Pimennossa
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
Meillä kaikilla on pimeä puolemme.
Pimennossa aloittaa älykkään, henkilöhahmoihin ja tunnelmaan panostavan huippusuositun dekkarisarjan.
Kuumana kesäpäivänä vuonna 1984 kolme lasta katoaa metsään. Vain yksi heistä löydetään etsintöjen jälkeen, veriset kengät jaloissaan. Tapahtumista hän ei muista mitään.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama poika, Rob Ryan, on töissä Dublinin poliisin murhayksikössä, jossa juuri kukaan ei tiedä hänen menneisyydestään. Mutta kun 12-vuotias tyttö löytyy murhattuna samaisesta metsästä, Rob ja hänen partnerinsa Cassie Maddox huomaavat tutkivansa pelottavan samankaltaista mysteeriä.
Amerikkalais-irlantilainen Tana French (s. 1973) on kirjoittanut kahdeksan romaania, joille on myönnetty lukuisia palkintoja. French kouluttautui alun perin näyttelijäksi, mutta ryhtyi kolmekymppisenä kirjoittamaan kokopäiväisesti romaaneja. Nyt hänen kirjojaan on myyty maailmalla yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Pimennossa on Dublinin murhat -sarjan ensimmäinen osa, joka palkittiin mm. Edward-palkinnolla. Romaanien pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja. French asuu perheensä kanssa Dublinissa.
© 2022 WSOY (Äänikirja): 9789510481110
© 2022 WSOY (E-kirja): 9789510481127
Kääntäjät: Natasha Vilokkinen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 18. helmikuuta 2022
E-kirja: 18. helmikuuta 2022
Muut painokset
Saattaisit pitää myös näistä
- Kuiva kausi Jane Harper
- Murheellinen maanantai Nicci French
- Selviytyjät Jane Harper
- Uhri Tim Weaver
- Älä puhu kuolleista Christina Wahldén
- Viattomien veri Michael Bennett
- Evan katse Karin Fossum
- Jäljettömiin Cara Hunter
- Meren aaveet Heine Bakkeid
- Piparkakkutalo Carin Gerhardsen
- Ruumis nro 19 Belinda Bauer
- Hämärän hetki Johan Theorin
- Uudenvuodenjuhlat Martin Österdahl
- 1979 Val McDermid
- Kuolema jättää viestin Peter James
- 87 sekuntia Lone Theils
- Vakoojarannikko Tess Gerritsen
- Kuka kuolee ensin? James Patterson
- Murhatalo: Osa 1 James Patterson, David Ellis
- Suon synkkyydessä Catherine Shepherd
- Kuoleman anatomia Simon Beckett
- Ruumiskukka Anne Mette Hancock
- Parantola Sarah Pearse
- Vastapyörre Charlotte Al-Khalili
- Näkymätön vartija Dolores Redondo
- Paha äiti Karin Fossum
- Purppuraverkko Carmen Mola
- Aallonmurtajat Caroline Grimwalker
- Tyttörukka Mikaela Bley
- Erämaa Ulf Kvensler
- Piinapenkki Val McDermid
- En luota sanaasi Michaela Winglycke
- Kyykäärme Pierre Lemaitre
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Pohjois-Savon Escobar Tatiana Elf
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi