Kliv in i en oändlig värld av stories
Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.
Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampanjasta liikkeelle lähtenyt ruttoepidemia Madagascarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi.
Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan mukanaan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta? Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaamaan totuuden paitsi elämästään, myös omista ja rakastettujensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta? Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa.
Suden hetki on aistikkuutta ja jännitystä tihkuvan Arianna de Bellis -sarjan kuudes osa. Seychellien paratiisisaarilla Arianna kohtaa pahimmat pelkonsa - ja menneisyytensä salaisuudet.
© 2021 Gummerus (Ljudbok): 9789512424054
© 2018 Gummerus (E-bok): 9789512412075
Utgivningsdatum
Ljudbok: 3 mars 2021
E-bok: 6 juni 2018
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige