Kliv in i en oändlig värld av stories
Seita Parkkolan (myöhemmin Seita Vuorela) esikoisteos ääni- ja e-kirjana
"Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi."
Kaksitoistavuotias Viima saa viimeisen mahdollisuuden uudessa koulussa nimeltä Mahdollisuuksien talo. Koulun kellarissa salaisuus odottaa löytäjäänsä. Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa Viimalta takavarikoidaan skeittilauta, ja pian kiellettyjen asioiden listalla on koko Viiman entinen elämä. Autiossa tehtaassa Viima tutustuu kapinalliseen Intiaan. Intia opettaa Viiman suunnistamaan kaupunkiviidakossa ja näkemään jotain, mikä on näkymätöntä muille. Sitten Viima löytää koulun kellarista salaisuuden - joka hengittää.
Seita Vuorela (1971-2015) oli rakastettu ja kansainvälisesti arvostettu nuortenkirjailija, jonka teoksia on käännetty yhdeksälle kielelle. Edellisestä romaanistaan Karikko (2013) Vuorela sai Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon sekä Tulenkantajat-palkinnon. Hänen eniten käännetty romaaninsa Viima sai Ranskassa parhaalle eurooppalaiselle nuortenromaanille myönnettävän Pépite du roman ado européen -palkinnon 2011.
© 2022 WSOY (Ljudbok): 9789510489901
© 2011 WSOY (E-bok): 9789510383353
Utgivningsdatum
Ljudbok: 7 oktober 2022
E-bok: 16 februari 2011
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
Lyssna och läs ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Lyssna och läs obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadLyssna och läs ibland – spara dina olyssnade timmar.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige