Kaikki lokakuun taivaat

44 Arviota

3.6

Kesto
16T 3M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Mitä kaikkea pahaa voi saada aikaan haluamalla hyvää

Elina Annolan Kaikki lokakuun taivaat -romaanissa alakoulun opettaja on valmis tekemään oppilaiden eteen kaikkensa, vaikka väkisin.

Kaisu Hänninen on hyvä opettaja. Hän osallistaa, huomioi ja rohkaisee, eikä hänellä ole vaikeuksia pitää lankoja käsissään toisin kuin joillakin kollegoilla. Hän on vastuussa oppimiskokemuksista, tärkeästä osasta lapsuutta. Toisten ihmisten lapsista. Ja lasten vuoksi on joustettava.

Kaisun kolmosluokalla on Alina, jonka isä on opettanut tappamaan nettipelin zombit ja jonka äidiltä on kadonnut rakkaus. On Sagal, pieni somalityttö, jonka äiti kolisuttelee huonekaluja öisin. Mikael, joka piirtää naaleja ja koiria ja jonka isä tietää tarkalleen, mikä on Mikaelin parhaaksi.

Elina Annolan toisen romaanin modernissa koulumaailmassa kommunikointi on moniääniseksi pirstaloitunutta, ja ihmiset satuttavat itsensä väärinymmärrysten teräviin säröihin etsiessään yhteyttä toisiinsa. Annola kertoo sisällämme märkivistä haavoista ja piilotetuista peloista, jotka vääntävät hyvätkin pyrkimykset vahingollisiksi teoiksi. Aggressioksi, joka purskahtaa ulos odottamatta.

© 2022 Bazar (Äänikirja): 9789523763562
© 2022 Bazar (E-kirja): 9789523763555

Julkaisupäivä

Äänikirja: 4. lokakuuta 2022
E-kirja: 4. lokakuuta 2022

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Kaikki lokakuun taivaat

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Onnenpäiviä
    Onnenpäiviä Johanna Hulkko
  2. Sukella silmät auki
    Sukella silmät auki Laura Lähteenmäki
  3. Hyvää iltaa
    Hyvää iltaa Milla von Plato
  4. Taivaankalat
    Taivaankalat Anna Idström
  5. Oranssi puutarha
    Oranssi puutarha Erja Tulasalo
  6. Kunnes kukkivat puut
    Kunnes kukkivat puut Elina Annola
  7. Vastuulliset
    Vastuulliset Pauliina Vanhatalo
  8. Kenelle naakat laulavat
    Kenelle naakat laulavat Johanna Elomaa
  9. Kadonnut aika
    Kadonnut aika Suvi Vaarla
  10. Tilhi
    Tilhi Karoliina Niskanen
  11. 14 tuntia takaisin
    14 tuntia takaisin Sonja Karlsson
  12. Flora
    Flora Lois Armas
  13. Rauha
    Rauha Thella Johnson
  14. Ihan pieniä lintuja
    Ihan pieniä lintuja Aija Salovaara
  15. Eeled
    Eeled Katja Kärki
  16. Elvi ja Ebba
    Elvi ja Ebba Tiina Tuppurainen
  17. Tuulensuojaan
    Tuulensuojaan Saara Cantell
  18. Kaikkeus on meidän
    Kaikkeus on meidän Liisa Louhela
  19. Elotulet
    Elotulet Hanna Meretoja
  20. Unohdus
    Unohdus Ina Mutikainen
  21. Kesämerkit
    Kesämerkit Katri Rauanjoki
  22. Valonkehrääjä
    Valonkehrääjä Anne-Maria Latikka
  23. Isät jäävät merelle
    Isät jäävät merelle Niklas Ahnberg
  24. Uudessa valossa
    Uudessa valossa Anna Maria Mäki
  25. Seitsemäs kevät
    Seitsemäs kevät Tiina Laitila Kälvemark
  26. Unelma
    Unelma Reetta Andolin
  27. Jaettu
    Jaettu Emilia Suviala
  28. Luopuneet
    Luopuneet Elina Annola
  29. Taikurin tyttäret
    Taikurin tyttäret Emmi Pesonen
  30. Margit
    Margit Sanna Hirvonen
  31. Trio
    Trio Johanna Hedman
  32. Saattaja
    Saattaja Sari Elfving
  33. Drive-in
    Drive-in Vilja-Tuulia Huotarinen
  34. Ihmeperhe
    Ihmeperhe Hanna Arvela
  35. Sinä olet perheeni
    Sinä olet perheeni Tiina Tuppurainen
  36. Pieniä ilkeitä tarinoita
    Pieniä ilkeitä tarinoita Eveliina Talvitie
  37. Kaikki tuoksuu lumelta
    Kaikki tuoksuu lumelta Saara Cantell
  38. Koira
    Koira Meri Werkkomäki
  39. Hänen valtansa alla
    Hänen valtansa alla Tiina Tuppurainen
  40. Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi
    Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi Elina Jokinen
  41. Pitkä valotusaika
    Pitkä valotusaika Pauliina Vanhatalo
  42. Alaston lukupiiri
    Alaston lukupiiri Essi Kummu
  43. Tällä tavalla maailma loppuu
    Tällä tavalla maailma loppuu Philip Teir
  44. Mitä perhoset tekevät sateella?
    Mitä perhoset tekevät sateella? Sanna Tahvanainen
  45. Kirkasta ja välähtelevää
    Kirkasta ja välähtelevää Helena Sinervo
  46. Kirkkaat päivä ja ilta
    Kirkkaat päivä ja ilta Inka Nousiainen
  47. Jääkansi
    Jääkansi Hanna Hauru
  48. Kadonneet tytöt
    Kadonneet tytöt Petra Forstén
  49. Jossain on aina päivä
    Jossain on aina päivä Lotta Stenroos
  50. Muut esille tulevat asiat
    Muut esille tulevat asiat Laura Finska
  51. Käypä hoito
    Käypä hoito Elina Viinamäki
  52. Tulilintu
    Tulilintu Tuomi Kariniemi
  53. Vaikka vuoret järkkyisivät
    Vaikka vuoret järkkyisivät Terhi Törmälehto
  54. Kukkia maan alla
    Kukkia maan alla Venla Saalo
  55. Emily forever
    Emily forever Maria Navarro Skaranger
  56. Ilma joka meitä ympäröi
    Ilma joka meitä ympäröi Tom Malmquist
  57. Kaipuun väri on sininen
    Kaipuun väri on sininen Johanna Elomaa
  58. Mustekala
    Mustekala Maija Puska
  59. Eksymisen ja unohtamisen kirja
    Eksymisen ja unohtamisen kirja Marisha Rasi-Koskinen
  60. Lautapalttoo
    Lautapalttoo Anna Englund
  61. Kuplat
    Kuplat Kirsi Alaniva
  62. Galtbystä länteen
    Galtbystä länteen Leena Parkkinen
  63. Viides vuodenaika
    Viides vuodenaika Hanna-Riikka Kuisma
  64. Talvisota. Avioliittoromaani
    Talvisota. Avioliittoromaani Philip Teir
  65. Kakspuusaari
    Kakspuusaari Iikka Hackman
  66. Muamo
    Muamo Karoliina Niskanen
  67. Metsässä juoksee nainen
    Metsässä juoksee nainen Elina Airio
  68. Tähän aikaan huomenna
    Tähän aikaan huomenna Iikka Hackman
  69. Hyvä yö
    Hyvä yö Tiina Lifländer
  70. Mehiläisten kaupungit
    Mehiläisten kaupungit Terhi Kuusisto
  71. Mennyt palaa
    Mennyt palaa Hannele Mikaela Taivassalo
  72. Niin kaunis on maa
    Niin kaunis on maa Markku Pääskynen
  73. Kastanjasota
    Kastanjasota Mikko Malila
  74. Punelma
    Punelma Tiina Lehikoinen
  75. Varastettujen rukousten vuori
    Varastettujen rukousten vuori Jennifer Clement
  76. Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
    Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan Katja Kaukonen
  77. Ikävän jälkeen
    Ikävän jälkeen Ann-Luise Bertell
  78. Kevyt liha
    Kevyt liha Riikka Ala-Harja
  79. Äidin oma
    Äidin oma Pihla Hintikka
  80. Puolikas
    Puolikas Inga Magga
  81. Arvaa ketä ajattelen
    Arvaa ketä ajattelen Inka Nousiainen
  82. Pimeässä syttyy majakka
    Pimeässä syttyy majakka Veera Ikonen
  83. Vesileikit
    Vesileikit Cristina Sandu
  84. Leipää ja maitoa
    Leipää ja maitoa Karolina Ramqvist
  85. Musta aalto
    Musta aalto Saana Airtola
  86. Kantajat
    Kantajat Maria Peura
  87. Pohjoisessa kahvi on juotu mustana
    Pohjoisessa kahvi on juotu mustana Ella-Maria Nutti
  88. Talo Andien juurella
    Talo Andien juurella Auli Leskinen
  89. Kuka sinut omistaa
    Kuka sinut omistaa Riitta Jalonen
  90. Torinon enkeli
    Torinon enkeli Taina Latvala
  91. Sinä päivänä kun synnyin
    Sinä päivänä kun synnyin Johanna Elomaa
  92. Seitsemäs piste
    Seitsemäs piste Marianna Kurtto
  93. Pitkä ikävä
    Pitkä ikävä Katja Kaukonen
  94. Että hän muistaisi saman
    Että hän muistaisi saman Elina Hirvonen
  95. Äitimaa
    Äitimaa Olga Kokko
  96. Babetta
    Babetta Nina Wähä
  97. Viimeinen sulkee verhot
    Viimeinen sulkee verhot Laura Manninen
  98. Tämäkin hämärä katoaa
    Tämäkin hämärä katoaa Anna-Maria Eilittä
  99. Katariina
    Katariina Marisha Rasi-Koskinen
  100. Kävin vaan uimassa, sisko
    Kävin vaan uimassa, sisko Eveliina Talvitie

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous