Kliv in i en oändlig värld av stories
1 av 1
Fantasy & SciFi
Seksikäs, eeppinen, viikinkien mytologiasta ammentava romantasiasarja.
Jumalten siunaaman Freian on selviydyttävä mahtailevan jaarlin oikuista ja yhdistettävä valtakunta. Samalla hän tuntee kasvavaa intohimoa jaarlin kiivasluonteista poikaa kohtaan.
Onnettomaan avioliittoon sidotun Freian päivät kuluvat kalojen perkuussa, soturiksi pääsyn haaveilussa – ja toiveessa iskeä veitsi miehensä selkään.
Hänen unelmansa toteutuvat äkillisesti, kun satunnainen kohtaaminen komean muukalaisen kanssa paljastaa hänen syvimmän salaisuutensa – hän on kilpineito, jossa on pisara jumalatar Hlinin verta. Se antaa hänelle taikavoimaa, jonka avulla hän pystyy torjumaan uhat ja hyökkäykset.
Jaarli Snorri on fanaattinen vallantavoittelussaan ja tahtoo kasvattaa Freian taistelijanmainetta saadakseen alistettua lähialueiden muut hallitsijat.
Mutta kaikkein vaarallisin uhka on se, mitä Freia ei voi voittaa: hänen kiihkeät tunteensa jaarli Snorrin poikaa Björniä kohtaan.
Jos Freia antaa periksi himolleen ja antautuu puoleensavetävän soturin vietäväksi, hän vaarantaa paitsi oman kohtalonsa myös kaikkien niiden ihmisten kohtalon, joita on vannonut suojelevansa.
Danielle L. Jensen on Sunday Timesin, New York Timesin ja USA Todayn bestsellerkirjailija. Vereen tatuoitu pysyi kaksi kuukautta New York Timesin bestseller-listalla, ja sen oikeudet on myyty kolmeentoista maahan. Hän on saavuttanut suuren suosion mm. Tiktokissa.
Kaksiosaisen Kohtalottomien saagan toinen osa Luuhun kaiverrettu ilmestyy suomeksi keväällä 2026.
© 2025 Docendo (Ljudbok): 9789528502227
© 2025 Docendo (E-bok): 9789528502210
Översättare: Ronja Erkko
Utgivningsdatum
Ljudbok: 19 maj 2025
E-bok: 19 maj 2025
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige