Suosittu televisiotähti Fiona Helle löydetään kotoaan raa’asti murhattuna. Rikollinen on tehnyt murhapaikasta näyttämön, jossa jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä. Raamatulliset viestit eivät jätä tulkinnanvaraa. Murhaajalla on asiaa, ja hän haluaa sanansa kuuluville. Fionan tapaus on kuitenkin vasta alkua. Julkkis toisensa jälkeen saa pian surmansa. Inger Johanne Vik on äitiyslomalla kun hänen miehensä, rikostutkija Yngvar Stubo pyytää häntä avukseen sarjamurhaajan jäljittämisessä. Valvotut yöt ja tuore äitiys ovat saaneet Inger Johannen hermoromahduksen partaalle. Hän epäröi pitkään, huolehtii vauvastaan ja pelkää. Kuinka hän uskaltaa jättää pienokaisen yksin? Inger Johannen koulutus FBI:n profiloijana ei ole mennyt hukkaan. Tahtomattaankin hän tunnistaa paholaismaisen kaavan, jota murhaaja noudattaa. Inger Johanne kuulee pelottavia kaikuja menneisyydestään FBI:n palveluksessa ja ymmärtää murhaajan viestin. Pahin on vasta edessä. Anne Holt luo uusimmassa romaanissaan jännittäviä yhteyksiä rikoskirjallisuuden ja rikosten maailman välille. Samalla hän pohtii ihmisten julkisuudentavoittelun kauaskantoisia seurauksia. Voiko ikävystyminen olla löytöretkeilijöiden, vuoristokiipeilijöiden, extreme-hurjastelijoiden ja viime kädessä jopa sarjamurhaajien perimmäinen motiivi?
© 2022 Gummerus (Äänikirja): 9789512432318
© 2022 Gummerus (E-kirja): 9789512432646
Kääntäjät: Katriina Savolainen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 3. marraskuuta 2022
E-kirja: 27. lokakuuta 2022
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
16.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
19.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
9.99 € /kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
29.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
Alkaen 26.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
26.99 € /kuukausi