Jinnit

68 Arviota

4.3

Pituus
11T 46M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Unohtumaton ja moniääninen perhesaaga

Hüseyin on viettänyt viimeiset vuosikymmenet Saksassa, ja nyt hänen suurin unelmansa on toteutunut: hän on ostanut oman asunnon Istanbulista. Kuitenkin muuttopäivänään hän kuolee sydänkohtaukseen, ja koko perhe matkustaa Turkkiin hautajaisiin. Jinnit on perhesaaga, joka kertoo kuudesta henkilöstä, jotka eivät voisi olla erilaisempia mutta jotka sattuvat olemaan sukua toisilleen.

Jos kaikki perheet ovat pelkkää tarinoiden kudelmaa, mitä siinä olevat aukot kertovat? Tarvitsemmeko niitä, koska emme pysty kohtaamaan totuutta kokonaisuudessaan? Vai romahduttavatko ne lopulta kaiken? Jinnit esittää nämä kysymykset voimalla ja kauneudella ja pureutuu syvälle paitsi menneisiin vuosikymmeniin myös pitkälle tulevaisuuteen. Romaanin kuusi kertojaa kantavat kukin omaa taakkaansa: salaisuuksia, haluja, haavoja. Heitä yhdistää kuitenkin tunne, että joku kuolleen Hüseyinin asunnossa tarkkailee heitä.

Fatma Aydemir (s. 1986) on saksalainen kirjailija ja toimittaja, joka asuu Berliinissä. Hänen esikoisteoksensa Ellbogen (2017) keräsi useampia palkintoja. Jinnit on hänen toinen romaaninsa.

© 2023 Kosmos (Äänikirja): 9789523522237
© 2023 Kosmos (E-kirja): 9789523522220

Kääntäjät: Veera Kaski

Julkaisupäivä

Äänikirja: 8. joulukuuta 2023
E-kirja: 8. joulukuuta 2023

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Jinnit

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Tanskalainen retkikunta
    Tanskalainen retkikunta Cristina Sandu
  2. Lucy
    Lucy Jamaica Kincaid
  3. Annie John
    Annie John Jamaica Kincaid
  4. Sininen lanka
    Sininen lanka Anne Tyler
  5. Surumerkintöjä
    Surumerkintöjä Chimamanda Ngozi Adichie
  6. Ixelles
    Ixelles Johannes Anyuru
  7. Älä mene pois
    Älä mene pois Ayòbámi Adébáyò
  8. Chileläinen runoilija
    Chileläinen runoilija Alejandro Zambra
  9. Medeia ja hänen lapsensa
    Medeia ja hänen lapsensa Ljudmila Ulitskaja
  10. Neljä kirjaa
    Neljä kirjaa Yan Lianke
  11. Em - rakasta
    Em - rakasta Kim Thuy
  12. Viides vuodenaika
    Viides vuodenaika Ali Smith
  13. Sisunin maailma
    Sisunin maailma Serang Chung
  14. Yöeläimiä
    Yöeläimiä Camila Sosa Villada
  15. Minun kaupunkini
    Minun kaupunkini Xi Xi
  16. Onnenkauppaa
    Onnenkauppaa Ayòbámi Adébáyò
  17. Joutavuuksien jumala
    Joutavuuksien jumala Arundhati Roy
  18. Kastanjasota
    Kastanjasota Mikko Malila
  19. Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa
    Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa Olga Tokarczuk
  20. Ei enää mitään
    Ei enää mitään Tommy Orange
  21. Kauneudesta
    Kauneudesta Zadie Smith
  22. Aavekaupunki
    Aavekaupunki Kevin Chen
  23. Tyyni valtameri
    Tyyni valtameri Kai Aareleid
  24. Puutarhani (kirja)
    Puutarhani (kirja) Jamaica Kincaid
  25. Kalamiehet
    Kalamiehet Chigozie Obioma
  26. Purppuranpunainen hibiskus
    Purppuranpunainen hibiskus Chimamanda Ngozi Adichie
  27. Kukaan ei puhu tästä
    Kukaan ei puhu tästä Patricia Lockwood
  28. Valkoiset hampaat
    Valkoiset hampaat Zadie Smith
  29. Varastettujen rukousten vuori
    Varastettujen rukousten vuori Jennifer Clement
  30. Näkymättömyysviitta
    Näkymättömyysviitta Ge Fei
  31. Voiton kaupunki
    Voiton kaupunki Salman Rushdie
  32. Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva
    Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva Hanna Weselius
  33. Äitini omaelämäkerta
    Äitini omaelämäkerta Jamaica Kincaid
  34. Eloonjääneen muistelmat
    Eloonjääneen muistelmat Doris Lessing
  35. Sininen välissä taivaan ja veden
    Sininen välissä taivaan ja veden Susan Abulhawa
  36. Sillan synty
    Sillan synty Maylis de Kerangal
  37. Kimalaisten kirja
    Kimalaisten kirja Vappu Kannas
  38. Kolmas maa
    Kolmas maa Karina Sainz Borgo
  39. Kadonneiden lasten arkisto
    Kadonneiden lasten arkisto Valeria Luiselli
  40. Puhdas ja epäpuhdas
    Puhdas ja epäpuhdas Colette
  41. Riivaus
    Riivaus A.S. Byatt
  42. Rakkaus kolmeen appelsiiniin
    Rakkaus kolmeen appelsiiniin Zinaida Lindén
  43. Kesuura
    Kesuura Marisha Rasi-Koskinen
  44. Elokuussa nähdään
    Elokuussa nähdään Gabriel García Márquez
  45. Hurrikaanien aika
    Hurrikaanien aika Fernanda Melchor
  46. Opetukset
    Opetukset Ian McEwan
  47. Paluu Reimsiin
    Paluu Reimsiin Didier Eribon
  48. Osuma
    Osuma Petter Sandelin
  49. Pähkinänkuori
    Pähkinänkuori Ian McEwan
  50. Auringon syy
    Auringon syy Ivan Maniraho
  51. Jäähyväisvärit
    Jäähyväisvärit Bernhard Schlink
  52. Caracasissa on vielä yö
    Caracasissa on vielä yö Karina Sainz Borgo
  53. Tasmania
    Tasmania Paolo Giordano
  54. Auringon jälkeen
    Auringon jälkeen Jonas Eika
  55. H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään
    H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään Karissa Kettu
  56. Kuulotorvi
    Kuulotorvi Leonora Carrington
  57. Myrskyn anatomia
    Myrskyn anatomia Sinikka Vuola
  58. Balladi John Henrystä
    Balladi John Henrystä Colson Whitehead
  59. Varjo ja viileys
    Varjo ja viileys Quynh Tran, Tran Quynh
  60. En pelkää mitään
    En pelkää mitään Beatrice Salvioni
  61. Chloé S:n sanakirja: N sanakirja
    Chloé S:n sanakirja: N sanakirja Heidi Väätänen
  62. Sensein salkku
    Sensein salkku Hiromi Kawakami
  63. Paras ystävä
    Paras ystävä Sigrid Nunez
  64. Lissabonissa muistin sinut
    Lissabonissa muistin sinut Luiz Ruffato
  65. Euforia: Romaani Sylvia Plathista
    Euforia: Romaani Sylvia Plathista Elin Cullhed
  66. Alma!
    Alma! Hanna Weselius
  67. Toinen nimi: Septologia 1-2
    Toinen nimi: Septologia 1-2 Jon Fosse
  68. Petos
    Petos Zadie Smith
  69. Vaikka vuoret järkkyisivät
    Vaikka vuoret järkkyisivät Terhi Törmälehto
  70. Pilvipeitto
    Pilvipeitto Andrea Abreu
  71. Erään kanan tarina
    Erään kanan tarina Päivi Liski
  72. Mies jolla on naisen sydän
    Mies jolla on naisen sydän Jussi Lehtonen
  73. Syksy
    Syksy Ali Smith
  74. Yö. Uni. Kuolema. Ja tähdet.
    Yö. Uni. Kuolema. Ja tähdet. Joyce Carol Oates
  75. Joku menee aina ensin
    Joku menee aina ensin Anja Erämaja
  76. Sokcho talvella
    Sokcho talvella Elisa Shua Dusapin
  77. Amerikkalainen elegia
    Amerikkalainen elegia Siri Hustvedt
  78. Yksinäisten kaupunki: Tutkimusmatka yksinolon taiteeseen
    Yksinäisten kaupunki: Tutkimusmatka yksinolon taiteeseen Olivia Laing
  79. Suurenmoinen epävire
    Suurenmoinen epävire Aino Vähäpesola
  80. Kun toiset nauttivat
    Kun toiset nauttivat Quynh Tran
  81. Nieltyjä esineitä
    Nieltyjä esineitä Kaisa Vahteristo
  82. Kieron miehen manifesti
    Kieron miehen manifesti Colson Whitehead
  83. Kulkue
    Kulkue Rachel Cusk
  84. Taivaalta tippuvat asiat
    Taivaalta tippuvat asiat Selja Ahava

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu