Italialaisen nykykirjallisuuden helmi
Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta on vangitseva ja ajaton romaani kahden miehen välisestä ystävyydestä sekä katkeamattomasta siteestä isien ja poikien välillä.
Erityisen kirkkaalla säällä, muutamana päivänä vuodessa, saattaa nähdä Milanon horisontissa siintävät vuoret. Vuoria tähyävät ikävöiden Pietron äiti ja isä, jotka joutuivat asettumaan kaupunkiin vuosia sitten. Niinpä perhe matkustaa aina kesän tullen Grainesiin, pieneen autioituvaan vuoristokylään Valle d'Aostan laaksoon. Isänsä kanssa Pietro valloittaa laaksoa ympäröiviä lumisia huippuja, pysyen vain vaivoin jääräpäisesti eteenpäin puskevan miehen kannoilla.
Toista maata on Bruno, pellavapäinen vuoristokylän kasvatti, joka on Pietroa vastassa kesä toisensa jälkeen. Ystävänsä seurassa Pietro oppii tuntemaan toisenlaisen vuoriston, huolettoman ja kepeän, täynnä seikkailuja ja yllätyksiä. Mutta lapsuuden kesät päättyvät, pojista kasvaa miehiä ja Bruno ja Pietro ajautuvat vuosi vuodelta kauemmaksi toisistaan. Molempien on etsittävä oma tapansa kulkea elämän eteen heittämiä polkuja, vuoristo ja sen karu luonto opettajinaan.
Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta on pienistä elementeistä suureksi kasvava tarina, jossa unelmat ja pettymykset, menneisyyden taakat ja uuden löytämisen riemu peilautuvat tarinaa eteenpäin kuljettavista raudanharmaista jyrkänteistä, vuoripuron keväisestä solinasta ja jaetusta hiljaisuudesta vuoristomajan lämmössä.
© 2023 Bazar (Äänikirja): 9789524030229
© 2017 Bazar (E-kirja): 9789522794949
Kääntäjät: Lotta Toivanen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 24. tammikuuta 2023
E-kirja: 10. elokuuta 2017
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
19.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
16.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
9.99 € /kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
29.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
Alkaen 26.99 € /kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
26.99 € /kuukausi