Kliv in i en oändlig värld av stories
3.7
True Crime
Joskus totuus on kaivettava itse esiin.
Elokuussa 2020 riehui pienellä suomalaisella paikkakunnalla raju omakotitalon palo. Paikalle ensimmäisinä saapuneet löysivät talon edessä autossaan istuvan naisen sekä pihamaalla makaavan, pahasti palaneen miehen. Mikään naisen kertoma tapahtumien kulusta ei vaikuttanut loogiselta.
Palon uhri menehtyi saamiinsa vammoihin, ja tutkinnan edetessä poliisilla oli yhä enemmän syytä epäillä, että kyseessä oli onnettomuuden sijaan henkirikos. Tutkinnassa kerätty näyttö ei kuitenkaan käräjäoikeudessa riittänyt murhaajaksi epäillyn henkilön tuomitsemiseen.
Käräjäoikeuden tuomioon pettyneet uhrin pojat käynnistivät tapauksesta yksityisen rikostutkinnan ja kutsuivat J. K. Tammisen avukseen. Periksiantamaton omatoiminen tutkinta johti osaltaan murhan selvittämiseen sekä käräjäoikeudessa syyttömäksi todetun henkilön tuomitsemiseen hovioikeudessa. Hyytävää luettavaa alusta loppuun.
J. K. Tamminen on Virossa asuva kirjailija, lakimies ja teologi. Tamminen on julkaissut tositapahtumista aiheensa saaneen rikosromaanitrilogian sekä lukuisia tietokirjoja erilaisesta rikollisuudesta, muun muassa teokset Totuus tapaus Aarniosta, Malmin nainen – Mari Romanon tarina, Perintämies ei soita kahdesti – 1990-luvun lama Suomessa, Estonian salaisuudet sekäTörkeä petos –rikostarinoita Suomesta.
© 2024 Minerva (Ljudbok): 9789523759886
© 2024 Minerva (E-bok): 9789523759879
Utgivningsdatum
Ljudbok: 11 januari 2024
E-bok: 11 januari 2024
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige