Eeled

40 Arviota

3.6

Pituus
10T 47M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Kaamoksesta sikiävät auringon lapset

Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.

Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.

Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.

Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois.

© 2021 Bazar (Äänikirja): 9789523763012
© 2021 Bazar (E-kirja): 9789523763005

Julkaisupäivä

Äänikirja: 7. syyskuuta 2021
E-kirja: 7. syyskuuta 2021

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Eeled

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kaikkeus on meidän
    Kaikkeus on meidän Liisa Louhela
  2. Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
    Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan Katja Kaukonen
  3. Tilhi
    Tilhi Karoliina Niskanen
  4. Isät jäävät merelle
    Isät jäävät merelle Niklas Ahnberg
  5. Kantajat
    Kantajat Maria Peura
  6. Kesämerkit
    Kesämerkit Katri Rauanjoki
  7. Galtbystä länteen
    Galtbystä länteen Leena Parkkinen
  8. Saattaja
    Saattaja Sari Elfving
  9. Veden varjot
    Veden varjot Maria Broberg
  10. Että hän muistaisi saman
    Että hän muistaisi saman Elina Hirvonen
  11. Lautapalttoo
    Lautapalttoo Anna Englund
  12. Karhunainen
    Karhunainen Karolina Ramqvist
  13. Sukella silmät auki
    Sukella silmät auki Laura Lähteenmäki
  14. Kirkkaat päivä ja ilta
    Kirkkaat päivä ja ilta Inka Nousiainen
  15. Ikävän jälkeen
    Ikävän jälkeen Ann-Luise Bertell
  16. Stella
    Stella Maritta Lintunen
  17. Seitsemäs kevät
    Seitsemäs kevät Tiina Laitila Kälvemark
  18. Maa kuin veri
    Maa kuin veri Katriina Ranne
  19. Valon reunalla
    Valon reunalla Maria Peura
  20. Valonkehrääjä
    Valonkehrääjä Anne-Maria Latikka
  21. Onnenpäiviä
    Onnenpäiviä Johanna Hulkko
  22. Boriksen lapset
    Boriksen lapset Maritta Lintunen
  23. Mustaa jäätä
    Mustaa jäätä Anne Vuori-Kemilä
  24. Putoamispaikka
    Putoamispaikka Joni Pyysalo
  25. Kehrääjä
    Kehrääjä Marketta Pyysaalo, Marketta Pyysalo
  26. Kaikki lokakuun taivaat
    Kaikki lokakuun taivaat Elina Annola
  27. Elotulet
    Elotulet Hanna Meretoja
  28. Lilium regale mp3
    Lilium regale mp3 Johanna Laitila
  29. Taivas ilman reunoja
    Taivas ilman reunoja Anne Vuori-Kemilä
  30. Pitkä valotusaika
    Pitkä valotusaika Pauliina Vanhatalo
  31. Synty
    Synty Johanna Laitila
  32. Veteen pudonneet
    Veteen pudonneet Riitta Jalonen
  33. Taivaankalat
    Taivaankalat Anna Idström
  34. Katariina
    Katariina Marisha Rasi-Koskinen
  35. Kenelle naakat laulavat
    Kenelle naakat laulavat Johanna Elomaa
  36. Jääkansi
    Jääkansi Hanna Hauru
  37. Ilma joka meitä ympäröi
    Ilma joka meitä ympäröi Tom Malmquist
  38. 14 tuntia takaisin
    14 tuntia takaisin Sonja Karlsson
  39. Seitsemäs piste
    Seitsemäs piste Marianna Kurtto
  40. Oranssi puutarha
    Oranssi puutarha Erja Tulasalo
  41. Torinon enkeli
    Torinon enkeli Taina Latvala
  42. Aurinko ei liiku
    Aurinko ei liiku Markku Pääskynen
  43. Huomenna kevät palaa
    Huomenna kevät palaa Pasi Pekkola
  44. Tunkeilijat
    Tunkeilijat Maria Peura
  45. Kipulintu
    Kipulintu Pirkko Soininen
  46. Siivet kantapäissä
    Siivet kantapäissä Heidi Köngäs
  47. Punelma
    Punelma Tiina Lehikoinen
  48. Säädyllinen ainesosa
    Säädyllinen ainesosa Leena Parkkinen
  49. Jäämeri: Romaani perheasioista
    Jäämeri: Romaani perheasioista Siina Tiuraniemi
  50. Muamo
    Muamo Karoliina Niskanen
  51. Henkien saari
    Henkien saari Ina Westman
  52. Kuka sinut omistaa
    Kuka sinut omistaa Riitta Jalonen
  53. Rauha
    Rauha Thella Johnson
  54. Surujenkerääjä
    Surujenkerääjä Katja Kettu
  55. Karkulahti
    Karkulahti Tiina Laitila Kälvemark
  56. Vastuulliset
    Vastuulliset Pauliina Vanhatalo
  57. Tulilintu
    Tulilintu Tuomi Kariniemi
  58. Hitsaaja
    Hitsaaja Katja Kettu
  59. Mutta pimeys näkee sydämen
    Mutta pimeys näkee sydämen Tuomas Mustikainen
  60. Varkaus
    Varkaus Ann-Helén Laestadius
  61. Tanssikaa!
    Tanssikaa! Riitta Jalonen
  62. Viimeinen vuosi
    Viimeinen vuosi Hanna Hauru
  63. Kukkia maan alla
    Kukkia maan alla Venla Saalo
  64. Tähän aikaan huomenna
    Tähän aikaan huomenna Iikka Hackman
  65. Mustaa valoa: Muistiinpanoja hautausmaalta
    Mustaa valoa: Muistiinpanoja hautausmaalta Katriina Huttunen
  66. Kanadanhanhi. Valitut novellit
    Kanadanhanhi. Valitut novellit Maritta Lintunen
  67. Pääoma
    Pääoma Anja Snellman
  68. Valaanluiset koskettimet
    Valaanluiset koskettimet Rakel Liehu
  69. Kaksi viatonta päivää
    Kaksi viatonta päivää Heidi Jaatinen
  70. Pitkä ikävä
    Pitkä ikävä Katja Kaukonen
  71. Silta yli vuosien
    Silta yli vuosien Juhani Brander
  72. Mennyt palaa
    Mennyt palaa Hannele Mikaela Taivassalo
  73. Toiset meistä
    Toiset meistä Mooses Mentula
  74. Kosken kahta puolta
    Kosken kahta puolta Jari Järvelä
  75. Kunnes kukkivat puut
    Kunnes kukkivat puut Elina Annola
  76. Sininen nainen
    Sininen nainen Antje Rávik Strubel
  77. Vaikka vuoret järkkyisivät
    Vaikka vuoret järkkyisivät Terhi Törmälehto
  78. Vesileikit
    Vesileikit Cristina Sandu
  79. Sitten alkoi sade
    Sitten alkoi sade Laura Lähteenmäki
  80. Kaikki kadonneet
    Kaikki kadonneet Satu Vasantola
  81. Kadonnut aika
    Kadonnut aika Suvi Vaarla
  82. Kaipuun väri on sininen
    Kaipuun väri on sininen Johanna Elomaa
  83. Varjonyrkkeilijä
    Varjonyrkkeilijä Inga Magga
  84. Sikalat
    Sikalat Susanna Alakoski
  85. Eksymisen ja unohtamisen kirja
    Eksymisen ja unohtamisen kirja Marisha Rasi-Koskinen
  86. Musta peili
    Musta peili Emma Puikkonen
  87. Kehrä
    Kehrä Saila Susiluoto
  88. Villikoira
    Villikoira Pekka Juntti
  89. Talvisota. Avioliittoromaani
    Talvisota. Avioliittoromaani Philip Teir
  90. Sinun jälkeesi, Max
    Sinun jälkeesi, Max Leena Parkkinen
  91. Tällä tavalla maailma loppuu
    Tällä tavalla maailma loppuu Philip Teir
  92. Jumalan huone
    Jumalan huone Katja Kärki
  93. Kadonnut ranta
    Kadonnut ranta Tiina Laitila Kälvemark
  94. Ne jotka jäävät
    Ne jotka jäävät Tua Harno
  95. Tristania
    Tristania Marianna Kurtto
  96. Suruttomat
    Suruttomat Venla Hiidensalo
  97. Uudessa valossa
    Uudessa valossa Anna Maria Mäki
  98. Pimeässä syttyy majakka
    Pimeässä syttyy majakka Veera Ikonen
  99. Raija
    Raija Ritva Hellsten
  100. Kaikki tuoksuu lumelta
    Kaikki tuoksuu lumelta Saara Cantell

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Aloita ilmainen kokeilu