Kliv in i en oändlig värld av stories
Paimion tuvan tytär, Kertte, kasvaa äidittä. Rauni-ema meni tuulen vihoihin: hän kutsui kevättä liian aikaisin, talven tuuli tuli mustasukkaiseksi ja puri syvälle. Henkien tapoja ja loitsuja opetellessaan Kertte ymmärtää, että hänellä on pian käsissään avaimet niin hyvään kuin pahaan.
Kertte oppii, että ihmisessä on kaksi henkeä. Toinen painuu heti manalaan, mutta toinen ei jätä maailmaa kevyesti. Sitä pitää hyvitellä, palvella ja saunottaa. Kun tuulen vihat sitten saavat otteen isästäkin, Kertte tietää, että taloon on haettava markkinoilta vävy. Kertte ei voi henkiä saunottaa, eikä puistatuskohtauksia saavasta Sule-veljestäkään siihen ole. Mutta vaikka veli on heikko, kohtaustensa aikana tämä näkee kirkkaasti tulevaan. Päivää ennen kuin Kertte lähtee, Sule saa jälleen kohtauksen. Veljen sanat mykistävät koko tuvan. Tuulen vihat on Paula Havasteen uuden 1100-luvulle sijoittuvan sarjan ensimmäinen osa. Se avaa suomalaiselle historialliselle romaanille uuden aikakauden. Havasteen lukijoiden rakastaman Kymmenen onnen Annan tavoin se sisältää paljon kansanperinnettä: taikoja, enteitä, loitsuja ja ennustuksia.
© 2020 Gummerus (Ljudbok): 9789512421190
© 2014 Gummerus (E-bok): 9789512097876
Utgivningsdatum
Ljudbok: 15 juli 2020
E-bok: 31 juli 2014
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige