Polttava maa

368 Arviota

3.9

Sarja

1 / 7

Pituus
14T 11M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Jännitys

Järjestäytyneen rikollisuuden lonkerot yltävät ympäri maailman.

Suuren luokan trilleri kaikilla herkuilla!

Uuden jännityssarjan sankarittaren, rikostutkija Vanessa Frankin, elämä on mullin mallin, mutta taka-alalle jättäytyminen ei ole koskaan sopinut hänelle.

Tukholmalainen luksuskelloliike ryöstetään, mutta ainuttakaan rannekalloa ei viedä. Menestyneitä liikemiehiä siepataan, ja heidän perheiltään vaaditaan lunnasrahoja. Etelä-Amerikassa käydään laajaa elinkauppaa, jota johdetaan Chilessä sijaitsevasta natsisiirtokunnasta käsin. Omapäinen rikostutkija Vanessa Frank oivaltaa, että tapahtumien välillä on yhteys. Väliaikaisesta viraltapanosta huolimatta hän jatkaa sitkeästi monirintamasotaa kansainvälisesti järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, jolla osoittautuu olevan haarapesäkkeitä Ruotsin poliisivoimissa.

Chileläis-ruotsalaisen Pascal Engmanin (s. 1986) Patriootit esitteli ajankohtaisen ja huikeaan juonenkuljetukseen yltävän esikoistrilleristin. Toinen romaani, Polttava maa, räjäyttää pankin. Engman on entinen Expressen-lehden toimittaja, jonka huolellisesti taustoitettu kerronta liikkuu vaivattomasti ja juonivetoisesti eri maissa ja maanosissa.

© 2020 WSOY (Äänikirja): 9789510443132
© 2020 WSOY (E-kirja): 9789510443125

Kääntäjät: Pekka Marjamäki

Julkaisupäivä

Äänikirja: 3. maaliskuuta 2020
E-kirja: 3. maaliskuuta 2020

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Aloita ilmainen kokeilu
NO - Details page - Device banner - 894x1036
Cover for Polttava maa

Saattaisit pitää myös näistä

  1. Kolme sekuntia
    Kolme sekuntia Anders Roslund, Börge Hellström
  2. Surman susi
    Surman susi Hans Rosenfeldt
  3. Viimeinen elämä
    Viimeinen elämä Peter Nyström, Peter Mohlin
  4. Vaihto
    Vaihto Stefan Ahnhem
  5. Avaintodistaja
    Avaintodistaja Jørn Lier Horst
  6. Hirtetyt koirat
    Hirtetyt koirat Jens Henrik Jensen
  7. Riista
    Riista Steffen Jacobsen
  8. Mies joka ei ollut murhaaja
    Mies joka ei ollut murhaaja Hans Rosenfeldt, Michael Hjorth
  9. Lähtölaskenta
    Lähtölaskenta Thomas Enger, Jørn Lier Horst
  10. Murhaajan muistolle
    Murhaajan muistolle Pascal Engman, Johannes Selåker
  11. He juoksivat pakoon
    He juoksivat pakoon Simon Häggström
  12. Meren aaveet
    Meren aaveet Heine Bakkeid
  13. Sinua seurataan
    Sinua seurataan Pernilla Ericson
  14. Talven maa
    Talven maa Kim Faber, Janni Pedersen
  15. Ilmiantaja
    Ilmiantaja Jan-Erik Fjell
  16. Tuomari
    Tuomari Dag Öhrlund
  17. Melkein tavallinen mies
    Melkein tavallinen mies Dan Buthler, Dag Öhrlund
  18. Evan katse
    Evan katse Karin Fossum
  19. Ikuisesti merkitty
    Ikuisesti merkitty Emelie Schepp
  20. Armoton todellisuus
    Armoton todellisuus Martin Österdahl
  21. Uhri
    Uhri Tim Weaver
  22. Kuoleman kanssa ei kujeilla
    Kuoleman kanssa ei kujeilla Peter James
  23. Mies pimeästä
    Mies pimeästä David Lagercrantz
  24. Pimennossa
    Pimennossa Tana French
  25. Pudotuspeli
    Pudotuspeli Arne Dahl
  26. Patriootit
    Patriootit Pascal Engman
  27. Minä olen Saaronin lilja
    Minä olen Saaronin lilja Jakob Melander
  28. Lupaus - Osa 1
    Lupaus - Osa 1 Steffen Jacobsen
  29. Pimeään jäänyt
    Pimeään jäänyt Stefan Ahnhem
  30. Verikallio
    Verikallio Johan Theorin
  31. Miehet jotka vihaavat naisia: Millennium 1
    Miehet jotka vihaavat naisia: Millennium 1 Stieg Larsson
  32. Viimeinen marionetti
    Viimeinen marionetti Andreas Ek
  33. M-ryhmä I
    M-ryhmä I Christina Larsson
  34. Varjopoika
    Varjopoika Carl-Johan Vallgren
  35. Hämähäkin aika
    Hämähäkin aika James Patterson
  36. Lauma
    Lauma Leffe Grimwalker, Caroline Grimwalker
  37. Singön vakooja
    Singön vakooja Johan Kant, Anders Gustafson
  38. Vaeltaja
    Vaeltaja Terry Hayes
  39. Arkkitehti
    Arkkitehti Arne Dahl, Jonas Moström
  40. Vierailija
    Vierailija Dag Öhrlund
  41. Nukkelapsi
    Nukkelapsi Inger Gammelgaard Madsen
  42. Nousuvesi
    Nousuvesi Rolf Börjlind, Cilla Börjlind
  43. Vaiennetut
    Vaiennetut Andreas Winkelmann
  44. Piparkakkutalo
    Piparkakkutalo Carin Gerhardsen
  45. 1979
    1979 Val McDermid
  46. Lindamurha: romaani eräästä rikoksesta
    Lindamurha: romaani eräästä rikoksesta Leif G.W. Persson
  47. Kuoleman anatomia
    Kuoleman anatomia Simon Beckett
  48. Ristinolla
    Ristinolla Ian Rankin
  49. Minä matkustan yksin
    Minä matkustan yksin Samuel Bjørk
  50. Saastat
    Saastat Lotte & Søren Hammer
  51. Paviaanivarkaus
    Paviaanivarkaus Anna Karolina
  52. Paha äiti
    Paha äiti Karin Fossum
  53. Pahan piirissä
    Pahan piirissä Arne Dahl
  54. Rajamaat
    Rajamaat Arne Dahl
  55. Yksi pisara
    Yksi pisara Sissel-Jo Gazan
  56. Geiger
    Geiger Gustaf Skördeman
  57. Valekuollut
    Valekuollut Thomas Enger
  58. Koodi
    Koodi Isabella Maldonado
  59. Levä
    Levä Håkan Östlundh
  60. Räme
    Räme Arnaldur Indriðason
  61. Kirurgi
    Kirurgi Tess Gerritsen
  62. Kulkusirkka
    Kulkusirkka Terry Hayes
  63. Kuka kuolee ensin?
    Kuka kuolee ensin? James Patterson
  64. Kuolema heinäkuussa
    Kuolema heinäkuussa Emelie Schepp

Valitse tilausmalli

  • Yli miljoona tarinaa

  • Suosituksia juuri sinulle

  • Uusia Storytel Original + muita eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain

  • Turvallinen Kids Mode

  • Ei sitoutumisaikaa

Suosituin

Premium

Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.

19.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.

16.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Unlimited

Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.

29.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen2 käyttäjätiliä

26.99 € /kuukausi

Aloita ilmainen kokeilu

Flex

Sinulle joka kuuntelet vähemmän.

9.99 € /kuukausi

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu