa, elämänkokemusta ja varmuutta, josta minä olin jäämässä paitsi. Onneksi sain suuni auki ja kakaistua tiedoksi, että osasin soittaa koskettimia ja olin halukas liittymään joukkoon. Raimo kohotti kulmiaan, harkitsi hetken ja totesi, että mikäs siinä, tule vaan.”
Paulin Kolmas nainen on ajankuvaa vuosilta ennen kännyköitä, internetiä ja sosiaalista mediaa. Lukijalle selviää, kuinka hilpeä hölmö löytää itsestään lauluntekijän, ja lapsuuden visiot vapaasta taiteilijuudesta alkavat käydä toteen hyvässä ja pahassa.
Pauli Hanhiniemi (s. 1964) on muusikko, säveltäjä ja sanoittaja, joka tuli tunnetuksi Kolmas nainen -yhtyeen laulusolistina. Sen lisäksi hän toiminut Pauli Hanhiniemen Perunateatteri -yhtyeessä ja kansanmusiikkia soittavassa Hehkumossa.
© 2024 Docendo (Ljudbok): 9789523828865
© 2024 Docendo (E-bok): 9789523828858
Utgivningsdatum
Ljudbok: 24 oktober 2024
E-bok: 24 oktober 2024
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige