Holly
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Minkälainen nainen asuu yksin lintusaarella?
Holly on kerronnaltaan vaikuttava ja tunnelmaltaan tihenevä esikoisromaani kahden naisen kamppailusta huomionkipeyden, häpeän ja salaisuuksien aallokoissa.
Luontolehdessä toimittajana työskentelevä Eva saapuu saarelle harvinaisen lintuhavainnon perässä. Hän ei tunne havainnon tehnyttä naista, Hollya, entuudestaan. Saarta kiertäessä ja harvinaista lintua etsiessä kiikari alkaa vähitellen kääntyä ja tarkentua naisia kohti. Miksi maineikas näyttelijä asuu saarella yksin? Entä etsiikö Eva saarelta jotain muutakin kuin lintua?
Viikko Hollyn vieraana mullistaa Evan elämän. Alkaa muodonmuutos.
Maisku Myllymäen Holly on jännittävä ja jännitteinen romaani kahdesta keskenään hyvin erilaisesta naisesta. Se on lisäksi syvätarkka luotaus saareen, jossa yksinäisyys ei ole äänetöntä.
Maisku Myllymäki (s. 1982, Alavus) on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli. Hän on Lahteen päätynyt kirjastonhoitaja, joka suhtautuu intohimoisesti kirjallisuuteen, kieleen ja lukuelämysten välittämiseen. Kirjoittamista hän on opiskellut muun muassa Kriittisessä korkeakoulussa. Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi hän harrastaa juoksemista ja lintujen tarkkailua — kaikkein mieluiten veden äärellä. Holly on hänen esikoiskirjansa.
© 2021 WSOY (Äänikirja): 9789510467572
© 2021 WSOY (E-kirja): 9789510467565
Julkaisupäivä
Äänikirja: 5. elokuuta 2021
E-kirja: 5. elokuuta 2021
Samankaltaisia kirjoja kuin Holly
- Lumo Riikka Pulkkinen
- Uni viime yönä: Anna Järvinen
- Sateenkaariportaat Hanna Weselius
- Kukaan ei puhu tästä Patricia Lockwood
- Perintötekijät Vigdis Hjorth
- Vadim Reetta Aalto
- Yksityiskohdat Ia Genberg
- Kaikki tuoksuu lumelta Saara Cantell
- Päivät, päivät, päivät Tone Schunnesson
- Rakkauksien lokikirja Elina Hirvonen
- Ihmeköynnös Maija Laura Kauhanen
- Ääriviivat Rachel Cusk
- Ilmastoja Jenny Offill
- Mitä en halua tietää Deborah Levy
- Veljelleni E.L. Karhu
- Bechi Koko Hubara
- Poissa: Satu Peter Handke
- REC Marisha Rasi-Koskinen
- Koneen pelko Noora Vallinkoski
- Miten muistat minut Antti Ritvanen
- Katie-Kate Anu Kaaja
- Mikään ei todella katoa Laura Gustafsson
- Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille Katja Keisala
- Läpileikkaus Lydia Sandgren
- Kuka tappoi bambin? Monika Fagerholm
- Syyskirja Johanna Venho
- Hyvää jatkoa, Homo sapiens! Antti Ritvanen
- Onnenkissa Aino Vähäpesola
- Sivuhenkilö Saara Turunen
- POISTETTU MYYNNISTÄ Perintö Nina Wähä
- Babetta Nina Wähä
- Lapsuus Tove Ditlevsen
- Sydänmuuri Sanna Puutonen
- Hiekkalinnat: Erittelyjä rakkausromaania varten Jukka Viikilä
- Häpeärauha Ossi Nyman
- Kadonneet tytöt Petra Forstén
- Pääomani Milja Sarkola
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi