Karkulahti

15 Arviota

3.8

Pituus
7T 1M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

On siellä aarre, tyttö kivahtaa, minä oon nähnytkin sen, ihanan kimmellyksen siellä kivien keskellä.

Lapset etsivät roopilta aarretta. Naiset ovat kadottaneet omansa jo kauan sitten. He asuvat Karkulahden taloa, jonka mustuneiden hirsien välissä lymyää vuosikymmenten piiloon painama ikävä. He eivät valinneet toisiaan, Vera ja Elisabet, mutta ilman toistensa hyvää tahtoa he eivät voi elää. Ja miksi kannattaisi lähteä enää, kun pahin on jo tapahtunut?

Karkulahti on vahva ja lyyrinen kertomus venäläisestä Verasta ja suomalaisesta Elisabetista, Veran tyttärestä Annasta ja puolisosta Jaskasta. Ja Velipuolesta, joka kokee todellisuuden toisin kuin muut. Se on romaani kielletyistä tunteista, rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Ja aarteesta, joka voi löytyä vasta kun uskaltaa päästää irti sisällään asuvan syyllisyyden ja surun.

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on Tukholmassa asuva toimittaja ja kirjailija, joka paneutuu syvällisesti kiehtoviin, ajankohtaisiin aiheisiin ja loihtii niistä unohtumattomia tarinoita. Sivullisuuden kokemukset, keskiluokan ahdinko ja ilmastokysymykset ovat olleet näkyvästi läsnä hänen kirjoissaan. H2O on hänen neljäs teoksensa.

© 2022 WSOY (Äänikirja): 9789510481776
© 2015 WSOY (E-kirja): 9789510410646

Julkaisupäivä

Äänikirja: 8. joulukuuta 2022
E-kirja: 26. tammikuuta 2015

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Karkulahti

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Eläintarhanhuvila yhdeksän
    Eläintarhanhuvila yhdeksän Kirsti Simonsuuri
  2. Taito - Romaani oikeudesta elämään
    Taito - Romaani oikeudesta elämään Kati Ranta
  3. Pitkä ikävä
    Pitkä ikävä Katja Kaukonen
  4. Ikkunat yöhön
    Ikkunat yöhön Laura Lähteenmäki
  5. Granaattiomena
    Granaattiomena Anu Kaipainen
  6. Korkea aika
    Korkea aika Laura Lähteenmäki
  7. Suomen taivaan alla
    Suomen taivaan alla TaoLin
  8. Maamme laulu
    Maamme laulu Jaana Seppänen
  9. Valonkehrääjä
    Valonkehrääjä Anne-Maria Latikka
  10. 14 tuntia takaisin
    14 tuntia takaisin Sonja Karlsson
  11. Kiivaat
    Kiivaat Terhi Rannela
  12. Etäisyys linnuntietä
    Etäisyys linnuntietä Sari Vuoristo
  13. Seitsemäs kevät
    Seitsemäs kevät Tiina Laitila Kälvemark
  14. Hemingwayn naiset
    Hemingwayn naiset Outi Alm
  15. Siirtolainen
    Siirtolainen Ella Laurikkala
  16. Hurmion tyttäret
    Hurmion tyttäret Satu Koskimies
  17. Papintyttö
    Papintyttö Anna-Maija Ylimaula
  18. Kaikki minkä menetimme
    Kaikki minkä menetimme Riina Paasonen
  19. Andy ja Vera
    Andy ja Vera Raisa Lardot
  20. Maailman napa
    Maailman napa Petteri Paksuniemi
  21. Kävelevien patsaiden kaupunki
    Kävelevien patsaiden kaupunki Tatu Kokko
  22. Tyttö ruusutarhassa
    Tyttö ruusutarhassa Maria Jotuni
  23. Stella
    Stella Maritta Lintunen
  24. Yhden päivän tulevaisuus
    Yhden päivän tulevaisuus Ari Ahola
  25. Punaisten kyynelten talo
    Punaisten kyynelten talo Terhi Rannela
  26. Kävin vaan uimassa, sisko
    Kävin vaan uimassa, sisko Eveliina Talvitie
  27. Kaikkeus on meidän
    Kaikkeus on meidän Liisa Louhela
  28. Eeled
    Eeled Katja Kärki
  29. Ilvesnainen
    Ilvesnainen Marjaana Aumasto
  30. Kaksoissidos
    Kaksoissidos Merja Svensk
  31. Partisaanivalssi
    Partisaanivalssi Anu Kolmonen
  32. Frau
    Frau Terhi Rannela
  33. Pommipuutarha
    Pommipuutarha Mia Franck
  34. Syntinen Maria
    Syntinen Maria Raisa Lardot
  35. Myrskylasi
    Myrskylasi Anna-Kaisa Linna-Aho
  36. Ikävän jälkeen
    Ikävän jälkeen Ann-Luise Bertell
  37. Nora
    Nora Merete Pryds Helle
  38. Hiljainen kesä
    Hiljainen kesä Eeva Tikka
  39. Pitkä valotusaika
    Pitkä valotusaika Pauliina Vanhatalo
  40. Kuka sinut omistaa
    Kuka sinut omistaa Riitta Jalonen
  41. Irma
    Irma Tuula-Liina Varis
  42. Karjala comeback
    Karjala comeback Marja-Leena Tiainen
  43. Haikeat leikit
    Haikeat leikit Satu Waltari
  44. Vaiteliaat vuodet
    Vaiteliaat vuodet Eila Kostamo
  45. Sukella silmät auki
    Sukella silmät auki Laura Lähteenmäki
  46. Mainingin varjo
    Mainingin varjo Paula Nivukoski
  47. Naiset maailman tuulessa
    Naiset maailman tuulessa Anita Näslindh-Ylispangar
  48. Karkuri
    Karkuri Janne Huilaja
  49. Rauha
    Rauha Thella Johnson
  50. Lilium regale mp3
    Lilium regale mp3 Johanna Laitila

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Lunasta tarjous

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous