4.2
Talous & liike-elämä
Teräviä puheenvuoroja länsimaiden talousromahduksesta ja sen jälkiseurauksista yhdeltä tämän ajan kuumimmista taloustieteilijöistä. Piketty selvittää kirjassaan Euroopan ja Yhdysvaltojen toimia pankkien pelastamiseksi ja eri maiden menestystä laman torjunnassa. Teos kattaa maailmantalouden kriittisimmän ajanjakson, alkaen Lehman Brothers -pankkiiriliikkeen kaatumisesta vuonna 2008 aina Pariisin terrori-iskuihin vuonna 2015 ja hänen viimeisimpiin kirjoituksiinsa vuonna 2016.
Miksi monet maat ovat selvinneet talouskurimuksestaan mutta se jatkuu yhä Euroopassa? Piketty vastaa: Euroopassa on harjoitettu vääränlaista rahapolitiikkaa.
Piketty avaa kirkkaasti ja kansantajuisesti eurooppalaista velkakriisiä ja markkinatalouden tyranniaa. Matkan varrella hän käsittelee myös Yhdysvaltojen oligarkiaa ja miettii, onko velat oikeastaan pakko maksaa.
Kirjan suomenkieliseen laitokseen esipuheen on kirjoittanut Esko Seppänen.
Thomas Piketty (s. 1971) on ranskalainen ekonomisti, joka toimii professorina Ecole d'Economie de Paris'ssa ja Ecole des Hautes Etudes en Sciences Sociales'ssa. Piketty tunnetaan erityisesti vuonna 2013 ilmestyneestä, maailmanlaajuista huomiota herättäneestä teoksestaan Le Capital au XXIe siecle (Pääoma 21. vuosisadalla). Hän on saanut lukuisia taloustieteen palkintoja, mm. Ranskan paras nuori ekonomisti -palkinnon vuonna 2002 sekä Yrjö Jahnsson -palkinnon vuonna 2013 panoksestaan eurooppalaisessa taloustieteessä.
© 2016 Minerva (E-kirja): 9789523123847
Kääntäjät: Jere Saarainen
Julkaisupäivä
E-kirja: 30. syyskuuta 2016
Avainsanat
Astu tarinoiden maailmaan
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi