Saari
- Kirjailija
- Lukija
- Kustantaja
”Hohkaa kaunopuheista raivoa.” – Dagens Nyheter.
Palkitun ruotsalaiskirjailijan trilleridebyytti yhdistelee henkeäsalpaavia juonenkäänteitä ja goottilaista tunnelmaa.
Mirjam on keskellä eroa, kun hän saa siskoltaan kutsun syntymäpäiväjuhliin. Nia aikoo juhlistaa nelikymppisiään saarella, jossa he molemmat viettivät lapsuutensa kesät. Viesti on ensimmäinen elonmerkki Niasta pitkään aikaan, ja Mirjam on sekä täynnä toivoa että pohjattoman huolissaan. Kuvankaunis saari Tukholman edustalla oli kerran siskosten paratiisi. Juhlaviikonlopun aikana siitä tulee kuolemanloukku – mutta kenelle?
Sara Bergmark Elfgren (s. 1980) on palkittu ruotsalaiskirjailija. Hän on kirjoittanut lukuisia nuorten- ja lastenkirjoja sekä käsikirjoittanut elokuvia, tv-sarjoja, näytelmiä ja kuunnelmia. Elfgrenin teoksia on käännetty 25 kielelle. Saari on Elfgrenin ensimmäinen aikuiselle yleisölle kirjoitettu romaani. Teoksessa elokuvamainen visuaalisuus ja goottilaisen kauhun elementit yhdistyvät perinteiseen jännitykseen. Elfgren asuu Tukholmassa.
*
”Elfgren päivittää goottilaisen tradition meidän aikaamme.” – Aftonbladet
”Romaani on täynnä kylmääviä, odottamattomia käänteitä ja kuvaa perheväkivaltaa todella hyvin. Tätä on mahdoton laskea käsistään.” – Moa Herngren, kirjailija
”Elfgren tuntee genrensä ja tarjoilee upeita juonikoukkuja, mutta hänellä on rohkeutta lisätä mukaan ripaus huumoriakin. […] Tätä kirjaa ei voi laskea käsistään ennen kuin pääsee loppuun ja myrsky on ohi.” – Göteborgs-Posten
© 2026 WSOY (Äänikirja): 9789510517628
© 2026 WSOY (E-kirja): 9789510517611
Kääntäjät: Sirje Niitepõld
Julkaisupäivä
Äänikirja: 9. kesäkuuta 2026
E-kirja: 9. kesäkuuta 2026
Saattaisit pitää myös näistä
- Jos onni suosii Stacy Willingham
- Kultin kasvatit Clémence Michallon
- Se joka laumaa vartioi Johan Rundberg
- Kun kaikki on ohi Charlotte Al-Khalili
- Punainen talo Roz Watkins
- Yksi muiden joukossa Gillian McAllister
- Yön soittaja Martina Murphy
- Vieraat Charlotte Stevenson
- Älä katso Peter James
- Valheiden varassa Amy Tintera
- Älä anna syntejäni anteeksi Aurora Sainio
- Läksiäiset Anne Frost
- Kun me kuolimme Abigail Dean
- Lunni Jenni Samio
- Harakka Marrisse Whittaker
- Kuolemaan asti Dandy Smith
- Yö jona katosit Laura Dave
- Silmien edessä Sharon Bolton
- Hämä-hämähäkki Essi Ruohola
- Polttarit Camilla Sten
- Hylynryöstäjän tytär S. K. Tremayne
- Keskiyön peli Caroline Mitchell
- Pimennossa Tana French
- Häkissä Ellison Cooper
- Kohtalonpyörä Anne Prokofjeff
- Vastapyörre Charlotte Al-Khalili
- Paikallinen nainen kadonnut Mary Kubica
- Muusa Mats Strandberg
- Pimeitä polkuja Knut Karmanne
- Murhan pitkä varjo Charlie Donlea
- Onnettomuuden monet kasvot Nicole Trope
- Kaikki vaanivat vaarat Stacy Willingham
- Rakkaat tytöt Sally Hepworth
- Kahdesti kadonnut Andrea Kane
- Elämäntarinoita syrjäkadulta Ricarda Huch
- Vain silmänräpäys Jo Callaghan
- Talo joen rannalla William Älgebrink
- Kunnes aika koittaa Katrine Engberg
- Parantola Sarah Pearse
- Kukaan rakkaasi ei kuole Anna Platt
- Kuoleman aika Jesper Bugge Kold
- Hiljainen lähiö Nicole Trope
- Tyttö portin takana Becca Day
- Suojatti Hélène Gullberg
- Poltettu Ulf Kvensler
- Perhe naapuritalossa Charlotte Stevenson
- Kuume Johan Brännström
- Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin Saara Salminen
- Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa Miia Saari
- Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin Liisa Keltikangas-Järvinen
- Pelko ja viha Joonas Vaara
- Harry Potter ja viisasten kivi J.K. Rowling
- Erikoisjoukoissa – Janne Lehtosen tarina Kati Pukki, Janne Lehtonen
- Olga Temonen (Olgan ääni). Aika jonka sain Anneli Juutilainen, Olga Temonen
- Sinä kuolet huomenna Tapani Bagge, Toni Hakala
- Helmasynti Linda Jakobsson
- Let them -teoria: Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat Mel Robbins, Sawyer Robbins
- Vuokralainen Freida McFadden
- Varjeltu Max Seeck
- Pohjois-Savon Escobar Tatiana Elf
- Peukku-Suomi Sofia Tawast
- Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia Juulia Järvdike
Valitse tilausmalli
Nauti yli miljoonasta tarinasta, henkilökohtaisista suosituksista, viikottaisista uutuuksista sekä turvallisesta lastentilasta. Ei sitoutumisaikaa.
Premium
Kuuntele ja lue usein
19.99 € /kk
1 käyttäjätili
100 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Standard
Kuuntele ja lue säännöllisesti
16.99 € /kk
1 käyttäjätili
50 tuntia/kk
Ei sitoutumisaikaa
Unlimited
Kuuntele ja lue rajattomasti
29.99 € /kk
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Family
Jaa tarinat koko perheelle
Alkaen 26.99 € /kuukausi
2-6 käyttäjätiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
Sinä + 1 perheenjäsen
2 käyttäjätiliä26.99 € /kk
Flex
Kuuntele ja lue harvemmin - säästä käyttämättömät tunnit
9.99 € /kk
1 käyttäjätili
20 tuntia/kk
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Minulla on
Kampanjakoodi