”Ongelmien ratkaisemisessa on tärkeintä tuntea lapsi ja hänen toimintatapansa, toiseksi tärkeintä on tuntea itsensä. Joskus peiliin katsominen ja omien toimintatapojen muuttaminen on ratkaisun avain”
Jokainen vanhempi joutuu joskus tilanteeseen, jolloin tuntee olevansa pulassa ja avuton lapsen kanssa. Miksi lapsi temppuilee? Teenkö jotain väärin? Kuinka täsä selvitään? Ja miksi kummassa olen itse kaikkea muuta kuin hellien ja rakastavien tunteiden vallassa?
Useimmat lapsen kasvattamiseen liittyvistä pulmista kuuluvat arkeen ja tavalliseen elämään. Ne ovat tuttuja miltei kaikille vanhemmille. Silti ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia siihen, miten niihin pitäisi suhtautua, koska lapset ovat erilaisia. Se, mikä toimii yhden lapsen kohdalla, ei toimi lainkaan toisen kohdalla, vaikka itse ongelma olisi sama. Yleispäteviä vinkkejä ei ole olemassa, niin huojentavia kuin ne olisivatkin.
Eräs Pulassa lapsen kanssa-kirjan ajatuksista on auttaa lukijaa tunnistamaan erilaisia lapsiin ja vanhempiin liittyviä ilmiöitä ja antaa sanoja vaikeuksille. Kirjassa käsitellään tavallisia lapsen kasvatuksen ongelmia eri näkökulmista vanhempien esittämien kysymysten pohjalta sekä tarjotaan tietoa lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvistä vaikeuksista sekä tavallisimmista lastenpsykiatrisista häiriöistä.
Lasten ja nuorten vanhempien ja isovanhempien lisäksi Pulassa lapsen kanssa -kirja soveltuu sosiaali- ja terveydenhuollon, päivähoidon ja koulun ammattilaisille.
© 2020 Duodecim (Ljudbok): 9789516567825
© 2017 Duodecim (E-bok): 9789516564770
Utgivningsdatum
Ljudbok: 5 juni 2020
E-bok: 2 maj 2017
Taggar

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 55 betyg
Informativ
Tankeväckande
Inspirerande
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige