Ralli

37 Arviota

4.4

Pituus
4T 10M
Kieli
Suomi
Formaatti
Kategoria

Romaanit

”He olivat yhtä avuttomia, koira ja emäntä.”

Eeva Joenpellon vuonna 1959 ilmestynyt romaani Ralli on kertomus tytöstä ja hänen koirastaan. ”Koko koiran elinikä oli tarvittu, että pellonojasta onkivasta punatakkisesta tytöstä oli tullut täysikasvuinen neito.”

Kuusivuotiaan Mirjan vanhemmat ottavat hoiviinsa koiranpentu Rallin, josta pian tulee Mirjan uskollisin seuralainen. Mirja varttuu maailmassa, jossa jokaiselle on selkeä rooli, niin miehelle, naiselle kuin koirallekin. Ralli vain ei oikein osaa olla koira: se nukkuu nukensängyssä ja säikkyy jäniksiä. Rallin erilaisuuden kautta punnitaan ihmistenkin roolien sopivuutta, ja Ralli saa kantaakseen perin inhimillisiä mielenliikkeitä. Joenpellon kerronnan psykologinen tarkkuus on kiehtovaa ja ajatonta.

Äänikirja on ilmestynyt alun perin kasettikirjana 1994.

Eeva Joenpelto (1921–2004) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista, taiteilijaprofessori ja kunniatohtori, jonka laaja tuotanto on keskeinen osa kotimaista proosataidetta. Hän sai useita kirjallisuuden valtionpalkintoja ja voitti Finlandia-palkinnon 1994.

© 2020 WSOY (Äänikirja): 9789510426364
© 2023 WSOY (E-kirja): 9789510493632

Julkaisupäivä

Äänikirja: 22. joulukuuta 2020
E-kirja: 15. maaliskuuta 2023

Samankaltaisia kirjoja kuin Ralli

  1. Uskomattomia uhrauksia
    Uskomattomia uhrauksia Eeva Joenpelto
  2. Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi
    Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi Markku Mantila
  3. On toinenkin polku taivaaseen
    On toinenkin polku taivaaseen Markku Mantila
  4. Marie
    Marie Arne Nevanlinna
  5. Irma
    Irma Tuula-Liina Varis
  6. Nurmettuva tie, päättyvä polku
    Nurmettuva tie, päättyvä polku Markku Mantila
  7. Unohdettu vartti
    Unohdettu vartti Rosa Liksom
  8. Pääoma
    Pääoma Anja Snellman
  9. Maan päällä paikka yksi on
    Maan päällä paikka yksi on Tuula-Liina Varis
  10. Vetää kaikista ovista: Lohja I
    Vetää kaikista ovista: Lohja I Eeva Joenpelto
  11. Vanikan palat
    Vanikan palat Hannu Väisänen
  12. Kultainen vasikka
    Kultainen vasikka Maria Jotuni
  13. Vesissä toinen silmä
    Vesissä toinen silmä Eeva Joenpelto
  14. Että tuntisin eläväni
    Että tuntisin eläväni Tuula-Liina Varis
  15. Sattunut syntymään
    Sattunut syntymään Tuula-Liina Varis
  16. Karkuri
    Karkuri Janne Huilaja
  17. Kylänruusut
    Kylänruusut Helvi Hämäläinen
  18. Sataman laulu
    Sataman laulu Tapio Koivukari
  19. Elämän rouva, rouva Glad
    Elämän rouva, rouva Glad Eeva Joenpelto
  20. Himmun rakkaudet
    Himmun rakkaudet Eila Pennanen
  21. Solveig ja Jussi
    Solveig ja Jussi Lassi Sinkkonen
  22. Jottei varjos haalistu
    Jottei varjos haalistu Eeva Joenpelto
  23. Neito kulkee vetten päällä
    Neito kulkee vetten päällä Eeva Joenpelto
  24. Rakas
    Rakas Tuula-Liina Varis
  25. Toivon että tapaamme
    Toivon että tapaamme Päivi Lipponen
  26. Leposija Kilimakitossa
    Leposija Kilimakitossa Esa Salminen
  27. Dora, Dora
    Dora, Dora Heidi Köngäs
  28. Ihmisyyden vuoksi
    Ihmisyyden vuoksi Päivi Lipponen
  29. Arkkienkeli Oulussa
    Arkkienkeli Oulussa Anu Kaipainen
  30. Maa
    Maa Rosa Liksom
  31. Perhe
    Perhe Rosa Liksom
  32. Mika ja isä
    Mika ja isä Joni Skiftesvik
  33. Toiviokoski
    Toiviokoski Mooses Mentula
  34. Huomenna kevät palaa
    Huomenna kevät palaa Pasi Pekkola
  35. Tyttö ruusutarhassa
    Tyttö ruusutarhassa Maria Jotuni
  36. Finlandia City: Elämänkuvia
    Finlandia City: Elämänkuvia Joni Skiftesvik
  37. Liian paksu perhoseksi
    Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki
  38. Syntinen Maria
    Syntinen Maria Raisa Lardot
  39. BamaLama
    BamaLama Rosa Liksom
  40. Missä lintuset laulaa
    Missä lintuset laulaa Eeva Joenpelto
  41. Solveigin laulu
    Solveigin laulu Lassi Sinkkonen
  42. Raija
    Raija Ritva Hellsten
  43. Muistatko?
    Muistatko? Juhani Aho
  44. Kaikkien toiveiden kylä
    Kaikkien toiveiden kylä Anja Snellman
  45. Toinen tuntematon
    Toinen tuntematon Riikka Pulkkinen, Taina Latvala, Minna Rytisalo, Jenni Linturi, Tapio Koivukari, Juha-Pekka Koskinen, Tuomas Kyrö, Mooses Mentula, Tuula-Liina Varis, Hanna Weselius, Laura Lähteenmäki, Inka Nousiainen, Niina Repo
  46. Russa, russa!
    Russa, russa! Raisa Lardot
  47. Ripaskalinnut
    Ripaskalinnut Raisa Lardot

Kuuntele missä ja milloin haluat

Astu tarinoiden maailmaan

  • Pohjoismaiden suosituin ääni- ja e-kirjapalvelu
  • Uppoudu suureen valikoimaan äänikirjoja ja e-kirjoja
  • Storytel Original -sisältöjä yksinoikeudella
  • Ei sitoutumisaikaa
Lunasta tarjous
Cover for Ralli

Valitse tilausmalli

  • Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa. 

Suosituin

Flex

Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit

9.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 20 tuntia/kk

  • Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h

  • Ei sitoutumisaikaa

Lunasta tarjous

Premium

Kuuntele ja lue usein

19.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 100 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Standard

Kuuntele ja lue säännöllisesti

16.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • 50 tuntia/kk

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Unlimited

Kuuntele ja lue rajattomasti

29.99 € /kk

  • 1 käyttäjätili

  • Kuuntele ja lue rajattomasti

  • Ei sitoutumisaikaa

Aloita ilmainen kokeilu

Family

Jaa tarinat koko perheelle

Alkaen 26.99 € /kuukausi

  • 2-6 käyttäjätiliä

  • 100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle

  • Ei sitoutumisaikaa

Sinä + 1 perheenjäsen

2 käyttäjätiliä

26.99 € /kk

Aloita ilmainen kokeilu