Synnit eivät pysy kaikilta piilossa.
Mitä käy, kun ihminen ei hallitse kostonhaluaan ja himojaan?
Ísafjörðurin poliisipäällikkö Jakob Johanson osallistuu naisystävänsä Guðrúnin perheen keskitalven juhlaan, Þorrablótiin. Tunnelma on koholla, ihmiset tanssivat ja viihtyvät yhdessä. Juhlaväki on juuri asettautumassa perinneruuista koostuvan ison pöydän ääreen, kun Jakob tajuaa, että jokin on pahasti pielessä.
Rikostutkija Hildur Rúnarsdóttir saapuu työparinsa Einarin kanssa Flateyrin kylään selvittämään kummallista rikosta. Mitä tapahtui suomalaiselle liikemiehelle kummitustarinoista tunnetun kirjakaupan yläkerrassa?
Dísa on toiminut poliisin tiedonantajana, mutta hänen tuntemiensa rikosten virta on ehtynyt. Hän päättää käyttää liikenevän ajan vapaaehtoistyöhön turvakodilla. Dísa tietää, miltä tuntuu, kun ihmiset katsovat ohi eikä poliisista ole apua. Hän ei suostu, että kukaan joutuu enää kääntämään toista poskeaan.
Talven pimeinä hetkinä Hildurin elämässä tapahtuu käänne, joka tekee hänet onnelliseksi. Mutta Länsivuonoilla kosto ja armo lähestyvät samasta suunnasta.
Satu Rämö (s. 1980) on Islannissa asuva kirjailija ja ekonomi. Hildur-sarja on ollut poikkeuksellisen suuri menestys kaikilla mittareilla mitattuna. Hildurin maailma on laajentunut televisioon ja teatterilavoille, ja sarjan käännösoikeuksia on myyty lähes kolmeenkymmeneen maahan, muun muassa Saksaan, Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja kaikkiin Pohjoismaihin.
© 2026 WSOY (Äänikirja): 9789510508589
© 2026 WSOY (E-kirja): 9789510508572
Julkaisupäivä
Äänikirja: 14. lokakuuta 2026
E-kirja: 14. lokakuuta 2026
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
19.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
16.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
9.99 € /kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
29.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
Alkaen 26.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
26.99 € /kuukausi