Astu tarinoiden maailmaan
Talous & liike-elämä
Kultasulka 2017 -kirjailun voittaja, Suomen Ekonomien paras yrityskirja -kilpailun vuoden 2016 finalisti.
Kirsi Pihan Rytmihäiriö on valittu Kultasulka 2017 -kilpailun voittajaksi. "Rytmihäiriö asemoi viestinnän strategiseen rooliin, ja perustelee, miksi kommunikaatio on ajateltava uudella tavalla. Teos inspiroi ja herättää uusia ajatuksia", tuomariston puheenjohtajana toiminut MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala kertoo tiedotteessa.
Rytmihäiriö-kirja oli Suomen Ekonomien paras yrityskirja -kilpailun vuoden 2016 finalisti. - - - - -
Maailma on muuttunut kommunikatiivisemmaksi - pysyvästi. Samalla asioiden sykli on merkittävästi nopeutunut. Kirja hahmottaa maailmaa mahdollisuuksien kautta. Miten organisaatiot voivat kehittää rohkeaa tapaa tarttua mahdollisuuksiin? Miten kaapataan kommunikaatiovalta? Kirjan avulla pääset uhkakuva-ajattelusta mahdollisuuksien maailmaan, jossa voi kehittyä, johtaa mainetta ja kasvattaa liiketoimintaa.
”Digitaalisen ajan johtajuuden keskeisimpiin taitoihin kuuluu kyky kiteyttää sanomansa ja rohkeutta viestiä se juuri silloin, kun sen viestiminen on kaikkein pelottavinta - silloin se on myös kaikkein vaikuttavinta. Suosittelen.” - Pauli Aalto-Setälä, toimitusjohtaja, journalisti
”Rytmihäiriö-kirjassa Kirsi Piha avaa terävästi, kuinka nykyinen talouden ja organisaatioiden kriisi käännetään isoksi mahdollisuudeksi - ei enempää eikä vähempää kuin uudenlaisella viestinnällä.” - Mika Ihamuotila, hallituksen puheenjohtaja, CEO
© 2015 Alma Insights (E-kirja): 9789521426612
Julkaisupäivä
E-kirja: 2. joulukuuta 2015

Suomi
Suomi