Astu tarinoiden maailmaan
3.6
Elämäkerrat
Mitä perheessä ja parisuhteessa tapahtuu, kun korkki aukeaa ja putki kestää kellon ympäri kaksi viikkoa putkeen - kun ote tavallisesta elämästä alkaa kaikesta yrittämisestä huolimatta lipsua ja matkataan kohti katastrofia.
”Olen 43-vuotias kuuden lapsen äiti ja haluan kertoa meidän tarinamme. Millaista elämä on, kun puolison addiktio vie molemmilta yli kymmenvuotisen uran jälkeen työpaikan, kun ajetaan yksivuotias lapsi takapenkillä kahden promillen humalassa - kun rakastetaan niin, ettei kukaan ympärillä sitä tajua.”
Innon ja Suplan järjestämän kirjoituskilpailun finaaliin yltänyt Tyhjiin juotu on rehellinen ja riipaiseva kuvaus alkoholismin vaikutuksesta parisuhteeseen ja perhe-elämään - ensitapaamisesta kahteen eri Minnesota-hoitojaksoon kaikkine rattijuopumuksineen, pidätyksineen ja suurine tunteineen.
Kati Kuuselalle kirjoittaminen on terapiaa. Hän alkoi kirjoittaa paranemispäiväkirjaa anoreksian kanssa taistellessaan. Sairaalan porttien avauduttua hän istui tuntikausia meren rannalla kertomassa päiväkirjalle tuntojaan ja tutki Hietaniemen hautausmaan hautakivistä muistiin kirjoittamiensa suomalaisten elämänkiemuroita. Kuusela päätti, että vielä joskus hän kertoo kaikille, millaisen reissun hän teki anoreksian maailmasta takaisin. Se teos on yhä kesken. Nyt tyhjiin juotuna, Perhekuntoutuskeskuksessa elämänsä suurinta rakkautta paossa ollessaan Kuusela miettii, että ehkä hänen seuraava teoksensa onkin kaikki hänen kokemansa runomittaan runnotut tunteet.
© 2021 Into Kustannus (Äänikirja): 9789523518537
© 2021 Into Kustannus (E-kirja): 9789523519305
Julkaisupäivä
Äänikirja: 1. lokakuuta 2021
E-kirja: 27. joulukuuta 2021
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi