Noitakirja

25 Arviota

3.3

Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Nuoret

Jokainen kirja kantaa sisällään taikuuden kipinän.

Kirjanoidan tarinan päättävässä Noitakirjassa Aura löytää itsestään väkevän noidan.

Selma on siepannut Pyryn mukaansa Helbystä Helsinkiin. Auran on seurattava heitä, mutta kaikki helpot tiet on katkaistu. On kuljettava Nuuksion epävakaan erämaan halki. Käy ilmi, että matkalla Helsinkiin oma mielikuvitus on pahin vihollinen. Helsinki osoittautuu vaaralliseksi, sillä siellä noitia metsästetään. Liittolaisia löytyy yllättävistä suunnista, mutta mahtavimman loitsukirjan, Noitakirjan, löytäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, sillä kaupunki on täynnä kirjoja. Auran on Pyryn lisäksi kyettävä auttamaan myös Helbytä, joka on vaarassa tuhoutua. Loitsu kerrallaan Auran voima kasvaa, mutta voiko taika koskaan peitota kaikkia eri puolilta nousevia uhkia?

Anne Leinonen on kirjailija, joka asuu maalla lepakoiden, kiiltomatojen ja metsän ympäröimänä. Hän liikkuu sujuvasti fantasian laajalla kentällä ja sekoittaa eri tyylilajeja toisiinsa. Hän vie lukijat keskelle tapahtumia ja henkilöiden elämää. Tarinoissa luonto on usein tärkeässä osassa, se kuljettaa tarinaa ja toimii tapahtumien näyttämönä. Nuorille kirjoittaessaan Leinonen kuvaa vaikeiden valintojen eteen joutuvia itsellisiä ihmisiä, toiseutta ja ulkopuolisuutta.

Leinosen tuotantoon kuuluu useita yhteistyössä kirjoitettuja teoksia sekä omia novellikokoelmia ja romaaneja.

Kirjanoita (2017) on urbaania fantasiaa, joka kuvaa kahta toisiinsa kietoutunutta kaupunkia, Helbytä ja Helsinkiä. Noitien valtataistelun keskellä kehkeytyy myös paranormaali romanssi.

Ilottomien ihmisten kylä (2014) kertoo eristyksissä eläneen Aalo-pojan kehityskertomuksen. Yhdessä Eija Lappalaisen kanssa kirjoitettu Routasisarukset-trilogia (2011-2013) on dystooppinen kuvaus tulevaisuuden Euroopasta. Kirjasarjan pohjalta käsikirjoitetaan parhaillaan animaatiosarjaa.

Kirjoittamisen lisäksi Leinonen järjestää viikonlopun mittaisia kirjoittajaleirejä kotonaan sekä päätoimittaa suomalaiseen spefiin erikoistunutta verkkolehteä Usvaa.

© 2018 WSOY (E-kirja): 9789510432464

Julkaisupäivä

E-kirja: 19. maaliskuuta 2018

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
Cover for Noitakirja

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kirjanoita
    Kirjanoita Anne Leinonen
  2. Satalatva. Kalevala uusin silmin
    Satalatva. Kalevala uusin silmin Siri Kolu, Salla Simukka
  3. Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen
    Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen Magdalena Hai
  4. Silkkomaahan kadonneet
    Silkkomaahan kadonneet Joonas Riekkola
  5. Louhen liitto
    Louhen liitto Mervi Heikkilä
  6. Helsingin alla
    Helsingin alla Maria Turtschaninoff
  7. Painajaisten lintukoto
    Painajaisten lintukoto Siiri Enoranta
  8. Iltasatuja maailmanpalosta
    Iltasatuja maailmanpalosta Siri Kolu
  9. Koutamäen noita
    Koutamäen noita Seita Rönkä
  10. Unimaailman vangit
    Unimaailman vangit Marko Leino
  11. Noaidin tytär
    Noaidin tytär Essi Tammimaa
  12. Pelko ihmisessä
    Pelko ihmisessä Siri Kolu
  13. Elonkirjo
    Elonkirjo Miina Mäki
  14. Grimmin saduista Controliin: Esseitä pelien ja kirjallisuuden rajalta
    Grimmin saduista Controliin: Esseitä pelien ja kirjallisuuden rajalta Tuukka Hämäläinen, Heidi Rautalahti
  15. Omenmean vallanhaltija
    Omenmean vallanhaltija Siiri Enoranta
  16. Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa
    Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa Marjut Hjelt
  17. Tonttu: Tarua ja totta
    Tonttu: Tarua ja totta Heikki Saure
  18. Oboin kirja
    Oboin kirja Veera Salmi
  19. Usva
    Usva Seita Parkkola
  20. Karikko
    Karikko Seita Vuorela
  21. Hiraeth
    Hiraeth Katariina Kärkelä
  22. Ilottomien ihmisten kylä
    Ilottomien ihmisten kylä Anne Leinonen
  23. Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
    Josir Jalatvan eriskummallinen elämä Siiri Enoranta
  24. Tämä jalka ei ole minun – Kauhuja omasta kehosta
    Tämä jalka ei ole minun – Kauhuja omasta kehosta Katri Alatalo, Lucilla Lin, Jussi Katajala, Markus Koskimies, Frida Maria Pessi, Janos Honkonen, Anni Nupponen, Shimo Suntila, Eero Korpinen, Anu Korpinen, Rimma Erkko, Artemis Kelosaari, M.A. Tyrskyluoto
  25. Linnunsitoja
    Linnunsitoja Helena Waris
  26. Ihmisen puolella
    Ihmisen puolella Siri Kolu
  27. Nokkosvallankumous
    Nokkosvallankumous Siiri Enoranta
  28. Äänihäkki
    Äänihäkki Arja Puikkonen, Emma Puikkonen
  29. Unien sirkus
    Unien sirkus Johanna Förster
  30. Maailmojen moninaisuudesta
    Maailmojen moninaisuudesta Fontenelle
  31. Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille
    Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille Juri Nummelin
  32. Ja jumala kulki yli maan
    Ja jumala kulki yli maan Jukka Behm
  33. Metsän äiti
    Metsän äiti Anne Leinonen
  34. Noidan kirot: Kuvaus Lapin rajoilta
    Noidan kirot: Kuvaus Lapin rajoilta Väinö Kataja
  35. Satumetsä: Sininen lintu
    Satumetsä: Sininen lintu Madame d'Aulnoy
  36. Anuba, jumalten tytär
    Anuba, jumalten tytär Tuula Pelttari
  37. Suomea lohikäärmeille
    Suomea lohikäärmeille Briitta Hepo-oja
  38. Tuomas Karhumieli
    Tuomas Karhumieli Ritva Toivola
  39. Noitaäiti: Malin Matsintyttären tarina
    Noitaäiti: Malin Matsintyttären tarina Marko Lamberg

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu