Lahkomurhat
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
- Painokset
2
- 750 Arviota
3.2
- Pituus
- 10T 47M
- Kieli
- Suomi
- Formaatti
- Kategoria
True Crime
True crime -romaani uskonlahkon murhista Ruotsissa
Karmiva tositarina koko Ruotsin tuntemasta tapahtumaketjusta, jossa uskonlahko saa valtaansa pienen kylän ja hurmahenkisyys muuttuu henkilöpalvonnaksi, seksirituaaleiksi ja murhiksi.
Forsmanin perhe muuttaa pieneen Knutbyn kylään kesällä 1997. Paikkakunnalla vaikuttava seurakunta imaisee saarnaajaisän toimintaansa, ja ulkopuolinen maailma alkaa pian tuntua nuoren Kristina-vaimon mielestä kaukaiselta. Seurakuntaa hallitsee ihmeellinen ja kaunis Eva Skoog, ja kaikki on hyvin. Kunnes Kristinassa herää epäilys – mutta liian myöhään. Uskonliike muuttuu kieroutuneeksi valtapeliksi, jossa seksi on valuuttaa ja ihmishenki halpa.
Edellisellä true crime -romaanillaan Helikopteriryöstö menestynyt Jonas Bonnier kertoo nyt Knutbyn kultin järkyttävät käänteet sisältä päin, niin kuin ne tapahtumien polttopisteessä koettiin.
Jonas Bonnier (s. 1963) on ruotsalainen kirjailija, joka on julkaissut kahdeksan romaania. Hän asuu perheineen Miamissa. Hänen edellinen romaaninsa Helikopteriryöstö oli myynti- ja arvostelumenestys.
© 2020 Tammi (Äänikirja): 9789520419141
© 2020 Tammi (E-kirja): 9789520419158
Kääntäjät: Laura Kulmala
Julkaisupäivä
Äänikirja: 27. heinäkuuta 2020
E-kirja: 27. heinäkuuta 2020
Muut painokset
Samankaltaisia kirjoja kuin Lahkomurhat
- Katoan yön pimeyteen: Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer Michelle McNamara
- Äitimme oli sarjamurhaaja Gregg Olsen
- Erään tapon tarina Katariina Vuori
- Ehdoton valta: Lahko 1 Mariette Lindstein
- Monster: Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tositarina Christopher Berry-Dee, Aileen Wuornos
- Tappajan mieli: Kuulusteluhuoneessa murhaajien kanssa John E. Douglas, Mark Olshaker
- Metsään murhatut Peter James, Graham Bartlett
- Miltä tuntuu tappaa Villy Lindfelt
- Lapsuus lahkon vankina: Leevi K. Laitisen tarina Ulla Appelsin
- Kevinin kuolema: Kuinka Ruotsin suurin rikosskandaali tuhosi yhden perheen elämän Andreas Slätt
- Murha Sunnuntaitiellä Peter Englund
- Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti Ulla Feldscher
- Golden State Killer – Naisia vihannut mies Anne Lea Landsted
- Ei jälkeäkään: 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua Tiina Saari, Maiju Majamaa
- Kadonneet tytöt: Aurinkorannikon seksikaupan uhrit ja haavoittuneet Johanna Erjonsalo, Kaisa Beltran
- Kannibaali Pelle Tagesson
- Amanda Knox – syyllinen vai syytön? Orage
- Narsistit vankilassa Pia Puolakka
- Kyllikki Saari: Mysteerin ihmisten historia Teemu Keskisarja
- Kuolemansynti Maria Grund
- Musta Raivo Linda Rantanen
- Auschwitzin apteekkari: Victor Capesius, Mengelen proviisori Patricia Posner
- Ystäväni Anna: Huijariperijättären tarina Rachel DeLoache Williams
- Britannian pahimmat sarjamurhaajat Lone Theils
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi