Kepponen

135 Arviota

3.6

Kesto
5T 56M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Pojasta polvi paranee - mutta voiko isoisä sellaisesta selvitä?

Kepponen on loistavasti kirjoitettu, hauska ja satuttava romaani lahjakkuuden taakasta ja sen tuomasta ilosta, ja elämästä, joka kulkee eteenpäin välittämättä meidän halustamme hidastaa sen kulkua.

Daniele Mallarico on kuvittaja, joka pelkää jo piirtäneensä parhaimmat työnsä. Hän asuu yksin Milanossa ja työskentelee vimmaisesti näyttääkseen vielä olevansa entisen veroinen. Kun hänen tyttärensä pyytää häntä Napoliin hoitamaan nelivuotiaasta Mario-poikaa muutamaksi päiväksi, Daniele suostuu vastahakoisesti.

Napoli ja Danielen vanha lapsuudenkoti, jossa hänen tyttärensä perhe nykyään asuu, ovat täynnä muistoja ja menneisyyden aaveita. Isoisän ja pojanpojan kohtaaminen ei mene ihan odotetusti ja asunnosta tulee näyttämö kaksintaistelulle, jossa vastakkain on kaksi miestä - seitsemänkymppinen Daniele ja nelivuotias Mario.

Domenico Starnone (s. 1943) on Italian nykykirjallisuuden keskeisimpiä nimiä. Hänen romaanilleen Via Gemito myönnettiin vuonna 2001 Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto Strega. Häneltä on myös aiemmin suomennettu romaani Solmut (WSOY 2018). Starnone syntyi Napolissa ja asuu nykyään Roomassa kääntäjävaimonsa Anita Rajan kanssa.

© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510440216

Kääntäjät: Leena Taavitsainen-Petäjä

Julkaisupäivä

Äänikirja: 12. maaliskuuta 2019

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Kepponen

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Solmut
    Solmut Domenico Starnone
  2. Tanssia ruusuilla, Siivoojan käsikirja 2
    Tanssia ruusuilla, Siivoojan käsikirja 2 Lucia Berlin
  3. Ilta paratiisissa
    Ilta paratiisissa Lucia Berlin
  4. Lanny
    Lanny Max Porter
  5. Adèle
    Adèle Leïla Slimani
  6. Paljastus
    Paljastus Domenico Starnone
  7. Rannalla
    Rannalla Ian McEwan
  8. Kun Nina sai tietää
    Kun Nina sai tietää David Grossman
  9. Lupaus
    Lupaus Emma Puikkonen
  10. Isän säännöt
    Isän säännöt Jonas Hassen Khemiri
  11. Tanssikaa!
    Tanssikaa! Riitta Jalonen
  12. Ehdottoman rakkauden muistolle
    Ehdottoman rakkauden muistolle Jonas Gardell
  13. Omavaltaista menettelyä
    Omavaltaista menettelyä Lena Andersson
  14. Tytön huone
    Tytön huone Helena Sinervo
  15. Loistava menneisyys: Patrick Melrosen tarina I
    Loistava menneisyys: Patrick Melrosen tarina I Edward St Aubyn
  16. Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille
    Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille Katja Keisala
  17. Torakka
    Torakka Ian McEwan
  18. Rose on poissa
    Rose on poissa Katja Kettu
  19. Kun aika loppuu
    Kun aika loppuu Elina Hirvonen
  20. Tristania
    Tristania Marianna Kurtto
  21. Soitan veljilleni
    Soitan veljilleni Jonas Hassen Khemiri
  22. Kesken jääneet hetket
    Kesken jääneet hetket Saara Cantell
  23. Jos se näyttää siltä
    Jos se näyttää siltä Mikko Rimminen
  24. Epäröintejä
    Epäröintejä Pirkko Saisio
  25. Mihin täällä voi mennä
    Mihin täällä voi mennä Marko Järvikallas
  26. Silta yli vuosien
    Silta yli vuosien Juhani Brander
  27. Imuri
    Imuri Anja Erämaja
  28. Punainen myrsky
    Punainen myrsky Elina Hirvonen
  29. Eurooppalaiset unet
    Eurooppalaiset unet Emma Puikkonen
  30. Keltaiset esseet: Keltainen kirjasto tutkijoiden silmin
    Keltaiset esseet: Keltainen kirjasto tutkijoiden silmin Päivi Koivisto, Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist
  31. Klik
    Klik Jari Järvelä
  32. Suomalainen vuosi
    Suomalainen vuosi Jukka Viikilä
  33. Kaikki tuoksuu lumelta
    Kaikki tuoksuu lumelta Saara Cantell
  34. Oikeaa elämää
    Oikeaa elämää Adeline Dieudonné
  35. Vesileikit
    Vesileikit Cristina Sandu
  36. Kirkkaus
    Kirkkaus Riitta Jalonen
  37. Mies ja hänen asiansa
    Mies ja hänen asiansa Pirkko Saisio
  38. Hylkäämisen päivät
    Hylkäämisen päivät Elena Ferrante
  39. Kuka tappoi bambin?
    Kuka tappoi bambin? Monika Fagerholm
  40. Holly
    Holly Maisku Myllymäki
  41. Seitsemäs piste
    Seitsemäs piste Marianna Kurtto
  42. Musta vyö
    Musta vyö Petri Tamminen
  43. Perintö
    Perintö Nina Wähä
  44. Venetsialaiset
    Venetsialaiset Taina Latvala
  45. Perintötekijät
    Perintötekijät Vigdis Hjorth
  46. Uni viime yönä:
    Uni viime yönä: Anna Järvinen
  47. Amalian rakkaus
    Amalian rakkaus Elena Ferrante
  48. Näyttelijä
    Näyttelijä Jussi Nikkilä
  49. Ajatussulttaani
    Ajatussulttaani Jonas Hassen Khemiri
  50. Sydänmuuri
    Sydänmuuri Sanna Puutonen
  51. Erikoisen naisen kaupunki: Muistelma
    Erikoisen naisen kaupunki: Muistelma Vivian Gornick
  52. Tatko
    Tatko Nina Gimishanova
  53. Kieli jota puhuimme
    Kieli jota puhuimme Natalia Ginzburg
  54. Vadim
    Vadim Reetta Aalto
  55. Viimeinen vuosi
    Viimeinen vuosi Hanna Hauru
  56. Vailla henkilökohtaista vastuuta
    Vailla henkilökohtaista vastuuta Lena Andersson
  57. Sateenkaariportaat
    Sateenkaariportaat Hanna Weselius
  58. Äkäpussi
    Äkäpussi Anne Tyler
  59. Kielletty päiväkirja
    Kielletty päiväkirja Alba de Céspedes
  60. Valaanluiset koskettimet
    Valaanluiset koskettimet Rakel Liehu
  61. Jussi Seppänen
    Jussi Seppänen Jussi Seppänen
  62. Jään luoksesi
    Jään luoksesi Kyung-sook Shin
  63. Tällä tavalla maailma loppuu
    Tällä tavalla maailma loppuu Philip Teir
  64. Yvonnen talo
    Yvonnen talo Seidi Saikkonen
  65. Paras mahdollinen maailma
    Paras mahdollinen maailma Riikka Pulkkinen
  66. Dioraama
    Dioraama Anna-Kaari Hakkarainen
  67. Veljeni Sebastian
    Veljeni Sebastian Annika Idström
  68. Kaikkien toiveiden kylä
    Kaikkien toiveiden kylä Anja Snellman
  69. Mitä onni on
    Mitä onni on Petri Tamminen
  70. REC
    REC Marisha Rasi-Koskinen
  71. Vanikan palat
    Vanikan palat Hannu Väisänen
  72. Tyttären varjo
    Tyttären varjo Elena Ferrante
  73. Sata kirjettä kuolleelle äidille
    Sata kirjettä kuolleelle äidille Meiju Niskala
  74. Ääriviivat
    Ääriviivat Rachel Cusk
  75. Lokikirja
    Lokikirja Pirkko Saisio
  76. Kotiinpaluu – muistoja ja kirjeitä
    Kotiinpaluu – muistoja ja kirjeitä Lucia Berlin
  77. Tuulesta temmattu elämä
    Tuulesta temmattu elämä Pauliina Vanhatalo
  78. Meiltähän tämä käy
    Meiltähän tämä käy Kreetta Onkeli
  79. Putoamispaikka
    Putoamispaikka Joni Pyysalo

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous