Trio
- Författare
- Uppläsare
- Förlag
Vangitseva esikoisromaani nuoruudesta ja aikuiseksi kasvamisesta
Thora, Hugo ja August viettävät kaiken aikansa yhdessä. Kaksikymppiset tukholmalaisnuoret istuskelevat kahviloissa, pyöräilevät kesäöinä Djurgårdenin puistossa, lähtevät kevätretkelle Pariisiin.
Kolmikon väliset herkät suhteet uhkaavat alinomaa järkkyä, ja pinnan alta kumpuaa vahvoja tunteita yhteiskuntaluokista ja identiteeteistä. Thora on vanhan ja rikkaan suvun vesa, Augustin intohimo on taiteessa. Hugo on hiljaisempi. Vahvasti kuohuvat tunteet vetävät kolmikkoa yhteen ja samalla hajottavat. Näihin tunteisiin Hugo joutuu vuosia myöhemmin palaamaan, kun Thoran ja Augustin tytär etsii hänet käsiinsä ja haluaa tietää, mitä hänen vanhempiensa nuoruudessa tapahtui.
Trio kuvaa tarkasti nuoruuden unelmien kaikkivoipaisuutta ja kuolemanvakavuutta sekä niiden hajoamista.
Johanna Hedman (s. 1993) on ruotsalainen kirjailija ja politiikantutkija. Rauhan- ja konfliktintutkimusta, kirjallisuutta ja kansainvälisiä suhteita opiskellut Hedman on asunut ja työskennellyt Pariisissa, Etelä-Intiassa sekä New Yorkissa Ruotsin YK-edustustossa. Valtavan arvostelumenestyksen saavuttanut Trio on hänen esikoisromaaninsa.
"Ihastuttava. Tosiystävyyden, kohtalokkaan rakkauden ja koko elämän kestävien ihmissuhteiden ylistys. Loistava ja paljon kehuttu romaani, johon ainakin Sally Rooneyn lukijat tulevat ihastumaan." – Bookseller
“Syvällinen ja tarkka tutkielma ihmissuhteiden mekanismeista” – Sveriges Radio
“Trio on herkästi viritetty ja hyvin kirjoitettu romaani ajasta, jolloin elämä on tanssia epävarmuuden kanssa. Se on kuvaus nuoruuden haparoinnista ja tutkielma läheisyydestä ja pelosta.” – KULT Magasin
© 2022 Aula & Co (Ljudbok): 9789523642812
© 2022 Aula & Co (E-bok): 9789523642805
Översättare: Jonja Rajala
Utgivningsdatum
Ljudbok: 31 augusti 2022
E-bok: 15 september 2022
Andra utgåvor
Liknande böcker
- Taivaankalat Anna Idström
- Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi Elina Jokinen
- Tällä tavalla maailma loppuu Philip Teir
- Unohdus Ina Mutikainen
- Mustekala Maija Puska
- Flora Lois Armas
- Margit Sanna Hirvonen
- Elotulet Hanna Meretoja
- Leipää ja maitoa Karolina Ramqvist
- Kadonnut aika Suvi Vaarla
- Rakkaudettomuus Hanna Ryti
- Vesileikit Cristina Sandu
- Babetta Nina Wähä
- Kukkia maan alla Venla Saalo
- Kadonneet tytöt Petra Forstén
- bigmacbeth Laura Laakso
- Jaettu Emilia Suviala
- Vastuulliset Pauliina Vanhatalo
- Seitsemäs piste Marianna Kurtto
- Muut esille tulevat asiat Laura Finska
- Kaikki tuoksuu lumelta Saara Cantell
- 206 pientä osaa Wilhelmiina Palonen
- Kevyt liha Riikka Ala-Harja
- Kuplat Kirsi Alaniva
- Haraldin äiti Johanna Frid
- Tytön huone Helena Sinervo
- Eron kuvia Hanna Ryti
- Tilhi Karoliina Niskanen
- Musta aukko Reetta Aalto
- Viime ajat Katja Raunio
- Rakkaus on kesy eläin Peter Sandström
- Onnenpäiviä Johanna Hulkko
- Hyvästi pojat Essi Kummu
- Tulilintu Tuomi Kariniemi
- Chloé S:n sanakirja: N sanakirja Heidi Väätänen
- Ennen kuin mieheni katoaa Selja Ahava
- Ilma joka meitä ympäröi Tom Malmquist
- Niin kaunis on maa Markku Pääskynen
- Hänen valtansa alla Tiina Tuppurainen
- Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä Dante Lehtinen
- Lupaus Emma Puikkonen
- Dinosaureeni Sami Oskari Lahtinen
- Ihan pieniä lintuja Aija Salovaara
- Minun työni Olga Ravn
- Katoamisten kirja Iida Rauma
- Vieraat Helmi Kekkonen
- Beige Kreetta Onkeli
- Talvisota. Avioliittoromaani Philip Teir
- Safe space Hanna Arvela
- Spelet Elle Kennedy
- Hembiträdet Freida McFadden
- Harry Potter och De Vises Sten J.K. Rowling
- Hjärnans akilleshälar : hur din hjärna lurar dig, och vad du kan göra åt det Anders Hansen
- Klanen Pascal Engman
- Ingen väg tillbaka Peter Lindmark, Anders Nilsson
- En sjunde brigad Denise Rudberg
- LET THEM-TEORIN (Svensk utgåva) Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Uppdrag Hail Mary – Ensam i rymden Andy Weir
- Den tystade polisen Camilla Läckberg, Anna Bågstam
- Kriget Pascal Engman
- Harry Potter and the Philosopher's Stone J.K. Rowling
- Slutet var bara början Anders Nilsson
- Blackout Sofie Sarenbrant
- Olgas bok Katarina Wennstam
Därför kommer du älska Storytel
1,5 miljoner stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Premium
Lyssna och läs ofta.
169 kr /månad
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Unlimited
Lyssna och läs obegränsat.
249 kr /månad
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Family
Dela stories med hela familjen.
Från 239 kr /månad
2-6 konton
100 timmar/månad varje konto
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Du + 1 familjemedlem
2 konton239 kr /månad
Flex
Lyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
99 kr /månad
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Jag har en
kampanjkod