Lavastaja
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Sarjamurhaaja haluaa olla ohjaaja. Myös sinä voit päätyä näyttämölle.
Arttu Tuomisen riitteenkylmässä dekkarissa esirippu on giljotiini.
Koko perhe – isä, äiti ja alakouluikäinen tytär – syrjäisellä metsätilalla katsomassa yhdessä televisiota. Koira loikoilee levollisena matolla perheen jaloissa. Mikä voisi olla idyllisempää?
Paitsi että heidät kaikki on surmattu.
Pian löydetään toinen perhe yhtä lailla ikuistettuna eväsretkelle, joka ei koskaan loppuisi. Porin rikospoliisiyksikön Henrik Oksman, Jari Paloviita ja Linda Toivonen Susanna Mannerin johdolla ymmärtävät nopeasti, että liikkeellä on sarjamurhaaja, jolle uhrien esillepano on tärkeämpää kuin itse surmateot.
Poliisit saavat huomata, että myös heille itselleen on kirjoitettu roolit tähän julmaan näytelmään. Selviytyvätkö kaikki kumartamaan yleisölle näytöksen päätteeksi?
Lavastaja kruunaa ja päättää komeasti lukijoiden rakastaman ja palkitun Delta-sarjan, jossa yhdistyy Arttu Tuomisen mestarillinen juonenkuljetus, inhimillinen kosketus ja vahva yhteiskunnallinen ote.
Porissa asuva Arttu Tuominen (s. 1981) luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan. Delta-sarjan oikeudet on myyty seitsemään maahan, ja dekkareista suunnitellaan myös tv-sarjaa.
© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510478301
© 2024 WSOY (E-kirja): 9789510478318
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. elokuuta 2024
E-kirja: 16. elokuuta 2024
Muut painokset
Samankaltaisia kirjoja kuin Lavastaja
- Verivelka Arttu Tuominen
- Muistilabyrintti Arttu Tuominen
- Alec Arttu Tuominen
- Kaamos Joel Kangas
- Manni Kale Puonti
- Kuokkavieraat Jari Salonen
- Isänsä tytär Matti Laine
- Tottelemattomat Joona Keskitalo
- Enkelit jotka katosivat Teppo Hovi
- Saari, joka repesi Joona Keskitalo
- Operaatio Troijalainen Christian Rönnbacka
- Pahojen miesten seura Matti Laine
- Rurik - Lakeuden legenda Christian Rönnbacka
- Henna Björk: Isku Christian Rönnbacka
- Jahti Jari Salonen
- Ilmiantaja Kale Puonti
- Sinun puolestasi vuodatettu: Lainvartijat 1 Niko Rantsi
- Minä matkustan yksin Samuel Bjørk
- Vanki Jussi Adler-Olsen
- Jääsilkkitie Anu Ojala
- Hyvällä tai sahalla Antti Tuomainen
- Undertaker - Kuolemantuomio Marko Kilpi
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi