Tuula
10. huhtik. 2022
Kiitokset lukijalle! Kirja oli mielenkiintoinen ja erilainen mutta hyvä !
Älä pelkää, sinusta pidetään huolta. Kuolemanvarmasti.
Eurooppa tulevaisuudessa: rannikkoseudut ovat veden peitossa, pandemiat ovat koetelleet väestöä, ja luonto valtaa asumattomiksi muuttuneita alueita takaisin itselleen. Elämää hallitaan algoritmeilla, teknologia ja lääketiede ovat huippuunsa kehittyneitä, ja näennäisesti asiat ovat hyvin – ainakin niin kauan kuin kansalaiset eivät esitä kysymyksiä…
Megakaupungiksi muuttuneessa Saksan Frankfurtissa asuva, sukujuuriltaan suomalainen Liina Järvinen työskentelee yhdessä viimeisistä valtiosta riippumattomista uutistoimistoista. Työn vaarallisuus konkretisoituu Liinalle, kun hänen pomonsa joutuu vakavaan onnettomuuteen ja samaan aikaan toinen totuusmedialle työskennellyt toimittaja kuolee. Käy ilmi, että kummallakin oli työn alla sama, erittäin tulenaraksi luokiteltava juttu. Alkaessaan tutkia asiaa Liina joutuu katsomaan uusin silmin myös omaa tarkoin varjeltua salaisuuttaan.
Minun silmäni näkevät on tulevaisuuteen sijoittuva trilleri, jossa liikutaan myös Suomessa, Tampereella. Teos palkittiin Saksassa vuoden 2020 parhaana jännityskirjana ja se sai vuonna 2021 parhaan poliittisen jännitysromaanin palkinnon sekä Berliner Krimifuchs -dekkaripalkinnon. Zoë Beck kuuluu Saksan tämän hetken merkittävimpiin jännityskirjailijoihin, ja hän on kirjoittanut useita bestseller-listoille yltäneitä romaaneita. Minun silmäni näkevät on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.
All rights reserved by and controlled through Suhrkamp Verlag Berlin.
© 2022 Kustantamo Huippu (Äänikirja): 9789527409138
© 2022 Kustantamo Huippu (E-kirja): 9789527409121
Kääntäjät: Anne Kilpi
Julkaisupäivä
Äänikirja: 8. huhtikuuta 2022
E-kirja: 8. huhtikuuta 2022

Nauti ääni- ja e-kirjoista missä ja milloin haluat.
Arviot perustuu 39 arvioon
Ajatuksia herättävä
Hämmentävä
Pitkäveteinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 3/39
Tuula
10. huhtik. 2022
Kiitokset lukijalle! Kirja oli mielenkiintoinen ja erilainen mutta hyvä !
Hannu
12. toukok. 2022
Ei mikään skandidekkari. Pelottava tulevaisuuden kuva mereen vajoavasta Euroopasta, jossa ihmisten terveyttä ja sairauksien hoitoa säädellään algoritmeillä ja kehoon kätketyillä siruilla. Krista Kosonen lukee varman rauhallisesti.
Onni
13. toukok. 2022
Odotin enemmän.

Suomi
Suomi