Kliv in i en oändlig värld av stories
Markus Kajon pakinoiva minä, Kettunen, tekee vuosien tauon jälkeen näyttävän paluun. Tuttuun tapaan Kettunen tarttuu tarinoillaan arjen ja juhlan pieniin ilon- ja harminaiheisiin, pulmiin ja paradokseihin. Nyt Kettunen myös piirtää.
Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja on katsaus maailmaan aina jollain tavalla yllättävästä vinkkelistä. Kajo on taltioinut kirjan muotoon huomioita, joita jokainen meistä on tehnyt - alitajuisesti. Oletko esimerkiksi huomannut, että jos katsoo ihmisen oikeata korvaa ja kallistaa päätään vasemmalle, korvalehden sisempi osa muodostaa monilla ihmisillä ikään kuin isonenäisen hahmon pään. Siitä vain lajitovereita kurkistelemaan - ja löytämään uusia ajatuksia sekä heistä että Tandem-kentaurin sivuilta, jotka Markus Kajo on varustanut ”asianmukaisilla tai muunlaisilla” piirroksillaan.
Kettusen kirjoja ei tarvitse selittää niille, jotka ovat yhdenkin hänen kirjoistaan lukeneet. Kummallisesti hänen lukijakunnastaan löytyy niin ihmisiä, jotka eivät yleensä koskaan lue kirjoja, kuin todellisia kirjallisuuden suurkuluttajiakin. Lukijoita on koululaisista vanhuksiin, ja iso osa lukijoista palaa saman kirjan ääreen yhä uudelleen.
Kettusen aiempia kirjoja on myyty kymmeniä tuhansia kappaleita.
Kanisteri on mukava sana. Käyttäkää sitä useammin! Ja ometta, vesiperuna, guttaperkka, Kiikoinen, abscond, maamoottori, Hilversum & Tuut tuut! (Tässä eivät ole kaikki mukavat sanat, mutta sentään joitakin, joilla pääsette alkuun.) Ai niin, ja “tuiteri”.
Joskus minä alan yhtäkkiä juosta täysillä, ja hetken perästä pysähdyn kuin seinään, ihan vain että tunnen miten G-voimat jyllää! Mutta muut luulevat, että vain myöhästyin bussista.
© 2018 Docendo (E-bok): 9789522915603
Utgivningsdatum
E-bok: 30 november 2018
Taggar
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige