Maa

40 Arviota

3.7

Pituus
2T 35M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

Kevyesti hengittävää mutta raskaasti huokaavaa lyhytproosaa ihmisistä niin maailman- kuin syrjäkylillä. Liksomia intensiivisimmillään.

Nainen. Kylä, kaupunki, kartano. Maa.

"Pienen kirkasvetisen kosken rannalla on kahdeksan talon kylä. Vain yhdessä mökissä tuikkii himmeä valo kuin lohtuna ja muistutuksena siitä, että elämää on vielä. Talo, joka oli joskus ollut täynnä väkeä ja elämää, on nyt kylmä ja hiljainen. Nainen kuuntelee kuohuvan kosken raskasta pauhua. Hän ajattelee kosken rannalla vaappuvia sateiden paisuttamia ranta-aittoja ja kattonsa kadottanutta venevalkamaa. Hän antaa ajatustensa kulkea joen toiselle rannalle. Sieltä alkaa hoitamaton metsä, siellä on soita ja rämeitä, vanhoja niittyjä, hylättyjä hakoja ja pensoittuneita laitumia. Hän kuulee, kuinka lahonneiden navettarakennusten takana huojuva koivumetsä rahisee. Hänestä tuntuu oudolta, että hän on syntynyt täällä, että hän on elänyt lapsuutensa tässä talossa, jonka ikkunanlaudoilla silloin kukkivat verenpisarat, atsaleat ja joka on syytöksiä täynnä. Hän kävelee sisään ja sytyttää valot."

Rosa Liksom (s. 1958) on monipuolinen kirjailija, joka loi ensimmäisillä novellikokoelmillaan lyhytproosan käsitteen. Hän on kirjoittanut myös romaaneja, joista Hytti nro 6 (2011) voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Liksomin tuotantoon kuuluu lisäksi sarjakuvia, elokuvia, näytelmiä ja lastenkirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty kymmenille kielille.

© 2022 WSOY (Äänikirja): 9789510483084
© 2022 WSOY (E-kirja): 9789510483091

Julkaisupäivä

Äänikirja: 4. marraskuuta 2022
E-kirja: 4. marraskuuta 2022

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Maa

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Perhe
    Perhe Rosa Liksom
  2. Väliaikainen
    Väliaikainen Rosa Liksom
  3. Väliasema Gagarin
    Väliasema Gagarin Rosa Liksom
  4. Unohdettu vartti
    Unohdettu vartti Rosa Liksom
  5. BamaLama
    BamaLama Rosa Liksom
  6. Tyhjän tien paratiisit
    Tyhjän tien paratiisit Rosa Liksom
  7. Reitari
    Reitari Rosa Liksom
  8. Yhden yön pysäkki
    Yhden yön pysäkki Rosa Liksom
  9. Kreisland
    Kreisland Rosa Liksom
  10. Vanikan palat
    Vanikan palat Hannu Väisänen
  11. Piippuhylly
    Piippuhylly Katja Kettu
  12. Kilpikonna ja olkimarsalkka
    Kilpikonna ja olkimarsalkka Tuula-Liina Varis
  13. Tiu tau tilhi
    Tiu tau tilhi Juha Hurme
  14. Hitsaaja
    Hitsaaja Katja Kettu
  15. Surujenkerääjä
    Surujenkerääjä Katja Kettu
  16. Rajattomuuden aika
    Rajattomuuden aika Eeva Kilpi
  17. Kipulintu
    Kipulintu Pirkko Soininen
  18. Solveigin laulu
    Solveigin laulu Lassi Sinkkonen
  19. Ralli
    Ralli Eeva Joenpelto
  20. Kaunis sielu
    Kaunis sielu Helvi Hämäläinen
  21. Maan päällä paikka yksi on
    Maan päällä paikka yksi on Tuula-Liina Varis
  22. Toshiro Mifunen tiikeri
    Toshiro Mifunen tiikeri Tuula-Liina Varis
  23. Häätanhu
    Häätanhu Eeva Kilpi
  24. Kosken kahta puolta
    Kosken kahta puolta Jari Järvelä
  25. Alkutuuli
    Alkutuuli Bo Carpelan
  26. Voimattomuus
    Voimattomuus Pirkko Saisio
  27. Uusi Aadam
    Uusi Aadam Helvi Hämäläinen
  28. Säädyllinen murhenäytelmä
    Säädyllinen murhenäytelmä Helvi Hämäläinen
  29. Elämän evakkona
    Elämän evakkona Eeva Kilpi
  30. Kulosaarentie 8
    Kulosaarentie 8 Henrik Tikkanen
  31. Välirauha, ikävöinnin aika
    Välirauha, ikävöinnin aika Eeva Kilpi
  32. Boriksen lapset
    Boriksen lapset Maritta Lintunen
  33. Kahden ja yhden yön tarinoita
    Kahden ja yhden yön tarinoita Riku Korhonen
  34. Solveig ja Jussi
    Solveig ja Jussi Lassi Sinkkonen
  35. Kantajat
    Kantajat Maria Peura
  36. Raija
    Raija Ritva Hellsten
  37. Reigin pappi
    Reigin pappi Aino Kallas
  38. Toinen tuntematon
    Toinen tuntematon Riikka Pulkkinen, Taina Latvala, Minna Rytisalo, Jenni Linturi, Tapio Koivukari, Juha-Pekka Koskinen, Tuomas Kyrö, Mooses Mentula, Tuula-Liina Varis, Hanna Weselius, Laura Lähteenmäki, Inka Nousiainen, Niina Repo
  39. Valon reunalla
    Valon reunalla Maria Peura
  40. Että hän muistaisi saman
    Että hän muistaisi saman Elina Hirvonen
  41. Poikakirja
    Poikakirja Olli Jalonen
  42. Yöperhonen
    Yöperhonen Katja Kettu
  43. Mies ja hänen asiansa
    Mies ja hänen asiansa Pirkko Saisio
  44. Alexis: Elämänkertomus
    Alexis: Elämänkertomus Vesa Haapala
  45. Elämänmeno
    Elämänmeno Pirkko Saisio
  46. Emma ja Uno: Rakkautta tottakai
    Emma ja Uno: Rakkautta tottakai Märta Tikkanen

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu