Dioraama

32 Arviota

3.5

Pituus
8T 43M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Kaikki on ensin olemassa mielikuvituksessamme.

Kuinka selittää rakkaus sellaiselle, joka ei ole itse sitä koskaan kokenut? Älykäs aikalaisromaani unelmista ja muistoista – mahdollisista maailmoista.

Julia ja Karl tapaavat Biologisessa museossa. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijana työskentelevä Julia vetäytyy lumen saartamaan hotelliin muistelemaan yhdessä vietettyjä kuumehoureisia päiviä. Hän haluaa muistaa kaiken, koota menetetyn rakkauden pala palalta. Samalla hänellä on toinenkin tavoite, jonka toteutuminen voi muuttaa maailman ja sen, miten sen näemme.

Anna-Kaari Hakkaraisen neljäs romaani on suggestiivisen kaunis ja julma kuvaus ihmisestä, mielestä ja rakkauden mielettömyydestä.

Anna-Kaari Hakkarainen (s. 1979) on kirjailija, kirjoittaja, yrittäjä ja taiteen maisteri, joka kirjoittaa proosaa pääasiassa öisin. Hän harrastaa kuvataiteita, museoita ja kaupungilla vaeltelua. Kesät hän viettää merellä. Hän uskoo nähneensä kerran vilaukselta kolibrin. Dioraama on hänen neljäs romaaninsa.

© 2019 Tammi (Äänikirja): 9789520409227
© 2019 Tammi (E-kirja): 9789520408244

Julkaisupäivä

Äänikirja: 1. lokakuuta 2019
E-kirja: 1. lokakuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Dioraama

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Sateenkaariportaat
    Sateenkaariportaat Hanna Weselius
  2. Sydänmuuri
    Sydänmuuri Sanna Puutonen
  3. Kehrä
    Kehrä Saila Susiluoto
  4. Euforia: Romaani Sylvia Plathista
    Euforia: Romaani Sylvia Plathista Elin Cullhed
  5. Vaikeampaa on olla näkemättä unia
    Vaikeampaa on olla näkemättä unia Kristiina Wallin
  6. Musta peili
    Musta peili Emma Puikkonen
  7. Tatko
    Tatko Nina Gimishanova
  8. Omavaltaista menettelyä
    Omavaltaista menettelyä Lena Andersson
  9. REC
    REC Marisha Rasi-Koskinen
  10. Aavistuksia: Kuusi esseetä eristysajasta
    Aavistuksia: Kuusi esseetä eristysajasta Zadie Smith
  11. Jane - Eräs murha / Punaiset osat
    Jane - Eräs murha / Punaiset osat Maggie Nelson
  12. Kaikkien menetysten äiti
    Kaikkien menetysten äiti Marjo Niemi
  13. Veljelleni
    Veljelleni E.L. Karhu
  14. Sinelmiä
    Sinelmiä Maggie Nelson
  15. Suurenmoinen epävire
    Suurenmoinen epävire Aino Vähäpesola
  16. Tytär: Kertomus kansankodin hajoamisesta
    Tytär: Kertomus kansankodin hajoamisesta Lena Andersson
  17. Huolenpitoja
    Huolenpitoja Eeva Åkerblad
  18. Uni viime yönä:
    Uni viime yönä: Anna Järvinen
  19. Koneen pelko
    Koneen pelko Noora Vallinkoski
  20. Yhden puun tuho
    Yhden puun tuho Katri Naukari
  21. Alma!
    Alma! Hanna Weselius
  22. Myrskyn anatomia
    Myrskyn anatomia Sinikka Vuola
  23. Kaikki elävä
    Kaikki elävä Riikka Pelo
  24. Toinen paikka
    Toinen paikka Rachel Cusk
  25. Vadim
    Vadim Reetta Aalto
  26. Omat kuvat
    Omat kuvat Riitta Jalonen
  27. Unelmia
    Unelmia Chimamanda Ngozi Adichie
  28. Kristallipalatsi
    Kristallipalatsi Anna-Kaari Hakkarainen
  29. Valas nimeltä Goliat
    Valas nimeltä Goliat Cristina Sandu
  30. Viime ajat
    Viime ajat Katja Raunio
  31. Viimeinen vuosi
    Viimeinen vuosi Hanna Hauru
  32. Erään kanan tarina
    Erään kanan tarina Päivi Liski
  33. Ääriviivat
    Ääriviivat Rachel Cusk
  34. Mihin täällä voi mennä
    Mihin täällä voi mennä Marko Järvikallas
  35. Suurteoksia
    Suurteoksia Saara Turunen, Petra Maisonen
  36. 206 pientä osaa
    206 pientä osaa Wilhelmiina Palonen
  37. Solmut
    Solmut Domenico Starnone
  38. Punelma
    Punelma Tiina Lehikoinen
  39. Vaaleanpunainen meri: Novelleja
    Vaaleanpunainen meri: Novelleja Marisha Rasi-Koskinen
  40. Pääomani
    Pääomani Milja Sarkola
  41. Suurteoksia II
    Suurteoksia II Saara Turunen, Petra Maisonen
  42. Chloé S:n sanakirja: N sanakirja
    Chloé S:n sanakirja: N sanakirja Heidi Väätänen
  43. Mitä en halua tietää
    Mitä en halua tietää Deborah Levy
  44. Vesileikit
    Vesileikit Cristina Sandu
  45. Soitan veljilleni
    Soitan veljilleni Jonas Hassen Khemiri
  46. Sillan synty
    Sillan synty Maylis de Kerangal
  47. Rauhattomat
    Rauhattomat Linn Ullmann
  48. Auringon jälkeen
    Auringon jälkeen Jonas Eika
  49. Mykkäkoulu
    Mykkäkoulu Rachel Cusk
  50. Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva
    Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva Hanna Weselius
  51. Sano jotakin kaunista: Novelleja
    Sano jotakin kaunista: Novelleja Marko Järvikallas
  52. Katsotaanhan puhelimiakin
    Katsotaanhan puhelimiakin Arsi Alenius
  53. Okulovulva
    Okulovulva Aura Sevon
  54. Katie-Kate
    Katie-Kate Anu Kaaja
  55. Karmakooma
    Karmakooma Johannes Ekholm
  56. Rakennenautintoja
    Rakennenautintoja Selja Ahava, Emma Puikkonen
  57. Uraanilamppu ja muita novelleja
    Uraanilamppu ja muita novelleja Harry Salmenniemi
  58. Ajatussulttaani
    Ajatussulttaani Jonas Hassen Khemiri
  59. Vapaudesta: Neljä laulua rakkaudesta ja rajoista
    Vapaudesta: Neljä laulua rakkaudesta ja rajoista Maggie Nelson
  60. Kadotus
    Kadotus Leena Krohn
  61. Ilmastoja
    Ilmastoja Jenny Offill
  62. Maailma käden ulottuvilla
    Maailma käden ulottuvilla Maylis de Kerangal
  63. Rakkaus niinku
    Rakkaus niinku Johannes Ekholm
  64. Elää, ajatella, katsoa
    Elää, ajatella, katsoa Siri Hustvedt
  65. Eksymisen ja unohtamisen kirja
    Eksymisen ja unohtamisen kirja Marisha Rasi-Koskinen
  66. Seitsemäs piste
    Seitsemäs piste Marianna Kurtto
  67. Leikin varjolla
    Leikin varjolla Liila Jokelin
  68. Argonautit
    Argonautit Maggie Nelson
  69. Haava
    Haava Oksana Vasjakina
  70. Runoilijan talossa
    Runoilijan talossa Helena Sinervo
  71. Minä olen monta
    Minä olen monta John Irving
  72. Purkaus
    Purkaus Anna-Kaari Hakkarainen
  73. Häpeärauha
    Häpeärauha Ossi Nyman
  74. Merirequiem
    Merirequiem Helena Sinervo
  75. Aikuisia ihmisiä
    Aikuisia ihmisiä Jan Forsström
  76. Elävänä Bulevardilla - Leena Krohn
    Elävänä Bulevardilla - Leena Krohn Leena Krohn
  77. Kahdeksan puraisua
    Kahdeksan puraisua Carmen Maria Machado
  78. Tristania
    Tristania Marianna Kurtto
  79. Saattue
    Saattue Marko Järvikallas
  80. Joku menee aina ensin
    Joku menee aina ensin Anja Erämaja
  81. Tällä tavalla maailma loppuu
    Tällä tavalla maailma loppuu Philip Teir
  82. Drive-in
    Drive-in Vilja-Tuulia Huotarinen
  83. Syksy
    Syksy Ali Smith
  84. Amelian luut
    Amelian luut Minna Mikkonen
  85. Auringon asema
    Auringon asema Ranya ElRamly
  86. Valohämy: taide, maisema ja maailmanloppu
    Valohämy: taide, maisema ja maailmanloppu Maria Matinmikko
  87. Valheet
    Valheet Marisha Rasi-Koskinen
  88. Eurooppalaiset unet
    Eurooppalaiset unet Emma Puikkonen
  89. Niin kaunis on maa
    Niin kaunis on maa Markku Pääskynen
  90. Kafka valmistaa päivällistä: Valitut novellit
    Kafka valmistaa päivällistä: Valitut novellit Lydia Davis
  91. Eunukki
    Eunukki Kristina Carlson
  92. Multaa sataa, Margareta
    Multaa sataa, Margareta Sanna Karlström
  93. 22: Kertomus syömisestä
    22: Kertomus syömisestä Antti Hurskainen
  94. Sydän
    Sydän Malin Kivelä

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu