Levoton lukija

102 Arviota

4.1

Kesto
9T 16M
Kielet
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Vapaasti hengittäviä esseitä elämästä, kirjoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta.

”Olisin halunnut olla se runotyttö, jonka eristäytymisen tarve ja sisäinen kuulumattomuuden tunne selittyisi sillä, että hän intohimoisesti elää runouden maailmassa. Olisin halunnut olla se, joka kantaa kainalossa runokirjaa, siteeraa ulkoa syvällisiä säkeitä ja lempikirjailijoita kysyttäessä mainitsee viiden joukossa ainakin kaksi runoilijaa. Olisin halunnut pitää Lorcasta.

En ollut sellainen, enkä ole.”

Kirsi Piha hahmottaa lukemalla ympäröivää maailmaa, itseään ja toisia ihmisiä. Kirjoista hän etsii ymmärrystä sille, keitä me olemme, mikä meitä liikuttaa ja mistä elämässä on pohjimmiltaan kysymys.

Levoton lukija käsittelee kirjallisuuden innoittamana rohkeasti ja yllättävistä näkökulmista ihmissuhteita, elämää, sen vaiheita ja muutoksia: äitiyttä, ikääntymistä, kuolemaa ja rakkautta. Muutamat kirjailijat, kuten Virginia Woolf, Tove Jansson, Fernando Pessoa ja Hannu Mäkelä ovat lukijalleen erityisen rakkaita. Paitsi kirjailijoiden tuotantoa, Kirsi Piha pohtii heidän elämäänsä ja tapaansa kirjoittaa.

Kirsi Piha (s. 1967) on yrittäjä ja kirjailija, muutostoimisto Ellun Kanojen perustaja ja entinen poliitikko.

Hän on auttanut yrityksiä muuttumaan ja pohtinut nykyistä työelämää teoksissaan. Anna-lehden kirjallisuusaiheisissa kolumneissaan Piha on ottanut kantaa kirjallisuuden ilmiöihin. Kirjailija Hannu Mäkelän kanssa hän on julkaissut yhdessä kirjeenvaihtokokoelman Pimeän yli (2020).

© 2023 WSOY (Äänikirja): 9789510486993
© 2023 WSOY (E-kirja): 9789510486979

Julkaisupäivä

Äänikirja: 21. elokuuta 2023
E-kirja: 12. toukokuuta 2023

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Levoton lukija

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Muukalaisia: Kuinka toisen ymmärtämisestä tuli niin vaikeaa?
    Muukalaisia: Kuinka toisen ymmärtämisestä tuli niin vaikeaa? Kirsi Piha
  2. Rannalla: Miten kirjailijat löysivät meren
    Rannalla: Miten kirjailijat löysivät meren Sanna Nyqvist
  3. Pimeän yli: Kirsi Pihan ja Hannu Mäkelän kirjeenvaihtoa
    Pimeän yli: Kirsi Pihan ja Hannu Mäkelän kirjeenvaihtoa Hannu Mäkelä, Kirsi Piha
  4. Suurteoksia II
    Suurteoksia II Saara Turunen, Petra Maisonen
  5. Luottamisen taito: Rakkaudesta ja muista tunteista
    Luottamisen taito: Rakkaudesta ja muista tunteista Merete Mazzarella
  6. Miten kirjani ovat syntyneet 6
    Miten kirjani ovat syntyneet 6 Ville Hänninen
  7. Syksy
    Syksy Ali Smith
  8. Rakkauksien lokikirja
    Rakkauksien lokikirja Elina Hirvonen
  9. Omat kuvat
    Omat kuvat Riitta Jalonen
  10. Suurteoksia
    Suurteoksia Saara Turunen, Petra Maisonen
  11. Violetti hetki
    Violetti hetki Merete Mazzarella
  12. Kesä ja keski-ikäinen nainen
    Kesä ja keski-ikäinen nainen Eeva Kilpi
  13. Jotain muutakin kuin tämä: Pohdintoja uskosta
    Jotain muutakin kuin tämä: Pohdintoja uskosta Merete Mazzarella
  14. Hiekkalinnat: Erittelyjä rakkausromaania varten
    Hiekkalinnat: Erittelyjä rakkausromaania varten Jukka Viikilä
  15. Emmekö voisi elää sovussa? - Esseitä ajastamme
    Emmekö voisi elää sovussa? - Esseitä ajastamme Merete Mazzarella
  16. Elämää kaikki päivät
    Elämää kaikki päivät Eeva Kilpi
  17. Syksystä syksyyn
    Syksystä syksyyn Merete Mazzarella
  18. Eeva-Liisa Manner: Matka yli vaihtelevien äärten
    Eeva-Liisa Manner: Matka yli vaihtelevien äärten Marja-Leena Tuurna
  19. Elämä sanoiksi
    Elämä sanoiksi Merete Mazzarella
  20. Uni viime yönä:
    Uni viime yönä: Anna Järvinen
  21. Mirkka Rekola I: Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin
    Mirkka Rekola I: Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin Jonimatti Joutsijärvi
  22. Valkoinen muistikirja
    Valkoinen muistikirja Eeva Kilpi
  23. Koneen pelko
    Koneen pelko Noora Vallinkoski
  24. Pakko yrittää kir-: Elämä kirjeissä
    Pakko yrittää kir-: Elämä kirjeissä Märta Tikkanen
  25. Runoilijan talossa
    Runoilijan talossa Helena Sinervo
  26. Tytär: Kertomus kansankodin hajoamisesta
    Tytär: Kertomus kansankodin hajoamisesta Lena Andersson
  27. Urheilijaelämäkerta
    Urheilijaelämäkerta Petri Tamminen
  28. Rakennenautintoja
    Rakennenautintoja Selja Ahava, Emma Puikkonen
  29. Sirkka Turkka - Tähti kuuttomassa yössä
    Sirkka Turkka - Tähti kuuttomassa yössä Ulla Janhonen
  30. Vapaus valita kohtalonsa
    Vapaus valita kohtalonsa Annastiina Heikkilä
  31. Lokikirja
    Lokikirja Pirkko Saisio
  32. Saattue
    Saattue Marko Järvikallas
  33. Naisen päiväkirja
    Naisen päiväkirja Eeva Kilpi
  34. Ääriviivat
    Ääriviivat Rachel Cusk
  35. Kirjeitä sotapäällikölle: (Romaani eräästä katastrofista)
    Kirjeitä sotapäällikölle: (Romaani eräästä katastrofista) Anja Snellman
  36. Euforia: Romaani Sylvia Plathista
    Euforia: Romaani Sylvia Plathista Elin Cullhed
  37. Pääomani
    Pääomani Milja Sarkola
  38. Taiteesta suoraan
    Taiteesta suoraan Tuula Karjalainen
  39. Bibistä burkiniin: Totuuksia ranskatar-myytin takaa
    Bibistä burkiniin: Totuuksia ranskatar-myytin takaa Annastiina Heikkilä
  40. Niin kaunis on maa
    Niin kaunis on maa Markku Pääskynen
  41. Se mitä ei koskaan sanota
    Se mitä ei koskaan sanota Eeva Kilpi
  42. Omotenashi: Mitä voimme oppia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta?
    Omotenashi: Mitä voimme oppia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta? Heikki Valkama, Arto Lindblom
  43. Suurenmoinen epävire
    Suurenmoinen epävire Aino Vähäpesola
  44. Keskivaikea vuosi: Muistiinpanoja masennuksesta
    Keskivaikea vuosi: Muistiinpanoja masennuksesta Pauliina Vanhatalo
  45. Häpeärauha
    Häpeärauha Ossi Nyman
  46. Au revoir, tristesse!: Ja muita elämänoppeja ranskalaisista klassikoista
    Au revoir, tristesse!: Ja muita elämänoppeja ranskalaisista klassikoista Viv Groskop
  47. Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästä
    Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästä Merete Mazzarella
  48. Los Angeles -esseet
    Los Angeles -esseet Aino Frilander
  49. Aavistuksia: Kuusi esseetä eristysajasta
    Aavistuksia: Kuusi esseetä eristysajasta Zadie Smith
  50. Joku menee aina ensin
    Joku menee aina ensin Anja Erämaja
  51. Vapaa: Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa
    Vapaa: Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa Lea Ypi
  52. Päivien kirja
    Päivien kirja Patti Smith
  53. Silmäätekevät: Salaliittoromaani
    Silmäätekevät: Salaliittoromaani Lena Andersson
  54. Valvoja
    Valvoja Maisku Myllymäki
  55. Varovainen matkailija
    Varovainen matkailija Merete Mazzarella
  56. Sillan synty
    Sillan synty Maylis de Kerangal
  57. Aino A.
    Aino A. Jari Järvelä
  58. Läpileikkaus
    Läpileikkaus Lydia Sandgren
  59. Ihmisen ääni
    Ihmisen ääni Eeva Kilpi
  60. Mykkäkoulu
    Mykkäkoulu Rachel Cusk
  61. Sokcho talvella
    Sokcho talvella Elisa Shua Dusapin
  62. Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä
    Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä Anna-Riikka Carlson
  63. Katsotaanhan puhelimiakin
    Katsotaanhan puhelimiakin Arsi Alenius
  64. Toinen paikka
    Toinen paikka Rachel Cusk
  65. Ihmisen näköinen
    Ihmisen näköinen Tommi Melender
  66. Kuolinsiivous
    Kuolinsiivous Eeva Kilpi
  67. Aurinkokissan vuosi
    Aurinkokissan vuosi Merete Mazzarella
  68. Mitä onni on
    Mitä onni on Petri Tamminen
  69. Kehrä
    Kehrä Saila Susiluoto
  70. Toisten maa
    Toisten maa Leïla Slimani
  71. Mitä Minna Canth todella sanoi?
    Mitä Minna Canth todella sanoi? Suvi Ahola
  72. Tamara
    Tamara Eeva Kilpi
  73. Rauhattomat
    Rauhattomat Linn Ullmann
  74. Erikoisen naisen kaupunki: Muistelma
    Erikoisen naisen kaupunki: Muistelma Vivian Gornick
  75. Märta Tikkanen - Tyttö joka halusi juosta vetten päällä
    Märta Tikkanen - Tyttö joka halusi juosta vetten päällä Johanna Holmström
  76. Ennen kuolemaa
    Ennen kuolemaa Eeva Kilpi
  77. Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva
    Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva Hanna Weselius
  78. Yksityiskohdat
    Yksityiskohdat Ia Genberg
  79. Vailla henkilökohtaista vastuuta
    Vailla henkilökohtaista vastuuta Lena Andersson
  80. Luomistyö
    Luomistyö Satu Taskinen

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Lunasta tarjous