Erityinen

175 Arviota

4.1

Sarja

1 / 65

Pituus
6T 17M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Elämäkerrat

Tositarina Sarin pojan Leevin vaikeasta lapsuudesta, jossa mikään ei mennyt niin kuin olisi toivonut. Kun sosiaalisessa mediassa leviää tieto, että koululla on nähty paloautoja, moni vanhempi toivoo, ettei hänen lapselleen ole käynyt mitään. Sarin ensimmäinen ajatus on: Toivottavasti lapseni ei ole sytyttänyt tulipaloa!

Leevi on Sarin erityinen lapsi, jonka eteen elämä on heittänyt poikkeuksellisen paljon vaikeuksia: neuropsykiatriset oireet, päihde- ja mielenterveysongelmat, masennus, raivokohtaukset, näpistely, lastenkoti ja isoveljen menettäminen 8-vuotiaana. Vaikea lapsikin on silti oma lapsi, jonka hyväksi haluaa tehdä kaikkensa. Kirjassaan Sari kuvaa Leevin lapsuuden pimeitä päiviä ja voimattomuuden tunteiden siivittämää taisteluaan sosiaali- ja terveydenhuollon byrokratiaa vastaan.

Elämässä on toki hyviäkin hetkiä, joiden ansiosta Sari jaksaa päivän kerrallaan. Leevi osaa eläytyä ja välittää. Hän haluaa ilahduttaa muita ihmisiä. Äitienpäivän jälkeen Sari saa koulukodista liikuttavan viestin. Sari Harsu (s. 1971) on tamperelaistunut filosofian maisteri, joka kokee ja tekee monenlaista kulttuurin ja kirjallisuuden kentällä.

© 2025 Lind & Co (Äänikirja): 9789181200270
© 2025 Lind & Co (E-kirja): 9789181200287

Julkaisupäivä

Äänikirja: 17. syyskuuta 2025
E-kirja: 17. syyskuuta 2025

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Erityinen

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Elävän leski – Kun psykoosi hautaa rakastetun
    Elävän leski – Kun psykoosi hautaa rakastetun Marjo Ojalammi
  2. Tarkemmin määrittämätön elämä
    Tarkemmin määrittämätön elämä Riitta Lielahti
  3. Kansakoulukatu 25, Porin Toejoki: Lapsuuteni muistelmat
    Kansakoulukatu 25, Porin Toejoki: Lapsuuteni muistelmat Petri Lilja
  4. Lapsen suru: Hyvin hyvä puhua kuolemasta
    Lapsen suru: Hyvin hyvä puhua kuolemasta Eija Tuukkanen, Inke Dahl
  5. Vihreän verhon takana
    Vihreän verhon takana Riitta Lielahti
  6. Pyhät pahat äidit
    Pyhät pahat äidit Laura Juntunen
  7. Hetki, joka muutti kaiken
    Hetki, joka muutti kaiken Tarja Tuominen
  8. Hyvinvointivaltion varjoissa: Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen
    Hyvinvointivaltion varjoissa: Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen Minna Lindgren, Kaijus Ervasti, Yaira Obstbaum
  9. Lääkärin sairauskertomus: Merkintöjä syövästä, mielialahäiriöstä ja rakkaudesta
    Lääkärin sairauskertomus: Merkintöjä syövästä, mielialahäiriöstä ja rakkaudesta Minna Sadeniemi
  10. On pimeässä hyvä taivaltaa : Keskosäidin päiväkirja
    On pimeässä hyvä taivaltaa : Keskosäidin päiväkirja Vilja Tuominen
  11. Silloin enkelit itkevät
    Silloin enkelit itkevät Unni Wenche Tandberg, Marianne
  12. Joka kolmas suomalainen – Sairaanhoitajasta syöpäpotilaaksi
    Joka kolmas suomalainen – Sairaanhoitajasta syöpäpotilaaksi Kari Häkkinen
  13. Vahva
    Vahva Eevi Sjöholm
  14. Häivähdyksiä - erityinen elämäni
    Häivähdyksiä - erityinen elämäni Korhonen Marja
  15. Lastani et vie
    Lastani et vie Maaria Päivinen
  16. Kirjoitan pojalleni
    Kirjoitan pojalleni Salme Setälä
  17. Poikaystävän kauppaama – Tositarina lomamatkasta, joka muuttui seksihelvetiksi
    Poikaystävän kauppaama – Tositarina lomamatkasta, joka muuttui seksihelvetiksi Sophie Hayes
  18. Hengissä, yhä
    Hengissä, yhä Sanna Kiiski, Meri Eskola
  19. Jälkeen Kasperin
    Jälkeen Kasperin Arja Sihvola
  20. Saanhan olla minäkin: Lastensuojelu Venäjällä
    Saanhan olla minäkin: Lastensuojelu Venäjällä Katariina Bröms
  21. Puolisoni Alzheimer
    Puolisoni Alzheimer Markku Niskanen
  22. Palavaa lunta
    Palavaa lunta Eve Hietamies
  23. Jospa sinä vain tietäisit: Opas hukassa olevalle sukupolvelle
    Jospa sinä vain tietäisit: Opas hukassa olevalle sukupolvelle Steve Gray
  24. Rakkaani ei tuota puhetta
    Rakkaani ei tuota puhetta Terhi Kunnas
  25. Läpi veden, läpi tulen
    Läpi veden, läpi tulen Christian Unge
  26. Valon pohja
    Valon pohja Sari Vuoristo
  27. Maanantaikappale
    Maanantaikappale Raija-Sinikka Rantala
  28. Seija: Nainen jota ei ollut
    Seija: Nainen jota ei ollut Niina Kivilä
  29. Elämän ja kuoleman huone (tai kyllä isä osaa synnyttää)
    Elämän ja kuoleman huone (tai kyllä isä osaa synnyttää) Riku Siivonen
  30. Sinun ei pidä tuntea häpeää siitä mitä tapahtui
    Sinun ei pidä tuntea häpeää siitä mitä tapahtui Maria Lundberg
  31. Päätöstili
    Päätöstili Kati-Annika Ansas
  32. Syöpäkertomus
    Syöpäkertomus Ullamaija Seppälä
  33. Sinä päivänä hän lähti
    Sinä päivänä hän lähti Iina Reinikainen
  34. Matka varjoihin
    Matka varjoihin Maria Rautio
  35. Hiljaisuuden murtajat: Seksuaalirikosten asianajajan kertomuksia oikeussalista
    Hiljaisuuden murtajat: Seksuaalirikosten asianajajan kertomuksia oikeussalista Liisa Pellinen
  36. Äitini talossa
    Äitini talossa Shari Franke
  37. Asuntola
    Asuntola Toni Heinänen
  38. Kyösti: Asioita elämästä
    Kyösti: Asioita elämästä Heidi Holmavuo
  39. Kaksiavioinen – Tositarina elämästä valheessa
    Kaksiavioinen – Tositarina elämästä valheessa Mary Turner Thomson
  40. Kaipauksen sävyinen elämä: Miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen
    Kaipauksen sävyinen elämä: Miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen Liisa Ahonen
  41. Huomena uusi päivä
    Huomena uusi päivä Lina Stoltz
  42. Salattu toivottu lapsi
    Salattu toivottu lapsi Mari Valonmeri
  43. Oman onneni nojassa: Nuoren iranilaisnaisen selviytymistarina
    Oman onneni nojassa: Nuoren iranilaisnaisen selviytymistarina Atefeh Sebdani
  44. Piikkikammo: Veretseisauttavia tarinoita labravuorosta
    Piikkikammo: Veretseisauttavia tarinoita labravuorosta Sanna Seiko Salo, Laura Härmä
  45. Äiti, tule kotiin!: Tarina pienen lapsen surusta
    Äiti, tule kotiin!: Tarina pienen lapsen surusta Katarina Malmberg
  46. Kesken kaiken: Eihän minun vielä pitänyt kuolla
    Kesken kaiken: Eihän minun vielä pitänyt kuolla Krista Launonen, Susanna Lehmuskoski
  47. Pieni matkalaukkumies: Tarinoita lastensuojelun kauneudesta
    Pieni matkalaukkumies: Tarinoita lastensuojelun kauneudesta Hannaleena Immonen
  48. Koti kadulla
    Koti kadulla Laura Juntunen, Tii Judén
  49. Valkaman perhe
    Valkaman perhe Osmo Lajula
  50. Äiti, älä unohda minua: Kansainvälisen lapsikaappauksen rikkoma lapsuus
    Äiti, älä unohda minua: Kansainvälisen lapsikaappauksen rikkoma lapsuus Miina Kokoi, Mina Iranta
  51. Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil
    Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil Mari Johanna Hauta-aho
  52. Plastiikkakirurgi
    Plastiikkakirurgi Leone Milton
  53. Rekan alle jäänyt
    Rekan alle jäänyt Stella Vuoma, Saana Kiviranta
  54. Päivät jotka sain: Kertomus kauneudesta, toivosta ja elämän hauraudesta
    Päivät jotka sain: Kertomus kauneudesta, toivosta ja elämän hauraudesta Katarina West, Ulla-Maija Paavilainen
  55. Aseman nainen
    Aseman nainen Heini Kilpamäki
  56. Hajanainen: Epätäydellinen elämäni
    Hajanainen: Epätäydellinen elämäni Milja Kaunisto
  57. Isän kaksoiselämä
    Isän kaksoiselämä Andrea Hunter
  58. Lastensuojelu: Kaupallisesti ohjattu kontrollikoneisto
    Lastensuojelu: Kaupallisesti ohjattu kontrollikoneisto Hyvönen, Jukka
  59. Saanhan mennä luotas pois: Elvis ja elämäni
    Saanhan mennä luotas pois: Elvis ja elämäni Priscilla Presley
  60. Irti
    Irti Anita Konkka
  61. Lapset lukkojen takana
    Lapset lukkojen takana Leone Milton
  62. Maijan tarina: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana
    Maijan tarina: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana Johanna Hurtig, Mari Leppänen
  63. Vaihtoehtona kuolema
    Vaihtoehtona kuolema Lotta Ansakorpi
  64. Poisannettu
    Poisannettu Anne-Maarit Koivuniemi
  65. 158 vuorokautta
    158 vuorokautta Alpo Ruuth
  66. Avaimet taskussa: Sattumia sairaalassa
    Avaimet taskussa: Sattumia sairaalassa Ari-Matti Häkkinen Hedman
  67. Kaikki saa tietää
    Kaikki saa tietää Meri Auer
  68. Syväkyntö
    Syväkyntö Hanna Kostamo
  69. Sosiaalihuollon priorisoinnin mallit ja etiikka
    Sosiaalihuollon priorisoinnin mallit ja etiikka Petteri Niemi, Riikka Niemi
  70. Ensin kuoli ihmisyys
    Ensin kuoli ihmisyys Mika Mikkola
  71. Riistetty – Saliman tie pakkoavioliitosta vapauteen
    Riistetty – Saliman tie pakkoavioliitosta vapauteen Pia Rendic
  72. Iljan äidiksi
    Iljan äidiksi Suvi Ahola
  73. Rita: Sitruunapuun varjoista Suomeen
    Rita: Sitruunapuun varjoista Suomeen Leena Lukkari
  74. Suru, ankara ilo
    Suru, ankara ilo Liisa Mäntymies
  75. Ei enää koskaan tavallinen tyttö: Selviytyjän tarina väkivallasta, hyväksikäytöstä ja törkeistä seksuaalirikoksista
    Ei enää koskaan tavallinen tyttö: Selviytyjän tarina väkivallasta, hyväksikäytöstä ja törkeistä seksuaalirikoksista Kate Östman
  76. Positiivinen: Minä ja hiv
    Positiivinen: Minä ja hiv Mirkka Torikka, Mervi Pakka
  77. Kääntöpuolella lapsuus
    Kääntöpuolella lapsuus Sisko Koskiniemi
  78. Kutsumaton vieras: Kun syöpä tuli taloon
    Kutsumaton vieras: Kun syöpä tuli taloon Fritjof Sahlström, Leena Sahlström
  79. Alisan tarina: Yksi elämä, kaksi syöpää
    Alisan tarina: Yksi elämä, kaksi syöpää Lilly Korpiola, Alisa Parpala
  80. Viininpunaista
    Viininpunaista Eija Jansson
  81. Kiusatut: Kertomuksia koulusta
    Kiusatut: Kertomuksia koulusta Elina Välimäki
  82. Sumutus: Se sano mua hulluksi
    Sumutus: Se sano mua hulluksi Sofia Larsson
  83. Öiden lisäksi ovat päivät
    Öiden lisäksi ovat päivät Mari Uusivirta
  84. Hymni elämälle – Ei enää häpeää
    Hymni elämälle – Ei enää häpeää Judith Perrignon, Gisèle Pelicot
  85. Syövän varjosta mielen toipumiseen
    Syövän varjosta mielen toipumiseen Johanna Stenberg, Jan-Henry Stenberg, Karri Budde, Ville Ritola, Eero-Matti Gummerus, Anne Haikola
  86. Sellainen kuin tahdon olla
    Sellainen kuin tahdon olla Lina Stoltz
  87. Suru, jollaista en tiennyt olevan: Kertomuksia leskeydestä
    Suru, jollaista en tiennyt olevan: Kertomuksia leskeydestä Kristiina Harjula
  88. Ei minusta tarvitse välittää: Tuhkimotarinoita naisten päihderiippuvuudesta
    Ei minusta tarvitse välittää: Tuhkimotarinoita naisten päihderiippuvuudesta Hannele Nykänen
  89. Loppuun asti ystävän vierellä: Miten tukea kuolevaa läheistä?
    Loppuun asti ystävän vierellä: Miten tukea kuolevaa läheistä? Riitta Tulusto
  90. Syövästä löytyi elämän tarkoitus
    Syövästä löytyi elämän tarkoitus Mervi Kaartoaho
  91. Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista
    Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista Anneli Kanto
  92. Syöpäkapina: Irti turhasta taakasta
    Syöpäkapina: Irti turhasta taakasta Mari Toivanen, Sirpa Wrede
  93. Tyhjiin juotu
    Tyhjiin juotu Kati Kuusela
  94. Elämäni ilman sinua
    Elämäni ilman sinua Lotta Lehtikari, Anna Pihlajaniemi

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu