Neuloosi
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Neuloosi on Tiina Mahlamäen lämminhenkinen ja lempeän humoristinen tietokirja käsitöiden hurmasta. Miksi neulomiseen on niin helppo hurahtaa? Tämä tarinallinen teos avaa neulomisen historiaa, yhteisöjä ja merkityksiä silmukka silmukalta.
Neulomisharrastus on kasvattanut suosiotaan Suomessa koko 2000-luvun ajan. Sen ympärille on syntynyt valtava määrä yhteisöjä, tekniikoita ja tarinoita. Uudet tuottajat kehräävät ja värjäävät villaa, ja islantilaislangat ostetaan kaupoista tyhjiksi. Mutta milloin neulomisen taito oikeastaan syntyi? Miksi koulukäsitöistä on jäänyt monille ikäviä muistoja? Miten neulominen liittyy feminismiin, sukupuoleen tai luokkaan? Voiko neulominen olla epäeettistä?
Mahlamäki pohtii muun muassa perinteitä, sukupolvia, yhteisöllisyyttä ja uskontoa. Kirjan edetessä valmistuu villapaita, jonka jokainen kerros kantaa omaa tarinaansa. Näin tietokirja kulkee käsi kädessä konkreettisen tekemisen kanssa.
Neuloosi sopii jokaiselle käsitöiden ystävälle ja kaikille, jotka haluavat ymmärtää harrastuksen syvempiä merkityksiä. Tiina Mahlamäellä on pitkä kokemus kirjoittajana ja tutkijana, ja hän on julkaissut ja toimittanut useita tietokirjoja. Neulominen on hänelle tapa keskittyä, meditoida ja harjoittaa henkisyyttä, ja samalla saada aikaan jotain käsin kosketeltavaa.
© 2023 Into Kustannus (Äänikirja): 9789523932371
© 2023 Into Kustannus (E-kirja): 9789523932388
Julkaisupäivä
Äänikirja: 22. marraskuuta 2023
E-kirja: 22. marraskuuta 2023
Samankaltaisia kirjoja kuin Neuloosi
- Sininen lanka: Mitä tiedän neulomisesta Karin Erlandsson
- Kirjontaa niille, joita v*tuttaa Mari Hyypiä
- Jämälankakekkerit: Neuleita ylijäämälangoista Veera Jussila
- Kerroksia Piitu Nykopp
- Neulos: Helppoja ja ajattomia neuleohjeita Reetta Pellikka
- Marttojen parhaat villasukat N/A
- Ajattoman tyylikkäät neulepuserot Minna Mäkinen
- Älä palele! – Pyllyttimet ja muut neulotut ja virkatut lämmittimet Heidi Kormano
- Norjalaiset sukat ja lapaset Nina Granlund Saether
- Villit vanttuut & vallattomat villasukat Lumi Karmitsa
- Villasukkien vuosi Niina Laitinen
- Satumaiset silmukat: Neulo villasukkia ja lapasia Niina Laitinen
- Sano se sukkasin: Neulo onnitteluvillasukat Kati Rahikainen
- Lempivillasukkia Niina Laitinen
- Färsaarten neuleita Svanhild Strøm, Marjun Biskopstø
- Metsäneuleita Merja Palin
- Suuri sukkakirja Jorid Linvik
- Värikkäitä pörröisiä neuleita Julie Embrå, Anne-Grethe Embrå
- Sukkataikaa: Neulo 2 sukkaa yhdellä kertaa Saffiyah Talley
- Muhkeat sukat Lumi Karmitsa
- Martat - Siivoa keittiö Marttaliitto ry
- Modernit norjalaiset villapaidat Bente Presterud
- Hillasuolla kaikki on toisin Kati Saonegin, Niina Kivilä
- Kamalan ihana elämä maalla Mari Kurkiniitty
- Cat power: Kissan parantava voima Ulrica Norberg, Carina Nunstedt
- Viikinkineuleet Lasse Matberg
- Kokkaa vegemmin Oona-Emilia Enkelsaari
- Neulekekkerit: Saumattomasti neulotut lastenvaatteet Veera Jussila
- Kotikutoista: Itsetekemisen ihanuudesta Laura Honkasalo
- Norjalaisia villapaitoja 2 Linka Neumann
- Arvon kissa – suomalaisten rescue-kissojen tarinoita Heli Mäenpää
- Villasukkien uusi vuosi Niina Laitinen
- Kumppanina koira Venla Jyrkinen
- Luonnos: Eräänlaisia esitelmiä Heli Laaksonen
- Lavatarhuri: Kasvata satoa viljelylaatikossa Heidi Haapalahti, Teija Tuisku, Suvi Lehtonen
- Rakkaat ja raivostuttavat eläinystävämme Sesse Koivisto
- Koirailoa: Rakkautta, rapsutuksia ja räntälenkkejä Jaana-Mirjam Mustavuori
- Norjalaisia villapaitoja Linka Neumann
- Aurin siivousrakkauskirja Oona Laine, Auri Kananen
- Kuinka Stella oppi puhumaan Christina Hunger
- Vartin voima: 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi Ilana Aalto
- Tunturit takapihalla: Kun lähdin Lappiin Tittamari Marttinen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Olga Temonen. Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Pappilan piika Enni Mustonen
- Kun mikään ei ole totta Clare Mackintosh
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Minulla on
Kampanjakoodi